Varhaiskasvatuksen ohjaus ja valvonta

Kunnalla on lakisääteinen velvollisuus ohjata ja valvoa yksityistä varhaiskasvatusta ja sen tuottamista. Ohjausta ja valvontaa tekevät koordinaattorit yhdessä Pelastuslaitoksen, rakennusvalvonnan ja ympäristöterveyden kanssa.

Yksityiseltä varhaiskasvatukselta edellytetään samojen laatukriteereiden täyttymistä kuin kunnalliseltakin varhaiskasvatukselta. Palveluntuottajien tulee laatia lakisääteinen omavalvontasuunnitelma Valviran määräysten mukaan.

Varhaiskasvatusta järjestävällä tai tuottavalla yksityisellä palvelujentuottajalla on ennen toiminnan aloittamista oltava lupa harjoittaa päiväkotitoimintaa. Luvan päiväkotitoiminnan aloittamiseen myöntää hakemuksesta aluehallintovirasto.

Perhepäivähoitajana aloittavan yksityisen toimijan on ennen toiminnan aloittamista tehtävä ilmoitus toiminnan aloittamisesta kuntaan.

Laadun arviontia suoritetaan kuntien omilla asiakastyytyväisyyskyselyillä sekä ohjauksella, valvonnalla ja neuvonnalla. Palveluntuottajien edellytetään myös itse arvoivan toimintaansa muun muassa päivittämällä omavalvontasuunnitelmaa. Asiakasperheillä on myös tärkeä rooli valitsemansa varhaiskasvatuksen laadun arvioinnissa antamalla suoraa palautetta palvelun tuottajalle tai esim. vastaamalla asiakastyytyväisyyskyselyihin.

Yhteystiedot

Valvonta- ja ohjaus

Sähköposti: [email protected]
 

Pia-Christine Montin
Valvontakoordinaattori
Puhelin:
050 528 7379
Sannamaria Ahola
Valvontakoordinaattori
Puhelin:
044 431 4344
Päivitetty 21.10.2024