EU-vaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina

Europarlamenttivaalien eli EU-vaalien varsinainen äänestyspäivä on sunnuntaina 9.6.2024. Äänestää saa vaalipäivänä vain omalla äänestyspaikalla. Ne ovat Tampereella samat kuin alkuvuoden presidentinvaaleissa.

Varsinaisen vaalipäivän äänestyspaikka selviää äänestäjälle Suomi.fi-palvelun Viestit-osioon lähetetystä äänioikeusilmoituksesta. Sen voi myös tarkistaa alla olevasta linkistä kirjoittamalla hakukenttään oma katuosoite. 

Vaalihuoneistot ovat varsinaisena äänestyspäivänä auki kello 9–20. Muista ottaa äänestyspaikalle mukaan voimassa oleva virallinen henkilötodistus.

Koko maa muodostaa EU-vaaleissa yhden vaalipiirin, joten äänestää voi ketä tahansa haluamaansa suomalaista ehdokasta.

Vaaleissa valitaan 720 edustajaa viideksi vuodeksi EU-parlamenttiin. Suomella edustajia on tulevassa parlamentissa 15, mikä on yksi enemmän kuin päättyneellä istuntokaudella. 

Euroopan parlamentti on Euroopan unionin kansanedustuslaitos, joka säätää lait ja hyväksyy EU:n talousarvion yhdessä Euroopan unionin neuvoston kanssa. Lisäksi parlamentti valvoo komissiota ja EU:n virastoja.

Äänioikeutettuja ovat viimeistään vaalipäivänä 18 vuotta täyttävien Suomen kansalaisten lisäksi kaikki täysi-ikäiset, Suomessa asuvat ja äänioikeusrekisteriin ilmoittautuneet EU-kansalaiset. 

Äänestä esteettömästi ja turvallisesti

Äänestyspaikkojen sisäänkäynnit ovat mahdollisimman esteettömiä. Saattoliikenne pääsee pysähtymään lähelle sisäänkäyntiä ja LE-pysäköintitunnuksella saa pysäköidä lähelle äänestyspaikkaa. Liikkumis- ja toimimisesteisellä äänestäjällä saa olla oma avustaja tai opas- tai avustajakoira mukana. Äänestyspaikoilla on myös vaaliavustaja.

Kaikissa äänestyspaikoissa on esteetön äänestyskoppi pyörätuolia käyttäviä äänestäjiä varten, allekirjoitussabluuna näkövammaisille äänestäjille, sekä suurennuslasi ja ehdokasluettelo pistekirjoituksella.

Äänestyspaikoilla noudatetaan turvallisemman tilan periaatteita.

Teksti: Ismo Lehtonen
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa