Välitilahaussa oli tarjolla väliaikaiseen toimintaan maksuttomia tiloja sekä Tampereelta että Nokialta. Nokialta oli haettavana tiloja Nokian kaupungin vanhalta lukiolta sekä Nokian Taidetalolta, Tampereelta oli haettavana Pyynikin uimahallin liiketila numero kolme. Hakemuksia tuli määräaikaan mennessä 31, joista Nokian tiloihin oli osoitettu 16 hakemusta ja Tampereelle 13. Nokian kaupunki tiedottaa omista valinnoistaan lokakuun alkupuolella, ja tilat tulevat käyttöön myöhemmin lokakuussa.
Pyynkin uimahallin liiketilassa pysähdytään taiteen äärelle
Pyynikin uimahallin kivijalan liiketilaan numero 3 valittiin toimijaksi Iiris Aholaisen ideoima Ajan kanssa - Kestävän luovuuden kohtaamispaikka, jossa järjestetään yhteisöllistä taidetoimintaa. Esille tulee Iiris Aholaisen ryijyjä, sarjakuvataiteilija Taneli Kempin tussipiirroksia ja luonnoksia sekä Kulttuuripaja Virran yhteisötaideteos. Tilaan on tarkoitus luoda myös lukunurkkaus, jossa on esillä pirkanmaalaisten kustantamojen kirjoja ja omakustanteita, kuten sarjakuvia ja zinejä, jotka käsittelevät omalla tavallaan aikaa. Lisäksi liiketilassa järjestetään kaikille avoimia työpajoja ja yleisötapahtumia.
Aholainen ja työryhmä aikovat luoda Pyynikin liiketilaan maailman, jossa itseä ja omaa rytmiä saa rauhassa tutkailla ja toteuttaa. Vuoden pimeimpänä aikana luvassa on akustista musiikkia, radikaaleja ristipistoja, aikaa tutkivaa performanssia sekä pehmeääkin pehmeämpi ryijynäyttely.
“Ajattelen, että tarvitsemme kauppakeskusten, liikenteen sekä kahviloiden lisäksi tiloja, joissa voi kokea hitaampaa rytmiä, kuitenkin yhdessä”, Iiris Aholainen kirjoittaa hakemuksessaan.
Tila tulee jakautumaan niin, että yläkerrassa sijaitsevat taiteilijoiden työtilat, lukunurkkaus sekä taidenäyttely. Alakertaan tulee tila vapaammalle olemiselle, näyttelylle sekä työpajoille. Yleisötapahtumissa liiketilan alakerta toimii takahuoneena ja yläkerta on esiintymistä ja oleilua varten.
Turvallinen paikka hengähtää
“Luomme Pyynikin uimahallin liiketilaan paikan, jossa taiteilijat ja taiteesta kiinnostuneet pääsevät ohjatusti tutkimaan omaa rytmiään, omia ajan mittaamisen tapoja sekä tutustumaan siihen, miten muut aikaa määrittävät. Kutsun tilaan taiteilijoita sekä toimijoita, jotka toimivat taiteen kanssa. Tila on pop up -kohtaamispaikka sille, mitä milläkin hetkellä on tarpeen tulla näkyväksi. Se ohjaa pysähtymään omien tarpeiden äärelle ja siirtymään siitä kohti luovaa tilaa. Tilaan astuessa kerrotaan tilan raamit: Hengähdä, pese kädet, katsele ympärillesi. Mene sitä kohti mikä sinua kiinnostaa”, Aholainen kuvailee konseptiaan.
“Minusta on äärettömän ihanaa päästä toteuttamaan ihmettelyä ja rentoutumista Tampereen keskustassa, ajan kanssa,” Aholainen kommentoi saadessaan kuulla valinnasta. “Minulle ja koko työryhmälle on tärkeää, että tila on turvallinen paikka hakea omaa olemisen tapaa ja rytmiä. Työryhmässämme on queer-ihmisiä ja tämä tulee näkymään tilassamme vahvasti. Aiomme olla auki myös jouluaattona ja pitää queer-yhteisölle rauhallisen jouluaaton hetken”, hän jatkaa.
Aholaisen mukaan Ajan kanssa -tila on vastalause kaupunkielämän kiireisyyteen ja suorituskeskeisyyteen. Tila kutsuu etsimään omaa rytmiään. Mitä on olla ajan kanssa ja mitä siitä syntyy? Työryhmä kutsuu tamperelaiset tilansa suojaan hengähtämään ja nauttimaan läsnäolosta tässä ja nyt.
Välitila-mallin taustaa
Välitilamallin toimintatapaa on kehitetty vuodesta 2021 osana kulttuurin alueellista kehittämishanketta, Operaatio Pirkanmaata. Kesäkuussa 2024 kulttuurin välitilamalli vakinaistettiin osaksi Tampereen kaupungin toimintaa, kun välitilahakujen hallinnointi siirtyi Operaatio Pirkanmaalta Tampereen kaupungin kaupunkikulttuuriyksikköön.
Välitilamalli tarjoaa väliaikaisesti tyhjillään olevia tiloja maksutta kulttuuri- ja taidetoimijoiden käyttöön avoimen haun kautta. Tällä mallilla voidaan helpottaa väliaikaisesti kulttuurialan toimijoiden tilatarvetta. Välitilat tarjoavat myös mahdollisuuden paikkasidonnaisien konseptien luomiseen tai uudenlaisen toiminnan pilotointiin.
Toimintaa kehitetään ja laajennetaan kerättyjen kokemusten avulla. Mallia on hyödynnetty jo eri puolella Suomea, ja myös Pirkanmaalta toimintaan lähti mukaan vuonna 2023 Nokian kaupunki.