Käsittele puutarhajäte omalla tontilla tai vie jätekeskukseen

Käsittele syksyinen haravointi- ja muu puutarhajäte mieluiten omalla tontilla tai vie peräkärryllä jätekeskukseen. Maahan pudonneet ja jääneet omenat houkuttelevat helposti rottia, joten pihanurmikollekaan niitä ei pidä jättää. Myöskään puistoihin ja muillekaan yleisille alueille jäte ei kuulu. 

Jätekasat roskaavat ympäristöä ja heikentävät viihtyisyyttä ja niistä voi levitä vieraslajeja.  Esimerkiksi haravointijätteen, ruohosilpun ja oksien mukana saattaa kulkeutua vieraslajikasvien siemeniä tai espanjansiruetanan munia viheralueille ja metsiin.

Ympäristön roskaaminen on kielletty jätelaissa.  Viheralueiden roskaaminen tietää myös ja kustannuksia kaupungille ja lisätyötä kunnossapitäjille. Kaupungin viheralueiden ja yleisten alueiden kunnossapidosta vastaa Tampereen Infra.

Kompostoi lehti- ja naattijäte omalla pihalla, niin saat uutta multaa

Lehdet, naatit ja vastaavat kasvijätteet voi kompostoida omalla pihalla esimerkiksi lautakehikossa, kasassa, aumassa tai kompostorissa.  Oksat ja risut kannattaa hakettaa muun puutarhajätteen sekaan tai pensaiden juurille katteeksi. Oksasilppureita voi tiedustella konevuokraamoilta ja omakotiyhdistyksiltä.  Esimerkiksi Marttojen ja Pirkanmaan Jätehuollon verkkosivuilla on ohjeita puutarhajätteiden kompostointiin. Kompostimulta hyödynnetään kiinteistöllä maanparannusaineena.

Vähäisen määrän puutarhajätteitä voi laittaa myös biojäteastiaan, jos jäteastiassa on tilaa.

Hedelmäjäte jyrsijöiltä suojattuun kompostoriin tai biojäteastiaan

Omenajätteet ja muut puutarhajätteiden syötäväksi kelpaavat osat tulisi laittaa rotta- ja hajuhaittojen välttämiseksi jyrsijöiltä suojattuun puutarhajäte- tai biojätekompostoriin, biojäteastiaan tai viimeisenä vaihtoehtona sekajäteastiaan.  Jäteastioihin ei saa laittaa liian suurta omenalastia, jotta niistä ei tule liian painavia käsitellä. Omenia voi tarjota myös esimerkiksi omenapörsseissä, somekanavilla tai metsästysseuroille riistaruokintaan.

Muumio-omenoita ei pidä laittaa omaan biojätekompostoriin, mutta niitä voi laittaa pieninä erinä bio- ja sekajätteen joukkoon tai viedä jätekeskuksiin.

Peräkärrykuorma, korkeintaan 2 kuutiota, omenoita tai muuta maatuvaa puutarhajätettä otetaan Pirkanmaan Jätehuollon Koukkujärven ja Tarastenjärven jätekeskuksissa maksutta vastaan. 

Oksia ja risuja suurempiakin eriä maksutta jätekeskuksiin

Nokian Koukkujärven ja Tampereen Tarastenjärven jätekeskukset vastaanottavat kaikki risukuormat maksutta, myös suuremmat erät.  

Vieraslajijätettä Koukkujärven ja Tarastejärven jätekeskuksessa otetaan nyt vastaan enintään 4 kuutiota (kaksi peräkärryllistä) jätesäkkeihin pakattua vieraslajijätettä maksutta vastaan.

Keltakukkainen kanadanpiisku on yksi uusista vieraslajeista

Suomen kansallinen haitallisten vieraslajien luettelo on päivittynyt seitsemällä uudella vieraslajilla, joita ovat kanadanpiisku, korkeapiisku, isopiisku, vuorivaahtera, viitapihlaja-angervo ja valkopajuangervo sekä mustapääetana. Näitä uusia lajeja koskevat kiellot ja rajoitukset astuivat voimaan 15.8.2023. Viitapihlaja-angervolle ja valkopajuangervolla on kahden vuoden siirtymäaika.

Vieraslajeja koskee kasvatuskielto, ja ne tulee poistaa kohtuullisin toimin. Ohjeita vieraslajien tunnistukseen ja torjuntatoimiin saa vieraslajit.fi-sivustolta, jonne voi myös ilmoittaa kaikista vieraslajihavainnoista.

Tampereen kaupunki torjuu vieraslajeja omilla alueilla ja myös kaupunkilaiset voivat torjua vieraslajeja omatoimisesti. Tietoa kaupungin toimista ja vinkit vieraslajien torjuntaan kaupungin alueilla löytyvät kaupungin verkkosivuilta www.tampere.fi/vieraslajit.
 

Lisätietoja

Petri Jokinen
Jätevalvonta: Ympäristötarkastaja
Puhelin:
040 801 6004
Teija Ahonen
Vieraslajit: Ympäristösuunnittelija
Puhelin:
041 730 4733
Petri Kujala
Yleisten alueiden hoito, Tampereen Infa Oy: Rakennuttajahortonomi
Puhelin:
0500 628 295
Teksti: Tarja Nikupaavo-Oksanen
Kuvat: Sari Sassi
Jaa sosiaalisessa mediassa