Hyppää sivuvalikkoon

Luvat tori- ja ulkomyynnin harjoittamiseen

Toripaikat ja ulkomyynti

Kaupallista myyntitoimintaa voi harjoittaa kaupungin hallinnoimilla kauppatoreilla tai harkinnan mukaan muilla kaupunkialueilla. Myyntitoiminta edellyttää aina maanomistajan lupaa. 

Torialueiden ulkopuolella alueen soveltuminen myyntitoimintaan päätetään aina tapauskohtaisesti. Vuokran määrityksessä otetaan huomioon paikan sijainti ja koko sekä käytettävä myyntilaite. Ulkomyynnissä tulee huomioida, että toiminta ei haittaa alueen normaalia liikennettä.

Omien tuotteiden ulkomyynti oman liikehuoneiston edustalla on sallittua ilman erillistä lupaa, jos myyntiin käytetty ala on alle 2m2. Tätä isommalle myyntialueelle tulee hakea lupa, josta peritään vuokraa.

Hämeenkadun pienet myyntipaikat

Myyntipaikat ovat kaupungin osoittamia alueita Hämeenkadun varrella, joilta voidaan joustavasti ja lyhyemmillä sopimuksilla vuokrata paikkoja kaupankäyntiin. Myyntipaikkoja ovat esimerkiksi myyntipöydät ja -kärryt. 

  • Myyntipöydät ja myyntikärryt ovat väliaikaisia katutilaan sijoitettavia kalusteita. Ne pystytetään myyntitoiminnan ajaksi ja puretaan pois aina myyntiajan tai sopimuksen päätyttyä. Myyntipöydässä voi olla sitä suojaava katos. Myyntipöydät voivat sijoittua kartassa vihreällä merkitylle alueelle tekstitarkenteella TAP.
  • Elintarvikemyynnissä tulee huomioida elintarvikehygienian vaatimukset.

Tori- ja ulkomyyntipaikan hakeminen

Ulkomyynti- ja toripaikkoja, haetaan kaupungin tilaomaisuuden hallinta -yksiköstä sähköisellä lomakkeella. 

Hakemuksessa tulee ilmoittaa myytävä tuote tai tuotteet, myyntilaitteen koko ja tyyppi sekä toivomus myyntipaikasta ja -ajankohdasta. Lisäksi hakemukseen tulee liittää:

  • korkeintaan 3 kk vanha kaupparekisteriote,
  • korkeintaan 3 kk vanha verovelkatodistus. 

Huomioithan, että torien päivämyyntipaikkoja ei voi varata etukäteen ja torialueilla myyntipaikan osoittamisesta ja maksun perimisestä vastaa Tampereen torivalvonta.

Lisäinfoa liikkuvien elintarvikehuoneistojen rakenne- ja hygieniavaatimuksista löydät sivulta: Ulkomyynti, siirrettävät myyntikojut.

Kuninkaankadun kävelyosuuden käyttöluvista ja -maksuista vastaa Tampere Tunnetuksi Ry, poislukien anniskelualueiden maanvuokraukset.

Päivitetty 20.12.2024