Tampereen kaupunki palkittiin kuurosokeiden ja kuulonäkövammaisten huomioimisesta katuympäristössä
Suomen Kuurosokeat ry:n toiminnanjohtaja Risto Hoikkanen ja järjestöohjaaja Milla Lindh luovuttivat perjantaina 15.12. 2023 kunniakirjan Tampereen kaupungille Kuurosokeiden Toimintakeskuksessa Ristontalossa Hervannassa. Kunniakirjan vastaanottivat liikenneinsinööri Katja Seimelä, yhdenvertaisuuskoordinaattori Mikko Ala-Kapee ja vanhempi erikoissuunnittelija Pia Tuupanen.
–Tampereen kaupunki on esimerkiksi parantanut katuinfraa Kuurosokeiden Toimintakeskuksen ympäristössä Hervannassa. Pyörätien ja jalkakäytävän erottelu on uudistettu kepillä tunnusteltavaksi, ja Insinöörinkadun suojateille on asennettu huomiolaatat. Myös ratikkapysäkit on toteutettu esteettömästi, kiittää järjestöohjaaja Milla Lindh Suomen Kuurosokeat ry:stä.
Kunniakirjan perusteluissa mainitaan, että Kuurosokeat ry halusi huomioida Tampereen kaupungin toimintamallin, joka vahvistaa kaikkien osallisuutta rakentamalla määrätietoisesti esteettömyyttä. Tampereen kaupunki myös kuuntelee aktiivisesti asukkaita, kun he esittävät parannusehdotuksia.
–Olette myös ottaneet vastaan parannusehdotuksia. Saimme esimerkiksi toimintakeskuksemme tontin ympärille varoitusliikennemerkit kertomaan kuulonäkövammaisista kanssakulkijoista, toteaa Milla Lindh.
Katja Seimelä iloitsee tunnustuksesta.
–Kaupungin toiminnassa esteettömyys on ollut viime vuosina monella tavalla esillä, ja työtä tehdään yhdessä. Olemme parantaneet esteettömyysohjeistusta, järjestäneet esteettömyyskoulutusta ja kiinnittäneet huomiota esteettömyyteen katusuunnitelmissa ja rakentamisessa. Raitiotien rakentamisen myötä esteettömiä ratkaisuja on myös toteutettu ennennäkemättömän nopeasti. On hienoa kuulla, että ratkaisut ovat helpottaneet liikkumista.