Katulupamaksuja tarkistettiin

Ympäristö- ja rakennusjaosto hyväksyi katulupamaksujen tarkistuksen 9.5.2023. Uusi taksa tulee voimaan 1.6.2023. Nykyinen taksa on ollut voimassa vuodesta 2020. 

Katulupa tarvitaan, kun tehdään työtä kaduilla tai muilla yleisillä alueilla. Työstä vastaavan on haettava katulupa työlle kaupungin katutilavalvonnasta. Katulupa sisältää työluvan ja päätöksen tilapäisistä liikennejärjestelyistä.

Taksan avulla vähennetään katutöistä aiheutuvia haittoja, sillä se ohjaa rakentajia tekemään työn mahdollisimman nopeasti ja rajaamaan työalueen mahdollisimman pieneksi. Nyt tehtävä tarkistus kohdentuu aiempaa tarkemmmin niihin maksuihin, jotka aiheutuvat velvoitteiden laiminlyömisestä ja ylimääräisestä valvontatyöstä. Tarkistusta varten on myös vertailtu muiden suurten kaupungin katulupamaksuja. Taksan korotustarvetta aiheuttavat lisäksi kaupunkirakenteen tiivistyminen ja indeksikorotukset. 

Uusi maksuluokka laajimmille työmaa-alueille

Katulupataksaan sisältyy ilmoituksen käsittely- ja valvontamaksu sekä alueen käyttömaksu. Ilmoituksen tarkastus- ja valvontamaksu on uudessa taksassa edelleen 250 euroa  maksuluokassa 1 ja 1A ja 200 euroa maksuluokissa 2 ja 3. Liikenteelle vähäistä haittaa aiheuttavasta pienimuotoisesta työstä, kuten jotkut nostot tai muutot, peritään 85 euron maksu.  

Alueen käyttömaksu riippuu alueen maksuluokasta, alueen koosta ja työn kestosta. Esimerkiksi kalleimmassa maksuluokassa 1 A käyttömaksu vaihtelee alueen koon mukaan 30 eurosta 190 euroon vuorokaudessa. Uusi kallein maksuluokka koskee yli 500 neliömetrin suuruisia työmaa-alueita.

Velvoitteiden laiminlyönti aiheuttaa ylimääräisiä maksuja

Jos kadulla tehtävästä työstä ei ilmoiteta katutilavalvontaan, ilmoituksen tarkastus- ja valvontamaksua voidaan korottaa valvontatyöhön kuluneen työmäärän mukaan. Katulupaa pitää hakea 21 vuorokautta ennen työn aloittamista. Jos hakemuksen käsittelyä joudutaan kiirehtimään myöhässä ilmoitetun työn takia, siitä peritään 170 euron maksu.

Työn tekemisen jälkeen työalue on ennallistettava ja tehtävä esimerkiksi työmaan loppusiivous, vihertyöt sekä katu on lopullisesti tai väliaikaisesti päällystettävä sidotulla pintamateriaalilla. Katuluvan velvoitteiden laiminlyönnin perusteella annetusta kirjallisesta kehotuksesta tai määräyksestä voidaan laskuttaa 170–1020 euron tarkastus- ja valvontamaksu valvontatyöhön kuluneen työmäärän mukaan.

Asukkaat voivat antaa palautetta havaitsemistaan epäkohdista tai puutteista Tampereen palvelupisteeseen
 

Tampereen palvelupiste

Osoite:
Frenckellinaukio 2 B 33100 Tampere
Puhelin:
041 7308168 (puhelin, pvm/mpm) Asiakaspalvelu
Maanantai: 09:00-16:00
Tiistai: 09:00-16:00
Keskiviikko: 09:00-16:00
Torstai: 09:00-16:00
Perjantai: 09:00-16:00

Lisätietoja

Pasi Halme
Katupäällikkö
Puhelin:
050 521 5194
Teksti: Tarja Nikupaavo-Oksanen
Jaa sosiaalisessa mediassa