Tampereen varhaiskasvatuksessa kaikilla lapsilla on lupa liikkua ja harrastaa. Keskeisiä teemoja ovat oppiminen, osallisuus, hyvinvointi ja yhdenvertaisuus. Lapsia kannustetaan fyysiseen aktiivisuuteen ja toteutetaan motorisia perustaitoja kehittävää toimintaa muun muassa liikkuen, leikkien ja retkeillen.
Yhdessä tekeminen, liikkumisen ilo sekä oppimisen ja osaamisen kokemukset kasvattavat kohti liikunnallista elämäntapaa. Päivien aikana annetaan mahdollisuuksia myös rauhoittumiseen ja lepoon.
Lapsille tarjotaan täysipainoista ravintoa. Lapset tutustuvat ruokamaailmaan kaikilla aisteilla tutkien, leikkien ja kokeillen. Lasta rohkaistaan muodostamaan omia mielipiteitä ruuasta, ruoka-aineista ja ruokailusta sekä suhtautumaan myönteisen uteliaasti ruokaan ja syömiseen.