Mansen massit -äänestys jatkuu sunnuntaihin asti – käy äänestämässä kolmea suosikkiasi
Äänestys käydään ensisijaisesti verkossa: Mansen massit -äänestäminen.
Äänestäminen on mahdollista myös lomakkeella eri puolilla kaupunkia kuudessa kirjastossa niiden aukioloaikoina: pääkirjasto Metsossa sekä Hervannan, Koilliskeskuksen, Kämmenniemen, Lielahden ja Tesoman kirjastossa.
Äänestysvaihtoehtoja on 93. Niihin voi tutustua kaupungin verkkosivuilla: Mansen massit -yhteisörahan äänestysvaihtoehdot.
Vaihtoehdot on jaettu haetun rahasumman mukaan kolmeen ryhmään. Äänestäessä pääsee valitsemaan jokaisesta ryhmästä oman suosikkinsa.
Mansen massit -äänestyksessä tamperelaiset valitsevat, millaista toimintaa he haluavat tähän kaupunkiin. Yhteisörahaa myönnetään niille, jotka saavat eniten kannatusta. Rahaa on jaossa kaikkiaan 140 000 euroa.
– Jo tuhannet tamperelaiset ovat käyneet äänestämässä. Valittavana on erittäin laaja valikoima mielenkiintoista ja mukavaa toimintaa. Joukossa on perinteisiä kaupunginosatapahtumia, suuria festareita, eri ikäryhmille suunnattua kulttuuri- ja liikuntatoimintaa, konsertteja ja muita yhteisöllisiä tapahtumia. Kaikki toiminta on kaikille avointa ja pääsymaksutonta, suunnittelija Lotta Harsunen kertoo.
– Massirahaa hakeneille yhdistyksille, ryhmille ja asukkaille on tärkeää, että niiden esittämää toimintaa kannatetaan. Moni hieno tapahtuma tai toiminta jää toteutumatta, jos ne eivät saa yhteisöavustusta, jatkaa aluekoordinaattori Jarno Koskinen.