Liikuntapalvelut uudisti ikäihmisten liikuntaryhmien luokittelua ja tuntikuvauksia

Uudella luokittelulla ohjataan ikäihmistä valitsemaan juuri omaa toimintakykyä ja tarpeita vastaava liikkumismuoto aiempaa helpommin. Uudet tasoluokittelut ovat voimassa syyskauden 2024 alusta alkaen.

Tampereella asuu tällä hetkellä noin 36 000 yli 70-vuotiasta ikäihmistä ja lukumäärän arvioidaan nousevan vuoteen 2030 mennessä yli 20 prosenttia. Kaatumiset ovat ikääntyneiden yleisimpiä tapaturmia. Yli 65-vuotiaista joka neljäs, yli 70-vuotiaista joka kolmas ja yli 80-vuotiaista joka toinen kaatuu vuosittain. Liikuntaharjoittelulla voidaan ylläpitää toimintakykyä ja ehkäistä kaatumisia. Ikääntyneiden tamperelaisten liikkumistarpeita ja liikkumisen lähtökohtia selvitettiin UKK-instituutin koordinoimassa Ikä-HYTE-hankkeessa. Hankkeen myötä myös Tampereen kaupungin liikuntapalvelujen ikäihmisten liikuntaryhmät ovat kokeneet muutoksen, jonka avulla pyritään helpottamaan oikeanlaisen ryhmän valintaa esimerkiksi ohjatun liikunnan ilmoittautumisen yhteydessä.

Entiset 60+ ja 75+ -liikuntaryhmät korvataan nyt kolmella eri tasoluokalla. Helppoa ja kevennettyä -taso sopii henkilöille, jotka etsivät helppoa liikuntaa turvallisessa ohjauksessa ja ryhmässä. Kaikki tässä tasoluokassa olevat tunnit sopivat hyvin aloittelevalle liikkujalla, ja mukaan voi tulla myös avustajan tai apuvälineen kanssa. Helppoon ja kevennettyyn tasoon kuuluvat mm. asahi-tunnit, tuolijumppa ja -venyttely, tasapainoryhmät sekä venyttely. Lisäksi tässä ryhmässä järjestetään Voimaa vanhuuteen -ohjattuja kuntosalitunteja sekä vesijumppia. 

Mikäli kuntotaso on sopiva, eikä isompia liikkumisen rajoitteita ole, voidaan siirtyä Reipasta ja monipuolista -tason tunteihin. Tässä ryhmässä voidaan kohottaa myös peruskuntoa monipuolisella liikunnalla kannustavassa ryhmässä. Reippaaseen ja monipuoliseen tuntivalikoimaan kuuluvat mm. joogapilates, senioritanssi, kuntojumppa, kehonhuoltotunnit, kuntopiiri, kuntosali, soutuspinning sekä vesijumppa eri muodoissaan. 

Rasittavassa ja tehokkaassa tuntivalikoimassa haetaan jo sykkeen nostoa, lisätään lihasvoimaa ja liikkuvuutta. Tässä vaativimmissa tasoluokassa koetaan oma lähtötilanne hyväkuntoiseksi ja sellaiseksi, että pystytään liikkumaan sujuvasti reippaassakin tahdissa. Tähän tasoluokkaan kuuluvat kahvakuula, step-muokkaus sekä syvänveden jumppa. 
Uusiin tasoluokiteltuihin ryhmiin ilmoittaudutaan elokuun ohjatun liikunnan hakupäivinä 12. – 14.8.2024, ikäihmisille kohdennettujen ryhmien haun vuoro on tiistaina 13.8. klo 9 alkaen. Ryhmäkuvauksiin voi tutustua etukäteen verkkosivuilla Liikuntaryhmät-sivulla sekä ilmoittautumisjärjestelmässä kaksi viikkoa ennen hakuaikaa. Ryhmät ovat selattavissa myös Liikkuva Tampere-lehdessä, joka jaetaan koteihin tiistaina 6.8. 
 

Teksti: Satu Lähteenmäki
Jaa sosiaalisessa mediassa