Hyppää sivuvalikkoon

Tampereen kulttuurikahvit

Kahvikuppi ja marjapiirakka pöydällä.

Tampereen kulttuurikahvit -verkosto on suunnattu Tampereen kaupungilta kulttuurin yleisavustuksia saaville yhteisöille. Verkostossa keskustellaan monipuolisesti kulttuurikentän toimijoita koskevista ajankohtaisista asioista, kuten verkostoitumisesta ja yhteistyöstä, rahoituksesta, tiloista, viestinnästä sekä kulttuuripolitiikasta.

Tampereen kulttuurikahvit -verkosto on perustettu joulukuussa 2021, ja sen tapaamisiin toivotaan mukaan avustusta saavien kulttuuriyhteisöjen toiminnanjohtajia tai toiminnasta vastaavia henkilöitä (1 hlö/yhteisö).  

Toiminnassa on mukana myös edustajat Taiteen edistämiskeskuksen Tampereen toimipisteestä.

Verkoston seuraavat tapaamiset

Verkosto kokoontuu neljä kertaa vuodessa. Seuraavat tapaamiset ovat:

  • 18.2.2025 klo 9–12 Tukkateatteri, aiheena EU-rahoitus
  • 27.5.2025 klo 9–11 Sanataideyhdistys Yöstäjä, Pääkirjasto Metso
  • 4.9.2025 klo 13–15 Tanssiteatteri MD, Hällä-näyttämö 

Muita kulttuuriyhteisöille suunnattuja tilaisuuksia

  • 13.2.2025 klo 9.15–16 Kulttuurin kehittämispäivä, Pääkirjasto Metso, luentosali Lehmus Ennakkoilmoittautuminen ja lisätietoja: Mari Jalkanen, [email protected]

Suunnitteluryhmä

Verkoston tapaamisten sisällön suunnittelee kulttuuri- ja taidetoimijoista koostuva suunnitteluryhmä.

Puheenjohtaja

  • Katri Häti, Tukkateatteriyhdistys ry, Kulttuuriharrastustoimintaa järjestävien yhteisöjen yleisavustus

Sihteeri

  • Venla Moisala, Kaupunkikulttuuriyksikkö, Tampereen kaupunki 

Jäsenet

  • Anniina Kumpuniemi, Tanssiteatteri MD, Taidelaitosten yleisavustus
  • Hanna-Liisa Onnela, Tampere-Seura, Kulttuuri- ja taideyhteisöjen yleisavustus
  • Johanna Tohni, Tomaatteja! Tomaatteja! Stand up -festivaali, Festivaalien ja suurten yleisötapahtumien yleisavustus
  • Leena Seppälä, Pirkka-Hämeen kuvataiteilijat ry, Kulttuuriharrastustoimintaa järjestävien yhteisöjen yleisavustus
  • Lyubomira Vasileva, Maailmantanssi ry, Kulttuuriharrastustoimintaa järjestävien yhteisöjen yleisavustus
  • Marianna Lehtinen, Kaupunkikulttuuriyksikkö, Tampereen kaupunki
  • Mia Lempinen, Sanataideyhdistys Yöstäjä, Kulttuuri- ja taideyhteisöjen yleisavustus
  • Pentti Lindgrén, Tampereen vpk:n Puhallinorkesteri, Kulttuuriharrastustoimintaa järjestävien yhteisöjen yleisavustus
  • Taru Heinänen, DesignOnTampere ry, Kulttuuri- ja taideyhteisöjen yleisavustus
  • Terhi Asumaniemi, Valokuvakeskus Nykyaika/Backlight festivaali, Kulttuuri- ja taideyhteisöjen yleisavustus
  • Titta Mattila, Tampere-Tartto-seura, Kulttuurivähemmistöjen yleisavustus
  • Tuulikki Lankio, TREenit! ry, Kulttuuri- ja taideyhteisöjen yleisavustus
  • Ville Susi, Onkiniemi Ateljee ry, Kulttuuri- ja taideyhteisöjen yleisavustus 

Ota yhteyttä

Venla Moisala
Tampereen kulttuurikahvit -verkoston sihteeri Suunnittelija
Puhelin:
040 800 4836

Tämän sivun löydät myös osoitteella tampere.fi/kulttuurikahvit

Päivitetty 6.2.2025