Elonkirjoa etsimässä, osa 1

Museokeskus Vapriikin pihalla on torikokous. Paikalla olevat osoittelevat hansikkaillaan Tammerkosken luontopolun karttaa. Teemme retkisuunnitelmaa kaupunkiluonnon tutkimiseen. Päätämme, että aloitamme tästä ja päätämme retkemme Näsinpuistoon.

Anna Levonmaan mieleen muistuu, että Näsinpuistosta joudutaan kaatamaan seitsemän lahoa, pystyyn kuollutta poppelia. Niitä on mentävä katsomaan.

– Ne jätetään torsoiksi ja osittain maapuiksi, Levonmaa sanoo.

– Ihanaa! huudahtaa Anni Nousiainen.

– Ei ihanaa, että kaadetaan, mutta… sanoo Tomi Kumpulainen.

– Ihanaa, että jätetään torsoksi. Ihanaa, että jätetään maapuuksi sinne, Nousiainen täsmentää.

Levonmaa on viheralueet ja hulevedet -yksikön erikoissuunnittelija, Nousiainen on ympäristönsuojelu-yksikön ympäristösuunnittelija ja Kumpulainen on Vapriikin Luonnontieteellisen museon amanuenssi. Kumpulainen tunnetaan myös Moro-lehden luontotohtorina.

Lähdemme kohti Herrainmäkeä. Tammerkosken luontopolku risteilee pitkin Tampereen historiaa, vesivoimaloita, asuinalueita, kansallismaisemaa, puistoja ja luonnonympäristöä.

– Luontopolku nostaa esiin kaupungin keskellä olevaa luonnon monimuotoisuutta. Oikeilla teoilla monimuotoisuus voi tulla lähelle kaupunkilaisia, Kumpulainen sanoo.

Kalliolle kukkulalle

Herrainmäen laella on pari pientä kalliota, mäen kupeessa kiva keto. Ensimmäisellä kalliolla kasvavat ainakin lehtisammal, tuomi, maksaruoho ja toisella suma saniaisia.

– Näillä kolmella ruderaatilla on jokaisella vähän eri kasvillisuus, sanoo Kumpulainen.

Kolmikko kertoo, että ruderaatti on karu joutomaa, urbaani hylkymaa tai jälkiteollinen alue, jollaisia on paljon esimerkiksi Hiedanrannassa. Elämä valtaa alueet hetkeksi, kunnes niille taas rakennetaan.

– Ruderaateilla ja hiekkakentillä on paljon sellaista lajistoa, mikä on muualta jo hävinnyt, koska kedot ja niityt ovat kaupungeissa aika vähissä. Ruderaateilla on kasveja, jotka kasvavat vähissä ravinteissa ja jotka ovat huonoja kilpailemaan, mutta hyviä kolonisoimaan uusia alueita, Kumpulainen selittää.

Herrainmäen ympärillä näkyy pelkkää asfalttia ja betonisia kerrostaloja. Luontoa on keskellä pieni läntti. Onko tämä syy luontokatoon eli niin sanottuun kuudenteen sukupuuttoaaltoon?

– Isossa kuvassa kyllä, koska useat lajit vaativat alkuperäistä luonnonympäristöä ja sitä on liian vähän. Vaikka eihän tämä tässä ole se pahin tilanne. Kun menemme Keski-Eurooppaan ja väentiheys kasvaa, on siellä yhä vähemmän edes tämänkokoisia länttejä. Puhumattakaan, että kaupungeissa olisi oikeaa metsää, Kumpulainen sanoo.

Levonmaa toteaa, että kaupunkien tiivistämisellä ja täydennysrakentamisella voidaan vaikuttaa ihmisten liikkumiseen ja yrittää siten vähentää ilmastopäästöjä, mutta samalla se nakertaa lähiluontoa ja -metsiä.

Nousiainen mainitsee kerrannaisvaikutukset, jotka näkyvät kaupunkien ulkopuolella:

– Kaikissa näissä asunnoissa olevat ihmiset tarvitsevat ruokaa ja he kuluttavat.

Monimuotoisuutta voi kuitenkin edistää myös kaupungissa: jättämällä osan alueesta luonnontilaan tai hoitamalla rakennettua viheraluetta oikein. Sen sijaan, että siirtäisimme aina kaiken maan pois rakentamisen tieltä ja istuttaisimme tilalle asfalttia, betonia ja nurmikkoa, voisimme jättää paikalle alkuperäistä maaperää ja luontoa.

Näin on tarkoitus tehdä esimerkiksi Hiedanrannassa.

– Käytännön tasolla olemassa olevan luonnon säästäminen on vaikeaa, koska rakentaminen on niin tiivistä, ja alueille tehdään haastavaa infraa ja kunnallistekniikkaa. Myös kem-tavoitteet ovat mielettömät, Levonmaa kertoo.

Kem on lyhenne kerrosneliömetristä. Se on asemakaavassa määritelty luku, joka kertoo tontille rakennettavan rakennuksen kerrosten yhteenlasketun pinta-alan. Kem-tavoitteet tulevat yleensä poliittisella päätökselle kaavoitukseen.

Kaupungeissa on paine suuriin kem-lukuihin. Kasvavassa kaupungissa paine on vielä suurempi, mutta edelleen on mahdollisuus tehdä kestäviä valintoja, jos otamme paremmin huomioon kulttuuri-, virkistys- ja luontoarvot.

Tampereella on meneillään luontopohjaisia ratkaisuja kehittäviä hankkeita, kuten esimerkiksi hulevesien hallintaan liittyvä Urban Nature Labs (UNaLab) ja kiertotalouteen liittyvä KIEPPI-hanke.

Luontopohjaisilla ratkaisuilla tarkoitetaan ratkaisuja, joiden avulla yritetään matkia luonnon omia prosesseja. Hulevesillä tarkoitetaan rakennetuilta alueilta poisjohdettavaa sade- ja sulamisvettä.

Luontopohjainen ratkaisu hulevesiin tarkoittaa sitä, että niiden takia ei rakenneta uutta kaivoa ja putkistoa, vaan vesi otetaan talteen kasvillisuuden ja maaperän avulla. Samalla estetään ravinteiden päätymistä vesistöihin.

Vihreä vaikuttaa mielenterveyteen

Kolea henkäys nousee Näsijärvestä Herrainmäen laelle. Katselemme rantaan rakentuvaa Ranta-Tampellaa. Alue on suurilta osin rakennettu täyttömaalle, joten sinne tehdään betonisia kansirakenteita ja pihoja, joiden päälle istutetaan perennoja, niittylaikkuja ja kaupunkipuita, kuten pihlajia, tervaleppiä ja vaahteroita.

– Tämä on pari vuotta vanhaa vihersuunnittelua. Uusilla alueilla pyritään siihen, että niille ei tule kansipihoja, vaan maavaraisia, sanoo Levonmaa.

Maavarasta on hyötyä hulevesien hallinnassa, isompien puiden istutuksessa ja monimuotoisuuden säilyttämisessä. Maaperällä ja siinä kasvavilla kasveilla on muitakin hyötyjä.

– Sillä, kuinka paljon ikkunasta näkyy vihreää, on vaikutusta myös mielenterveyteen. Jo sillä on iso ero, katsooko ihminen parkkipaikkaa vai viherkattoista pysäköintilaitosta, Nousiainen sanoo.

Täyttömaalle tiiviisti rakennettaessa tavoite on saada alueelle paljon asuntoja ja asukkaita. Monimuotoisuuden ylläpitäminen on vaikeampaa rakennetussa ympäristössä, mutta mahdollista.

– Ei siellä silloin sitä luontoa enää ole. Se on pyyhitty pois. Nyt kun luontoa sitten halutaan sinne tehdä, niin se on paljon työläämpää, Kumpulainen toteaa.

Hänen mukaansa hyvällä suunnittelulla voisi luoda paikkoja, jotka ovat luonnossa harvinaisia. Esimerkkinä hän mainitsee hukkalämmöllä lämpiävät rakennusten seinät, joissa saattaisivat viihtyä paahteisesta kalliosta pitävät lajit.

Laskeudumme radan varressa olevalle Myllysaaren kedolle. Se on hyvä esimerkki siitä, että köyhässäkin maaperässä voi olla rikas kukkaniitty.

– Se on todella upea heinäkuussa. Siinä näkee, kuinka pieni läntti voi olla pölyttäjille erittäin hyvä paikka, Kumpulainen sanoo.

Vieraslajit valtaavat alaa

Kedon reunassa kasvaa terttuselja. Se on Etelä- ja Keski-Euroopassa luontaisesti kasvava pensas, joka on tullut Suomeen koristekasvina.

– Ilmastomme vastaa tällä hetkellä pohjoista baltialaista ilmastoa, Kumpulainen sanoo.

Se tarkoittaa, että ilmasto on jo suotuisa monille uusille vieraslajeille, kuten terttuseljalle.

Kaikkein haitallisempia vieraslajeja Tampereella ovat esimerkiksi lupiinit, jättiputket, kurtturuusu ja jättipalsami, joita yhdistää yksi asia:

– Ne ovat kaikki kotoisin toiselta mantereelta. Niiden kilpailijat eivät ole täällä. Niitä hajottavat maaperän eliöt eivät ole täällä. Niitä syövät linnut eivät ole täällä. Niiden taudit tai loiset eivät ole täällä. Ne pystyvät leviämään luonnossa estoitta, Kumpulainen kertoo.

Lisääntyessään ne vievät tilaa alkuperäisiltä lajeilta. Siksi kaupunki, monet järjestöt ja asukkaat poistavat vieraslajeja mailtaan.

Lisäksi vieraslajeista aiheutuvien riskien hallintaa ohjaava laki määrää, että kiinteistönomistajat ovat vastuussa haitallisten vieraslajien torjunnasta. Erityisesti kaupunki tekee vieraslajien torjuntaa alueellaan, koska se on laissa määrätty.

Luonnon monimuotoisuus vaatii vaalimista.