– Arkkitehtuurin Finlandia 2024 -tunnustus korostaa ainutlaatuisen Tammelan Stadionin merkitystä kaupunkikulttuurille. Stadion on todiste onnistuneesta yhteistyöstä ja yhteisestä visiosta, joka on tuonut meille jotain poikkeuksellista. Olen iloinen, että juuri Tampereella uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja, ja täällä tehty työ huomataan laajasti, sanoo pormestari Kalervo Kummola.
Palkinnon saajan viiden finalistin joukosta valinnut journalisti Antti Kuronen vaikuttui siitä, miten Tammelan Stadion on sovitettu suhteellisen pienelle tontille, keskelle Tampereen keskustan asuinkortteleita ikään kuin piiloon muulta maailmalta. Hänen mielestään Tammelan Stadion tuo ihan uudenlaista ajattelua kaupunkisuunnitteluun.
– Stadionia ei ole rakennettu monumentiksi, jota ulkopuolisten tulisi ihailla. Se on päinvastoin rakennettu salaiseksi jalkapallopyhätöksi, joka avautuu vasta kun astuu kadulta sisään, Kuronen pohtii.
Hän pitää hyvänä sitä, ettei korttelia ole pyhitetty pelkästään jalkapallolle, vaan siitä hyötyvät muutkin. Ja myös ekologisuus on otettu huomioon siinä, että stadionille pääsee helposti julkisella liikenteellä.
Merkittävä tunnustus yhteistyölle
Tampereen kaupungin rakennuttama ja tänä vuonna käyttöön otettu Tammelan Stadion on Suomen ensimmäinen kaupungin keskustassa sijaitseva suuren kokoluokan jalkapallostadion. Useita rakennustyyppejä ja erilaisia toimintoja sisältävä tiivis hybridirakentaminen on vaatinut kaikilta tahoilta rohkeutta ja pitkäjänteisyyttä.
– Arkkitehtuurin Finlandia -palkinto on Tampereelle arkkitehtuurin lisäksi myös merkittävä tunnustus luottamuselinten ja viranhaltijoiden yhteistyölle, joka tässä haasteellisessa, mutta mielenkiintoisessa hankkeessa on sitkeästi kantanut valtuustokausien ja organisaatioiden yli, iloitsee kiinteistöjohtaja Virpi Ekholm.
Myös hankkeen pääsuunnittelija Samuli Miettinen JKMM Arkkitehdit Oy:stä painottaa sitä, että ennakkoluulottomien ideoiden toteuttaminen on onnistunut osapuolten poikkeuksellisen hyvän yhteistyön ansiosta.
– On ollut ilo saada olla mukana rakentamassa kestävää kaupunkia ja tuoda urheilu sekä kulttuuri luontevaksi osaksi sen ihmisten elämää. Olemme halunneet lahjoittaa tätä iloa myös julkiseen tilaan stadionin hymyyn kaartuvien katosten välityksellä, Miettinen kertoo.
Tammelan Stadionin suunnittelusta vastasivat JKMM Arkkitehtien Samuli Miettinen (pääsuunnittelija), Asmo Jaaksi, Teemu Kurkela ja Juha Mäki-Jyllilä sekä projektiarkkitehdit Alli Bur, Harri Koski ja Kristian Forsberg.
Istumapaikoilta esteetön näköala kentälle
Stadionilla on noin 8 000 katsomopaikkaa, ja konserteissa tilaa on lähes 15 000 hengelle. Hybridikortteli muodostuu jalkapallokentästä, katetusta katsomosta ja stadionin ympärille rakennetusta asuinkorttelista.
Stadionin katsomon vaijerein ripustetun katoksen riippurakenteen ansiosta katsomoissa ei ole pilareita, ja jokaiselta istumapaikalta on esteetön näköala kentälle.
Jalkapallostadionilla on lämmitettävä tekonurmi, ja se täyttää keskeiset UEFA 4-kategorian vaatimukset, joten kentällä voidaan pelata myös euro- ja maajoukkuepelejä. Tammelan Stadionin operoinnista vastaa stadionyhtiö Ilves Oy.
Perinteisesti SAFA:n hallituksen nimeämä esiraati valitsee palkinnon finalistikohteet, joiden joukosta vuosittain vaihtuva tuomari valitsee palkinnon voittajan. Palkinto myönnetään kolmen viime vuoden aikana valmistuneen uuden rakennuksen tai rakennusryhmän suunnittelusta tai korjaussuunnittelusta. Palkinolla halutaan lisätä arvostusta luovaa korkealuokkaista arkkitehtuuria kohtaan sekä nostaa esille arkkitehtuurin kulttuurista arvoa ja hyvinvointia lisäävää merkitystä.
Tällä kertaa ehdolla palkinnon saajaksi oli Tammelan Stadionin lisäksi Hyytiälän metsäasema Juupajoella, Lamminrahkan koulukeskus Kangasalla, opistorakennus Lastu Järvenpäässä ja Tapiolan kirkon peruskorjaus.
Suomen Arkkitehtiliitto SAFA on arkkitehtien ammatillinen ja aatteellinen yhteisö, joka toimii aktiivisesti arkkitehtuurin ja korkealaatuisen elinympäristön puolesta.