Haiharan taidekeskuksessa kokeillaan tänä talvena yhteisöllisiä valotaidetyöpajoja, joissa valaistaan kaksi kohdetta taidekeskuksen alueella. Työpajat ovat osa Haiharan taidekeskuksen kehittämistä sekä Kaukajärven ja Annalan kaupunginosaohjelmaa. Alueen asukkaat ovat toivoneet yhteisöllistä tekemistä sekä valotaidetta osaksi Haiharan aluetta kaupunginosaohjelman kyselyissä ja työpajoissa.
Valotaidetyöpajoissa tutustutaan valoon ja sen käyttämiseen sekä rakennetaan kaksi valotaideteosta erilaisilla valaisimilla ja lisäksi jouluvaloja hyödyntäen. Työpajojen ohjaajana ja kuraattorina toimii valotaiteilija Jussi Kamunen. Työpajoja on kaksi, joista ensimmäisessä kerrotaan sekä keskustellaan valosta ja valaisemisen periaatteista. Lisäksi suunnitellaan valaistavat kohteet. Toisessa työpajassa tapahtuu varsinainen valoteosten rakentaminen. Valot ovat esillä Haiharan Joulussa 15.12. ja aina 22.12. asti.
Työpajojen ikäraja on 13 vuotta. Osallistujia mahtuu mukaan 12 henkilöä. Työpajat ovat maksuttomia ja niissä on pieni tarjoilu. Toivomme sitoutumista molempiin työpajoihin. Ilmoittautuminen on auki 25.11.asti ja ilmoittautumislinkki löytyy alta.
Ma 9.12. klo 17.30–20: Luento sekä keskustelua valosta ja valaisemisesta. Teosten suunnittelu.
To 12.12. klo 17.30–21: Teosten rakentaminen.
Työpajat ovat osa Haiharan taidekeskuksen kehittämistä ja Kaukajärven ja Annalan kaupunginosaohjelmaa. Tapahtuman järjestää Tampereen kaupungin Kaukajärven ja Annalan kaupunginosaohjelma sekä kaupunkikulttuuriyksikkö.