Rasisminvastainen viikko keskittyy työelämän rasismiin
- Tampereen kaupunki kansainvälistyy, ja meille tulee uusia tamperelaisia erilaisista kulttuureista. Kotoutumisen edistäminen ja rasismin vastainen työ työelämässä pohjautuvat siihen, että rakenteellinen rasismi tunnistetaan ja siihen puututaan, kertoo palvelupäällikkö Kristina Kemi Monikielinen neuvonta Mainiosta.
Kemi toteaa, että rasismivapaa yhteiskunta ja vastaanottava työelämä ovat olennainen osa ihmisten hyvinvointia ja osallisuutta. Ne vaikuttavat yhä enemmän myös työvoiman ja palveluiden saatavuuteen.
Joka vuosi maaliskuussa valtakunnallisesti vietettävässä Rasisminvastaisessa viikossa on mukana muun muassa Suomen Punainen Risti.
Moni kaupungin palvelu osallistuu teemaviikkoon
Tampereen kaupungin kansainvälisen osaamisen palvelujen Monikielinen neuvonta Mainio järjestää Rasisminvastaista viikkoa Tampereella. Lisäksi moni muu kaupungin palvelu osallistuu teemaviikkoon ja järjestää aiheeseen liittyvää toimintaa tai omia tapahtumiaan. Yhdenvertaisuutta tuodaan esiin useasta näkökulmasta ja eri keinoin varhaiskasvatuksesta kulttuuripalveluihin ja työväenopistoon. Tarkemmat tiedot teemaviikon sisällöstä ja tapahtumista löytyvät Rasisminvastaisen viikon tapahtumasivulta (linkki myös sivun lopussa).
Rasisminvastainen viikko avataan pääkirjasto Metson Lehmus-salissa maanantaina 20.3. kello 15.15 alkavalla tilaisuudella. Tilaisuus on suomenkielinen. Ohjelmassa on muun muassa asiantuntija-alustuksia, joiden jälkeen kuullaan elinkeinoelämän puheenvuoroja Rajkumar Sabanadesanin vetämässä paneelissa. Tilaisuuden järjestää Monikielinen neuvonta Mainio ja siinä ovat vahvasti mukana myös Suomen Punaisen Ristin Hämeen piiri ja Tampereen osasto.
Kaikille avoin Tampere Anti-racism Race tiistaina 21.3.
Kansainvälisen osaamisen palvelut järjestää järjestökumppaneiden kanssa kaikille tamperelaisille avoimen kaupunkisuunnistuskisan. Siihen voi osallistua kokoamalla 2–6 hengen joukkueen, mukaan mahtuu kaikkiaan 15 joukkuetta ilmoittautumisjärjestyksessä. Kilpailun voi aloittaa tiistaina 21.3. omaan tahtiin klo 12.30-13.30. Kisa kestää joukkueen vauhdista riippuen 2-3 tuntia. Karttarasteilla voi oppia uutta, ratkaista ongelmia ja tutustua kotouttavaa työtä tekevään järjestöverkostoon. Kaupunkisuunnistuskisaa on järjestämässä kuusi kotoutumistyötä tekevää järjestöä.
Kisaan osallistuminen on maksutonta. Kisassa menestyneille on jaossa muun muassa vuoden 2023 jääkiekon MM-kisalippuja. Tarkemmat tiedot kisasta ja siihen osallistumisesta löytyvät Rasisminvastaisen viikon tapahtumasivulta (linkki myös sivun lopussa).
Kulttuuripalvelut mukana, Rullassa tapahtumaviikko
Rasisminvastainen viikko toteutuu kulttuuripalveluissa yhdenvertaisuutta ja moninaisuutta vaalivien ja ylläpitävien palveluiden ja tapahtumien merkeissä. Tapahtumaviikko ”Rullaan mahtuu koko maailma” on täynnä musiikkia, tanssia, herkkuja, taidetta ja työpajoja. Tampereen kaupungin kirjastossa viikko näkyy aineistonäyttelyssä ja sosiaalisen median kirjavinkeissä.
Tampereen seudun työväenopistossa Keskiviikkokahvit
Tampereen seudun työväenopistolla rasisminvastainen työ on osa päivittäistä toimintaa, erityisesti maahanmuuttajien suomen kielen kursseilla. Tampereen seudun työväenopisto järjestää suosittua Keskiviikkokahvit-tapahtumaa Sampolassa Kahvila Pulinassa. Tilaisuus on maksuton, mutta mahdolliset kahvilatuotteet jokainen maksaa itse. Rasismin vastaisella viikolla Keskiviikkokahveilla luennoi vuoden 2022 pakolaisnainen Lama Kourdi 22.3. klo 17–19.
Tredu panostaa yhdenvertaiseen kouluympäristöön
Tampereen seudun ammattiopisto Tredussa nostetaan teemaviikolla esiin kulttuurien moninaisuutta ja korostetaan tasa-arvoisuutta ja yhdenvertaisuutta. Kampanjaviikolla on monipuolista ohjelmaa, kuten osallistavia työpajoja ja puhujavierailu. Tredussa pidetään myös monikielisiä aamunavauksia ja järjestetään aiheeseen liittyviä monikielisiä kirjoituspajoja.
Nuorisopalvelujen StereoTypot-teemailta
StereoTypot-teemaillat ovat kuukausittainen tapahtuma Nuorten Tampereen Discord-palvelimella. Teemailtojen ideana on rikkoa keskustelun kautta varsinkin nuorten elämään liittyviä stereotypioita. Syrjinnänvastaisella viikolla teemana on rakenteellinen rasismi.
Varhaiskasvatus ja esiopetus: Rasisiminvastaista työtä tehdään arjessa
Varhaiskasvatuksessa ja esiopetuksessa rasisminvastaista työtä tehdään ryhmien arjessa. Lasten kanssa keskustellaan moninaisuudesta ja opetellaan kohtaamaan toinen ihminen myönteisesti. Rasisminvastainen työ on yhdenvertaisuuden edistämistä ja kytkeytyy varhaiskasvatuksessa ystävyyssuhteiden luomiseen sekä kiusaamisen ja syrjinnän ehkäisyyn. Teemaa käsitellään lapsille sopivalla tavalla esimerkiksi kirjallisuutta, draamaa ja taideilmaisua hyödyntäen.
Perusopetuksessa pohditaan rasismia ja vihapuhetta
Perusopetuksessa keskitytään rasisminvastaisella viikolla rasismin ja vihapuheen käsittelyyn. Kaikille kouluille on suunnattu yhteisiä tehtäviä sekä luotu vinkki- ja linkkilistat sopivista tehtävistä ja muista materiaaleista eri-ikäiset oppijat huomioiden. Opettajille on ollut tarjolla koulutusta syrjimättömyydestä. Tampereen Maailmankoulu tukee osaltaan viikon näkyvyyttä peruskouluissa ja lukioissa.