Hakametsän koirapuistosta löytyvät aitaukset niin isoille kuin pienillekin koirille ja se on pinta-alaltaan yksi Tampereen suurimmista koirapuistoista. Tulevaisuudessa koko lähialue uudistuu merkittävästi Hakametsä Sport Campus -hankkeen myötä, mutta koirapuisto löytyy myös uudesta asemakaavasta. Puiston koko ja sijainti muuttuvat hieman ja rakentamisen aikataulu on vielä epävarma, joten nykyinen puisto päätettiin kunnostaa käyttäjien iloksi. Näin on alueella toimittu jo esimerkiksi Hakametsän hallin oheisharjoittelutilojen kanssa, jotta ajatus kaikille avoimesta liikunnan ja hyvinvoinnin keskittymästä alkaisi alueella toteutua jo ennen varsinaista Hakametsä Sport Campuksen rakentamista.