Lielahden liikuntapuiston huoltorakennuksen rakentaminen alkaa elokuussa

Lielahden liikuntapuiston huoltorakennuksen toteutussuunnitelma ja toteutussopimus hyväksyttiin asunto- ja kiinteistölautakunnassa 18.6.2024. Liikuntapuistolla on merkittävä rooli Tampereen kaupungin alueellisessa palveluverkossa. Huoltorakennuksen rakentaminen alkaa elokuussa, ja työt valmistuvat maaliskuussa 2025.

Lintulammen kaupunginosassa sijaitsevan Lielahden liikuntapuiston käyttäjämäärän arvioidaan kasvavan runsaasti, kun alue on kunnostettu. Tulevaisuudessa liikuntapuisto tulee olemaan ympärivuotisessa käytössä, ja tekemistä on tarjolla kaikkina vuodenaikoina.

Talvisin liikuntapuistoon jäädytetään kuntalaisten käyttöön tekojääalue ja kaukalo. Kesäisin alue toimii monitoimisena liikunta-alueena. Päiväsaikaan Lielahden liikuntapuisto palvelee erityisesti lähialueen kouluja ja päiväkoteja. Muina aikoina puisto on kuntalaisten ja muiden toimijoiden käytössä.

Huoltorakennukseen on suunniteltu puku- ja pesuhuoneet ryhmille, henkilökunnan tilat, yleisö-wc, ja siivoustilat. Lisäksi jäänhoitokoneille ja muulle kentänhuoltokalustolle tulee konehalli sekä toimintaa palveleva varastotila. Suunnitelmassa on myös seurojen ja oppilaitosten käyttöön varastotilat urheilu- ja liikuntavälineiden säilytykseen. 

Yksikerroksisen huoltorakennuksen pinta-ala on kaikkiaan 365 neliömetriä. Arkkitehtisuunnitelmat on laatinut Tampereen Tilapalvelut Oy, joka on toiminut myös hankkeen pääsuunnittelijana. Hankkeen kustannusarvio on 1 972 000 euroa, ja rakennuttamisesta vastaa Tampereen Tilapalvelut Oy.

Lisätietoja

Virpi Ekholm
Kiinteistöjohtaja
Puhelin:
040 020 5044
Teksti: Raija Lindell
Kuvat: Havainnekuva, Tampereen Tilapalvelut Oy
Jaa sosiaalisessa mediassa