Tampere uudistaa tutkimuksen rahoitusmallia
Päätöksessä myönnetään 120 000 euroa Tampereen kaupungin TKIO-mallin käyttöönottoon ja ohjelman perusteella valittavien tutkimushankkeiden ja -projektien rahoittamiseen vuoden 2024 aikana. TKIO-lyhenne viittaa sanoihin tutkimus-, kehitys-, innovaatio- ja opetusyhteistyö.
Kaupungin ja Tampereen korkeakouluyhteisön (Tampereen yliopisto ja Tampereen ammattikorkeakoulu) välistä kumppanuutta syvennettiin vuonna 2020 ensimmäistä kertaa solmitulla strategisella kumppanuussopimuksella. Kumppanuussopimus linjaa yhteistyön pohjaksi erilaisia toiminnallisia ja tutkimus- ja koulutusyhteistyön painopisteitä. Sopimus päivitettiin lokakuussa 2022. Nykyinen sopimuskausi kestää vuoden 2025 loppuun asti.
Tieteellistä tutkimusta on aikaisemmin rahoitettu sekä kaupungin tiedeapurahatoimikunnan myöntämillä apurahoilla että elinvoima- ja osaamislautakunnan myöntämillä avustuksilla. Avustuksia on myönnetty korkeakouluille tieteellisen toiminnan edistämiseen, esimerkiksi eri alojen professuurien osarahoittamiseen.
Tavoitteena on syksyllä 2024 rakentaa ja pilotoida uutta yhteistyön mallia ja lisätä Tampereen kaupungin tutkimusrahoituksen vaikuttavuutta. Rahoitusta kohdennetaan syksyllä osaavan työvoiman saatavuus -teeman ympärille rakentuvien tutkimushankkeiden toteuttamiseen.
Lautakunta voi jatkossakin myöntää avustuksia kaupungin kannalta tärkeisiin tieteellisiin tarkoituksiin kuten professuurien osarahoituksiin.
Tampereen kaupungin ja Tampereen korkeakouluyhteisön välinen yhteistyö on tärkeää alueen kilpailukyvyn ja elinvoiman vahvistamiseksi, kansainvälisyyden edistämiseksi ja opiskelijaystävällisen kaupungin kehittämiseksi. Vaikuttava ja tehokas tutkimusyhteistyö mahdollistaa kaupungin kehittymisen ja menestymisen.