Tilavuokraus työväenopistossa

Sampolan pääaulan portaat, joiden päässä on patsas.

Sivun sisältö lyhyesti

Työväenopisto vuokraa Sampolan tiloja myös muille toimijoille. Tiloja on hyvin vapaana erityisesti opetuskausien ulkopuolella. Tilan vuokraaminen tapahtuu tilavarauslomakkeella. Tilavuokraustiedusteluihin vastaavat Sampolan vahtimestarit.

Tampereen seudun työväenopisto vuokraa Sampolan tiloja myös ulkopuolisille toimijoille. Erityisesti opiston opetuskausien ulkopuolella on tiloja hyvin vapaana.

Sampolassa toimivat Tampereen seudun työväenopiston lisäksi Tammerkosken lukio ja Sampolan kirjasto sekä Pirkanmaan Voimian Kahvila Pulina.

Sampolan avoimissa tiloissa ja kahvilassa voi järjestää tapahtumia vain yhteistyössä Tampereen seudun työväenopiston, Tammerkosken lukion, Sampolan kirjaston tai Voimian kanssa tai sopien.

Vuonna 1962 valmistuneen ja vuonna 2012 peruskorjatun Sampolan suunnittelivat arkkitehdit Timo Penttilä ja Kari Virta, ja Sampolan kirjastorakennuksen arkkitehti Matti Silvennoinen vuonna 2003.

Tilavuokraus vaalien aikana

Vaalikaranteenin aikana Tampereen kaupungin omistamat, ylläpitämät ja hallinnoimat sisätilat ja ulkona sijaitsevat esiintymislavat eivät ole vuokrattavissa puolueiden, kannatusyhdistysten tai ehdokkaiden tilaisuuksiin. Poikkeuksen tilan käyttöön muodostavat sellaiset vaalipaneelit, joissa eri ehdokkaita asettaneet tahot ovat tasapuolisesti esillä. Tilavaraus voidaan perua, jos ilmenee, että se rikkoo vaalikaranteenia.

Pormestarin päätös vaaleja koskevista periaatteista ja vaalikaranteenista

Yleistä Sampolan vuokrattavista tiloista

  • Juhlasaliin mahtuu 534 henkilöä. Juhlasalin äänipöytänä toimii Yamaha QL 5 ja valopöytänä ETC Gio@5. Lisätietoa AV-tekniikan laitteistosta ja kytkentämahdollisuuksista saa pyydettäessä Sampolan vahtimestareilta, joiden yhteystiedot näet alla.
  • Auditorioon mahtuu 200 henkilöä. Auditoriossa on valmiina esitystekniikka ja suoraan toimivia langattomia mikrofoneja 4 kpl.
  • Sampolan alakerrassa on 200 m² ja 100 m² toiminnallisen opetuksen tilat Marjatta- ja Severi-salit.
  • ATK-luokassa on opetustilat 17 opiskelijalle.
  • Lisäksi vuokrattavana on tavallisia luokkia, joissa varustuksena on tietokone, projektori, dokumenttikamera ja älytaulu.

Tilavuokraus tapahtuu Tampereen kaupungin tilavarauslomakkeella.

Tutustu Sampolan tiloihin

Tietoa toimipisteiden esteettömyydestä löydät kotisivujemme Esteettömyys-osiosta.

Tarkat, tilakohtaiset esteettömyystiedot löydät Varaamosta.

Tilavuokraus- ja käyttöehdot

Sampola käyttää vuokrattavia tiloja ensisijaisesti omaan toimintaansa, mutta tiloja vuokrataan niiden ollessa vapaina. Vuokraajan tulee tutustua liitelistassa näkyviin Sampolan tilavuokrausehtoihin huolellisesti.

Tampereen seudun työväenopisto noudattaa Tampereen kaupungin yleisiä varaus- ja käyttöehtoja tilavuokrauksessa.

Tampereen kaupungin tilojen yleiset varaus- ja käyttöehdot

Tietoa tilavuokrauksen hinnoittelusta

Sampolan tiloja vuokrataan kulttuuri- ja vapaa-aikalautakunnan päättämien listahintojen mukaisesti.

Varauksen vahvistuksen yhteydessä annamme vuokraajalle laskelman vuokrista ja muista kustannuksista varauslomakkeen mukaisesti. Muita kustannuksia voivat olla esimerkiksi vahtimestarin ja teknisen henkilöstön palvelut sekä siivous ja mahdollinen tekniikkatilan vuokra.

Vuokraajan tulee määritellä vuokra-aika siitä, kun saapuu Sampolaan aina siihen asti, kun viimeinen poistuu Sampolasta. Työväenopisto suunnittelee vahtimestarien työvuorot varausten mukaan. Myös teknisen henkilöstön aika tulee määritellä sen mukaan, milloin ääni- tai valohenkilön tulisi olla paikalla. Huomioithan, ettei ääni- ja valosuunnittelu eivät kuulu ääni- ja valohenkilöiden tehtäviin.

Lopulliseen vuokralaskuun lisätään alkuperäisen varauksen ulkopuolinen käyttöaika ja mahdolliset lisätilat, joita ei varauksessa ollut mainittu sekä tarvittavan työvoiman lisäkulut. Suuremmissa tilaisuuksissa vuokralainen maksaa myös tilojen lisäsiivouksen hintaliitteen mukaisesti. Useamman päivän varauksissa lisävälisiivouksesta sovitaan erikseen.

Pidätämme oikeuden hinnanmuutoksiin asiakkaan varausajan perumisen päättymisaikaan saakka.

Tilojen vuokrauksista voi tiedustella vahtimestareilta

Puh. 040 869 8183
[email protected].

Vahtimestarit ovat tavoitettavissa työväenopiston opetuskausien aikana ma–pe klo 8.00–20.00, muulloin varmimmin klo 9.30–15.00.

Vaatesäilytys- ja kahviopalveluiden yhteistyökumppanit

Vaatesäilytyspalveluja voit tilata Tampereen seudun työväenopiston opiskelijat ry:ltä numerosta 040 575 4755.

Kahviopalveluja voit tilata Pirkanmaan Voimialta kahvion aukioloaikoina puh. 040 806 3288 klo 8.00–15.00, puh. 040 806 3407 klo 15.00 jälkeen tai sähköpostitse [email protected].

Tämän sivun löydät myös osoitteella tampere.fi/tyovaenopisto/tilavuokraus

Päivitetty 29.1.2025