Suomen kansalliseepoksen runot heräävät eloon laulaen – Kalevalan läpilaulu Sampolassa 18.4.2024
Vaikka Kalevala on laulettu monesti läpi, ei sitä kantelepedagogi Outi Niemisen mukaan tiettävästi ole koskaan tehty Pirkanmaalla, eepoksen synnyinseudulla Vesilahdessa ja Lempäälässä. Tapahtuma levittäytyy Tampereelle, jotta mahdollisimman monella pirkanmaalaisella olisi mahdollista kokea elämys.
– Tapahtuman ei ole tarkoitus olla mitään pönötystä, vaan kaikkien ilojuhla, Nieminen sanoo.
Nieminen tuottaa tapahtuman yhdessä Lempäälän Helkanuoret ry:n kanssa. Kiertävät läpilaulannat juhlistavat 175-vuotiasta Kalevalaa. Elias Lönnrot päiväsi Suomen kansalliseepos Kalevalan Laukon kartanossa Vesilahdessa 17. huhtikuuta 1849. Lönnrotin toimittama runoelma perustuu hänen kokoamiinsa suomalais-karjalaisiin kansanrunoihin, joita hän myös muokkasi ja yhtenäisti.
– Laukon kartano oli Lönnrotin lapsuuden kesäkoti, ja hän teki suuren osan Kalevalan kokoamistyöstään siellä. Allekirjoituspäivä oli Eliaksen nimipäivä ja myös Laukon rouvan Eva Törngrenin syntymäpäivä, Nieminen kertoo.
Sampolaan Kalevalan läpilaulukiertue saapuu torstaina 18.4.2024. Läpilaulua voi tulla kuuntelemaan ja halutessaan osallistua siihen klo 12.30 Sampolan juhlasalissa ja klo 17 alkaen Sampolan Kahvila Pulinassa ja kirjastossa.
Niemisen mukaan tarkoitus on tuoda Kalevala lähelle ihmistä, joten esiintymispaikoiksi on valittu matalan kynnyksen tiloja. Mukaan voi tulla missä kohtaa tahansa.
– Kun paikalle saapuu, voi halutessaan kysyä, missä kohtaa laulamisessa edetään. Myös yhdistykset, kuorot, yhtyeet, työporukat ja harrastusseurat ovat tervetulleita. Siksi tämä on ennemminkin kansanjuhla kuin konsertointia!