Christian Jütten näyttely Mauer meets mökki - kadonnutta aikaa etsimässä avautuu Galleria Muuntotilassa

Pienoispatsasnäyttely sisältäen taiteilijan elämäkerran kolmiulotteisena sarjakuvana. Christian Jütten uusin taideprojekti kertoo pienoispatsaiden avulla taiteilijan omasta urasta. Näyttely on esillä Galleria Muuntotilassa 24.8.-15.9.2024.

Näyttelyssä on esillä Christian Jütten teoksia 50 vuoden ajalta: Lapsena itse tehtyjä Villin Lännen leikkihahmoja muovailumassasta, ammattitaiteilijana valmistettuja sarjakuvahahmojen näköispatsaita valuhartsista, muovisia leluprototyyppejä, kipsisiä karkki- ja saippuamalleja sekä muutamia Jütten pojan tekemiä pienoismalleja ja muovailumassahahmoja.

Teokset eivät ole aina esillä valmistusvuosiensa mukaisessa kronologiassa. Sen sijaan taiteilija rakentaa dioraamabokseissa hetkellisiä tilannekuvia elämästään käyttäen luovasti patsaita kaikilta aikakausilta.

Näyttelyn kantavana teemana on Jütten kaksoiskansalaisuus. Christian Jütte syntyi vuonna 1968 Länsi-Berliinissä saksalais-suomalaiseen perheeseen. Idylliset pitkät lomat 1970 -luvun Turun maaseudulla isovanhempien luona muodostivat jyrkän kontrastin muurin ympäröimälle suurkaupungille. 

Näyttely esittää huumorin avulla dramaattisiakin elämänvaiheita ja valottaa, miten ”kesäturkulainen” päätyi yli kaksikymmentä vuotta sitten juuri Tampereelle. Kuvanveistäjä on käyttänyt näyttelyä varten mahdollisimman montaa valmista patsasta ja kehitti ripustusboksit omasta kotitaloudestaan syntyneistä kierrätysmateriaaleista.

Esillä olevat sarjakuvahahmojen patsaat on valmistettu oikeuksien haltijan pyynnöstä (esim. kustantaja) tai/ja piirtäjien luvalla. 

Taiteilija on saanut näyttelyprojektiin Aue-säätiön apurahan.

Galleria Muuntotila on avoinna:

Ti-pe 11-17

La-su 12-18

Vapaa pääsy!
 

Teksti: Christian Jütte ja Marko Järvinen
Kuvat: Christian Jütte
Jaa sosiaalisessa mediassa