Ylellinen muoti
Näyttelyssä muodin vanhinta kerrostumaa edustaa ranskalainen naisen hovipuku 1770-luvulta. Pöyhkeilevät, runsaasti koristellut puvut korostivat kuninkaallisen hovin mahtia. Vaatteiden mukavuudella ja käytännöllisyydellä ei ollut merkitystä. Ranska oli muodin edelläkävijä, josta tyylit levisivät muualle Eurooppaan.
Pariisi vahvisti rooliaan muodin pääkaupunkina 1800-luvun puolivälissä, jolloin suunnittelijalähtöisen huippumuodin katsotaan syntyneen. Aiemmin asiakas saneli pukunsa tyylin, mutta nyt asetelma muuttui. Haute couturen isänä pidetty Charles Frederick Worth oli ensimmäinen, joka suunnitteli puvut, valitsi kankaat ja koristeet itse, eikä enää jättänyt valintaa asiakkailleen.
Suunnittelijoiden aikakausi
Muodin huipulla -näyttelyn vanhimmat puvut ovat silmää hiveleviä mestariteoksia, mutta 1900-luvun kuluessa suunnittelijoiden luovuus pääsee toden teolla valloilleen.
‒ Näyttely esittelee lukuisten tunnettujen eurooppalaisten ja yhdysvaltalaisten muotitalojen luomuksia. Esillä on 30 pukua, jotka lähes kaikki ovat eri suunnittelijan käsiala, kertoo tutkija Katri Pyysalo.
Vanhimmat nimeltä tunnetut suunnittelijat näyttelyssä ovat 1900-luvun alusta.
Muotimaailman ensimmäisiä supertähtiä oli Paul Poiret, joka halusi vapauttaa naiset korsetin tyranniasta.
‒ Hänen mielestään muotisuunnittelijan tuli olla itsevaltias ja suunnannäyttäjä, Pyysalo kertoo.
Menneen ajan muotimaailmaa näyttelyssä edustavat myös esimerkiksi mielikuvituksellisista puvuistaan tunnettu Elsa Schiaparelli ja muinaisista kulttuureista inspiroitunut Mariano Fortuny.
Viime vuosikymmeniltä voisi mainita myös Jean-Paul Gaultierin.
‒ Gaultier hätkähdytti 1980-luvulla uskaliaalla korsettiasulla, jossa inspiraationa oli 1950-luvun teräväkärkiset bulletbra-rintaliivit, Pyysalo kertoo. Näyttelyssä on esillä Gaultierin upea korsettipuku 1990-luvun alusta.
Näyttelyn suuria nimiä on brittiläinen Alexander McQueen, yksi 2000-luvun merkittävimmistä suunnittelijoista. Hänen luomistyössään yhdistyivät räätälin taito, luovuus ja dramaattisuus.
Muodin huipulla -näyttely tarjoaa värikkään katsauksen muodin historiaan ja suunnittelijoiden tarinoihin. Näyttely perustuu Fashion Museum in Riga -museon tuottamaan Masterpieces of Fashion -näyttelyyn. Muoti luo uutta ja katsoo tulevaan, mutta ammentaa inspiraatiota myös menneestä.
Näyttelyä täydentää Anna-Mari Pahkalan häikäisevä, rubiininpunainen iltapuku, joka hän loi näyttelijä Alma Pöystille vuoden 2024 Golden Globe -gaalaa varten.
Avajaisilta
Muodin huipulla -näyttelyn kaikille avoimia avajaisia vietetään torstaina 12.4. klo 17.30 alkaen. Illan juontajana toimii muotitoimittaja, työelämäprofessori Sami Sykkö. Illan aikana nähdään upea muotinäytös, jossa estradille astuvat tamperelaisten suunnittelijoiden, Lauri Järvisen, Maria Jokelan ja Riikka Mannin asuja kantavat mallit. Kahvila ja museo ovat avoinna klo 21 asti.
Muodin huipulla Museo Milavidassa 22.3.2025 asti.