Koulut alkavat Tampereella keskiviikkona 7. elokuuta

Tampereen perusopetuksen koulut aloittavat lukukautensa keskiviikkona 7.8.2024. Koulun aloittaa tänä syksynä noin 1800 ensimmäisen luokan oppilasta.

Myös esiopetus käynnistyy koulujen alkaessa. Esiopetuksessa aloittavia lapsia on Tampereella noin 2000. Peruskouluissa (luokat 1–9) koulutyö alkaa yhteensä noin 18 700 oppilaalla. 

Koulut kertovat lukuvuoden alkamisesta tarkemmin omilla verkkosivuillaan.

Koulujen alkaessa on tärkeää, että kaikki tiellä kulkevat noudattavat liikenteessä varovaisuutta ja kiinnittävät huomiota liikkumisen turvallisuuteen.

Lukemisen ja kirjoittamisen taitoja vahvistetaan

Opetukseen tulee lukuvuoden 2024-2025 alussa joitakin muutoksia. Äidinkieleen tulee 7. luokilla yksi oppitunti lisää. Muutos antaa oppilaalle lisää aikaa vahvistaa muun muassa lukemisen ja kirjoittamisen perustaitoja. Kasvatus- ja opetuslautakunta päätti asiasta aiemmin keväällä osana tuntijakoon liittyviä muutoksia.

Oman äidinkielen opettajan työnkuvaa on kouluissa laajennettu. Moni oman äidinkielen opettaja tulee jatkossa antamaan omakielistä tukea oppilaille myös koulupäivien aikana. Muutos koskee oppilaita, joiden äidinkieli on muu kuin suomen tai ruotsin kieli. Omakielinen ohjaus vahvistaa osaltaan oppimistuloksia kouluissa.

Tietokone omaan käyttöön 6. luokalta lähtien

Uutta on, että tästä syksystä lähtien Tampereen kouluissa kuudennen luokan aloittaville oppilaille jaetaan syyslukukauden alussa omat kannettavat tietokoneet. Henkilökohtaisia kannettavia tietokoneita on tarkoitus käyttää peruskoulun loppuun asti.

Tampereen kouluissa vahvistetaan tästä syksystä alkaen perusopetuksen ohjetta ja toimintamallia, joka rajoittaa oppilaiden ei-toivottua puhelimen käyttöä oppituntien aikana. Toimintaohje koskee kaikkia perusopetuksen kouluja. Toimintaohje kieltää kännykän käytön oppituntien aikana muuhun kuin oppimiseen.
 

Lisätietoja

Ulla-Maija Ojalammi
Opetusjohtaja
Puhelin:
050 428 3044
Petri Peltonen
Opetusjohtaja
Puhelin:
050 525 8561
Ville Raatikainen
Opetusjohtaja
Puhelin:
040 576 8949
Teksti: Johanna Toivanen
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa