Ulkomaanvaihto kerryttää rohkeutta ja työkokemusta
Rohkeasti matkaan
Jouni Ollikainen opiskelee Tredussa toista vuotta media-alaa. Kun opettaja kysyi kiinnostusta ulkomaanvaihtoon, Ollikainen tunsi itsensä alkuun epävarmaksi. Aiemmin hän ei olisi uskaltautunut lähtemään vaihtoon, mutta rohkeus löytyi, koska hän halusi haastaa itseään ja ajatteli Tredun olevan mahdollisesti hänen viimeinen opiskelupaikkansa.
– Olin kuitenkin päättänyt alkaa työntää itseäni pois mukavuusalueelta mahdollisimman paljon. Niin päätin sitten vain ottaa vastaan kaiken mitä tulee. Työharjoittelupaikka oli tarjolla heti, joten kokosin nopeasti portfolion viimeisimmistä koulutöistäni sekä omalla ajallani tehdyistä tuotoksista. Enkä kadu päätöstä! Vaihto on ollut hyvin opettavainen ja kasvattava kokemus, Ollikainen kertoo.
Työarkea vaihdossa
Osnabrückin kaupungissa on noin 160 000 asukasta. Joiltain osin elämänmeno poikkeaa suomalaisesta. Ollikaiselta meni hetki tottua siihen, että viikonlopun ruokaostokset pitää hoitaa ajoissa, sillä ruokakaupat ovat sunnuntaisin kiinni. Pyöräily on Suomeen verrattuna ollut haastavaa, mutta lopulta Ollikainen on uskaltautunut ajamaan kaupungissa.
Tavallinen työpäivä mediatoimisto Mumbo Jumbo Mediassa alkaa klo 8 ja päättyy klo 17. Työtehtävät muuttuvat välillä lennosta ja toisinaan tulee vaihdella usean eri projektin välillä, mikä on Ollikaisen mukaan media-alalla tavallista.
– Alussa mukautuminen uuteen työhön tuntuu aina haastavalta, mutta pääsin nopeasti käsiksi siihen, mitä minulta halutaan ja millä aikataululla. Työtehtäviin on kuulunut videoeditointia ja digitaalista maalaamista ja piirtämistä. Työkulttuurissa on yllättänyt tunnin ruokatauko, joka tuntuu pitkältä. Ollikainen on jakanut ajan useaan lyhyempään taukoon.
Kaduille kulkemaan, ihmisiä tapaamaan
Vaihdon aikana Ollikainen on oppinut uusia taitoja myös työelämän ulkopuolelta. Hän on viettänyt Saksassa liikkuvampaa elämää kuin Tampereella, sillä ulkona liikkuessa ihmisiin tutustuu helpoiten.
– Olen oppinut hyppäämään mukaan uusiin tilanteisiin herkemmin kuin ennen. Kaveriverkosto kasvaa todella nopeasti, kun vain uskaltautuu puhumaan ja tapaamaan uusia tyyppejä. Jutteleminen ventovieraille on ollut helppoa. Etenkin nuoret osaavat hyvin englantia ja uudet ihmiset ovat usein kiinnostuneita tietämään, mistä vieras on kotoisin ja mitä hän tekee Osnabrückissa.
Vaihdosta potkua uralle
Ollikainen uskoo, että kansainvälisestä vaihtokokemuksesta on hyötyä, kun työura etenee.
– Kyllähän se näyttää hyvältä töitä hakiessa, että pystyy mukautumaan erilaisiin työympäristöihin ja työkulttuureihin. Kykenee selviytymään perusarjesta muuallakin kuin Suomessa ja pystyy myös nauttimaan olostaan, ettei vaan istu aloillaan pelon vallassa.
Kansainvälistä vaihtoa harkitsevia Ollikainen kehottaa ottamaan vaihtopaikan rohkeasti vastaan, vaikka ajatus aluksi tuntuisi pelottavalta. Vaihto on ainutlaatuinen mahdollisuus kokea elämää ja työskentelyä ulkomailla.
Jounin vinkit vaihtoon Saksassa
- Soittaminen kotimaahan onnistuu Suomen hinnoilla. Jos puhelinliittymässä on suuri datapaketti, voi Google Mapsia huoletta käyttää navigoimiseen.
- Kelan eurooppalainen sairaanhoitokortti kannattaa olla mukana. Sillä saa terveydenhoitopalvelut samaan hintaan kuin paikalliset.
- Lue lisää kansainvälisistä mahdollisuuksista. | Tredu.fi