Kaisa Luukkosen Instruments of Uprising on kokoelma lasimosaiikkiesineitä. Esineet ovat replikoita eri puolilla maailmaa mielenosoituksissa ja kansannousuissa vuosina 2019-2023 käytetyistä esineistä. Näyttely on osa Kaisa Luukkosen taiteellista työskentelyä, joka koskee tunteiden kykyä muokata tulevaisuuksia.
Teokset on rakennettu lasimurskasta, jota on kerätty taiteilijan kotikaupungin, Göteborgin kaduilta. Materiaalia syntyy, kun rikotaan bussipysäkkien ja muiden julkisten rakenteiden turvalasielementtejä. Vihan ja aggression tunteet energisoivat ja saavat ihmiset liikkeelle. Liikkeensuunta ja muoto riippuu kulttuurisesta kontekstista ja resursseista.
Luukkonen seurasi, kuinka hänen asuinpaikkansa Angeredin lähiössä samat bussipysäkit rikottiin toistuvasti ja kiinnitti huomiota ilmiön ympärillä käytyyn keskusteluun. Teot nähtiin järjettömänä vandalismina ja yksittäistapauksina ilman kontekstia. Lyhytkin oleskelu lähiön kaduilla luo kosketuspintaa siellä aikaansa viettävien nuorten energian kanssa. Keskusteluissa tulee esiin nuoriin kohdistuva paine assimiloitua ja pitää yllä perheen kulttuuria. Lisäksi kaikki osapuolet näyttävät osoittavan kiinnostusta nuorten taloudelliseen menestykseen ja ymmärtävän ristiriidan ympäröivän todellisuuden ja Ruotsin virallisen linjan välillä. Tästä kaikesta syntyy soppa, jonka ylikiehumisen pienin ilmenemismuoto on rikkonainen turvalasi. Instruments of Uprising kokoelman pyrkimys on ymmärtää ja kuulla viha tekojen takana materiaalisessa muodossa. Työskentelyn tarkoitus on nostaa vihan kokemus esiin eikä marginalisoida tai mitätöidä sen kokijoita. Rakentamalla lasimurskasta esineitä, joita käytetään aktiiviseen poliittiseen vastarintaan eri puolilla maailmaa, Luukkonen haluaa tuoda esiin vihan toiminnallisuuden eri muotoja. Vaikka viha voi olla pelottavaa, se kertoo myös jotain oleellista maailmasta, jossa elämme.
Kaisa Luukkonen asuu ja työskentelee Göteborgissa, Ruotsissa. Vuodesta 2017 lähtien Luukkonen on käsitellyt teoksissaan tunteiden ominaisuuksia ja niiden kykyä vaikuttaa tulevaisuuksiin. Kiinnostus nousi hänen omasta kyvyttömyydestä orientoitua tai pitää kiinni tulevaisuudesta. Vaihtoehtoisen tulevaisuudentutkimuksen kautta hän tutustui muihin, joilla oli saman tyyppinen ominaisuus. Nykyisin hän käyttää taiteessaan niin materialähtöisiä kuin performatiivisiä keinoja. Teoksissa ihmetyksen, toivon ja vihan tunteet ovat olleet olennaisia. Instrument of Uprising-teossarjassa hän keskittyy vihan tunteen poliittiseen voimaan. Teossarjan osia on ollut aikaisemmin esillä Tukholmassa 2019 ja Malmössa 2021. Suomessa teoskokonaisuus on ollut esillä Myymlä2ssa Helsingissä ja Porin 3h+k:ssa viime vuonna. Teoskokonaisuuden Instruments of Uprising esillepanoa ja päivittämistä 2023 on rahoittanut Koneen säätiö.
Keräileminen on syytä aloittaa piilossa, mielissä. Kuten ajatuksen, sävyn tai tunnelman etsiminen, myös pigmentti saatetaan löytää ja kerätä sopivasta maanpinnasta, tai uuttaa kukan terälehdistä. Vain keräilijä tietää mikä on keräilemisen arvoista.
Mari Oikarinen poimii puusta pieniä runoja tarkalla veistäjän otteellaan. Keräileminen on konkreettista toimintaa. Mari Oikariselle nuorten vesakoiden raivaaminen ojan pientareelta voi tarkoittaa suurta mahdollisuutta. Pihlaja, raita, leppä ja haapa laulelevat Oikarisen käsissä. Hän työskentelee rakenteellisten puuveistosten, piirtämisen ja tekstiilimateriaalien parissa. Oikarisen työskentelyssä keskeistä on vuoropuhelu materiaalien kanssa sekä käsityömäiset menetelmät: vuoleminen, ompeleminen, kirjominen, leikkaaminen, sahaaminen.
Liisa Karintauksen teokset liikkuvat vapaasti sisäisen metsän ja muistojen hämärässä. Työskentely kumpuaa muistista sekä kehollisesta ja värillisestä ilmaisusta. Taiteilija yhdistelee työssään piirustusta ja maalausta. Karintaus on kiinnostunut sekä maalauksen materiaalien perinteisestä käytöstä että niiden ilmaisumahdollisuuksista. Liisa Karintaus saattaa poimia maalaustensa pigmenttilähteeksi aluksi muistojaan hevosen turkista tai taivaalla näkemästään sävystä tai sitten taiteilija voi poimia hiekkaa, ruusunterälehtiä ja “sitä sinistä kukkaa, joka haalistuu ja jonka melkein unohtaa”.
Liisa Karintaus (s. 1977 Rovaniemen mlk) on Helsingissä asuva ja työskentelevä taidemaalari. Karintaus valmistui Kuvataideakatemiasta maalauksen osastolta 2018 ja opiskeli sitä ennen taidetta myös Lapin yliopistossa ja Concordian yliopistossa Montréalissa. Hänellä on ollut näyttelyitä vuodesta 2001 Suomessa ja ulkomailla. Hänen teoksiaan on mun muassa Suomen valtion, Rovaniemen kaupungin ja Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmissa.
Taiteilijan työskentelyä ovat tukeneet Suomen Kulttuurirahasto ja Taiteen edistämiskeskus.
Mari Oikarinen (s. 1981 Suomussalmi) on Rovaniemellä asuva ja työskentelevä kuvataiteilija. Oikarinen on valmistunut Kankaanpään taidekoulun kuvanveiston osastolta 2009. Hän on siitä lähtien osallistunut useisiin ryhmänäyttelyihin Suomessa ja ulkomailla sekä pitänyt reilut kymmenkunta yksityisnäyttelyitä. Oikarisen teoksia on mm. Jenny ja Antti Wihurin rahaston kokoelmassa, Porin taidemuseon, Aineen taidemuseon, sekä Suomen taideyhdistyksen kokoelmissa. Taiteilijan työskentelyä on tukenut Suomen Kulttuurirahaston Lapin rahasto.
Näyttelyt esillä 8.4.-14.5.2023
Kulttuuritalo Laikku on avoinna
ti–pe klo 9–20
la–su klo 10–18.
Näyttelyihin on vapaa pääsy.
