Varhaiskasvatuksen laskutus
Varhaiskasvatuksesta tulee lasku voimassa olevan maksu- tai arvopäätöksen mukaisesti. Jos lapsen varhaiskasvatus alkaa tai loppuu kesken kalenterikuukauden, laskutetaan kuukausimaksua pienempi summa toteutuneen varhaiskasvatusajan mukaisesti. Heinäkuu on maksuton kuukausi, jos varhaiskasvatus on alkanut viimeistään edeltävän vuoden elokuussa ja jatkunut yhtäjaksoisesti. Maksua ei heinäkuulta peritä, vaikka lapsi olisi tuolloin varhaiskasvatuksessa.
Varhaiskasvatuslaskut laskutetaan jälkikäteen. Laskujen eräpäivä on laskutuskuukautta seuraavan kuukauden lopussa Esim. toukokuun varhaiskasvatuslasku tulee perheille kesäkuussa ja erääntyy kesäkuun lopussa.
Laskun saa myös sähköisesti e-laskuna tai digipostipalvelu Kivraan. Voit tehdä e-laskusopimuksen verkkopankissa, kun olet saanut ensimmäisen laskusi.
Jos perhe on saanut virheellisen laskun tai perhe haluaa varhaiskasvatuksen laskuihin maksuaikaa eräpäivää siirtämällä, pyydämme olemaan yhteyksissä varhaiskasvatuksen asiakasmaksuihin.