Hyppää sivuvalikkoon

JOPO-opetus

JOPO-opetus eli joustava perusopetus on tukea tarvitseville yleisopetuksen oppilaille tarkoitettua pienryhmäopetusta. JOPO-luokat ovat yhdysluokkia, joissa ryhmäkoko on 12 oppilasta. JOPO-luokalla noudatetaan yleistä opetussuunnitelmaa ja oppilas saa samanlaiset todistukset (välitodistus, lukuvuositodistus, päättötodistus) kuin muutkin yleisopetuksen oppilaat.

JOPO-luokalla on tavoitteena saada hyvät valmiudet opintojen jatkamiseen toisella asteella ja parantaa koulumotivaatiota. Opetuksen yhtenä painopisteenä ovat toiminnalliset työmuodot, sekä opiskelu työpaikoilla aidoissa työympäristöissä. Toimintaan liittyvät myös leirikoulut, yritysvierailut sekä yhteistyö toisen asteen oppilaitosten kanssa.

JOPO-oppilaalta odotetaan motivaatiota JOPO-opiskeluun, säännöllistä koulunkäyntiä ja aikataulujen noudattamista, työharjoitteluiden suorittamista, opintoretkiin ja leirikouluihin osallistumista sekä hyvään luokan yhteistoimintaan pyrkimistä.

JOPO-oppilas

  • Alisuoriutuu isommassa ryhmässä tavalla tai toisella.
  • Hyötyy toiminnallisesta oppimisesta.
  • Käy koulua annetun aikataulun mukaisesti.
  • Pystyy hakemaan työharjoittelupaikkansa (aluksi tuetusti).
  • Pystyy suorittamaan työharjoittelunsa.
  • Pystyy osallistumaan koulun ulkopuoliseen toimintaan, mm. opintoretket ja leirikoulut.
  • Pystyy itsenäiseen työskentelyyn yhdysluokassa ajoittain.
  • Pystyy yhteistyöhön muiden oppilaiden kanssa.
  • Pystyy integroitumaan myös yleisopetuksen opetusryhmiin.

Jopo-oppilaalla

  • On tuen tarvetta.
  • Voi olla yksittäisiä yksilöllistettyjä oppimääriä, mutta oppilaalla ei ole erityisluokkapaikkaa.

JOPO-opiskelusta kiinnostuneille ja heidän huoltajilleen järjestetään yksi yhteinen JOPO-info etäyhteydellä Teamsissa tiistaina 11.2.2025 klo 18.00 alkaen. Linkki julkaistaan koulumme kotisivuilla lähempänä kyseistä ajankohtaa.

Oppilaille tullaan kertomaan Joposta myös omalle koululle tammikuun aikana. Nuoren kannattaa tulla tuolloin kuulolle, jos kiinnostus heräsi!

JOPO-haku lukuvuodelle 2025-2026

Oppilas voi hakea vain oman koulutiiminsä JOPO-luokalle. Vapautuvien aloituspaikkojen määrä vaihtelee kouluittain. Tampereen JOPO-luokat on tarkoitettu vain tamperelaisille oppilaille.

JOPO-luokalle haetaan Wilman hakulomakkeella, oppilaan omien tietojen kohdasta Hakemukset ja päätökset. Tampereen kristillisen koulun, Svenska samskolanin, Tampereen yliopiston normaalikoulun ja Tampereen steinerkoulun oppilaat hakevat JOPO-paikkaa Forms-lomakkeella. Lomake löytyy hakuajan alkaessa oman JOPO-koulun kotisivulta.

Hakuaika on 11.2. - 4.3.2025. Päätöksen oppilaaksi otosta JOPO-luokalle tekee koulun rehtori. Hakuprosessissa arvioidaan oppilaiden motivaatiota ja asennetta, sosiaalisia taitoja sekä oppilaan tuen tarvetta. Arvioinnissa tehdään yhteistyötä oppilaan nykyisen koulun toimijoiden kanssa.

Hakijat saavat tiedon valinnoista 22.4.2025.

Hakulinkki aukeaa 11.2.2025.

Tesoman koulun JOPO-luokalle voivat hakea Kaarilan, Lielahden ja Tesoman koulujen oppilaat.

JOPO-opettaja ja nuoriso-ohjaaja Tesoman koululla

Jan Launo
Joustavan perusopetuksen opettaja
Puhelin:
040 027 9562
Niina Marjamäki
Joustavan perusopetuksen nuoriso-ohjaaja
Puhelin:
044 423 5306
Päivitetty 20.12.2024