Kalevan Liisanpuiston keto kylvetään lokakuun päätteeksi

Liisanpuistoon Kalevan kirkon itäpuolelle perustettava keto on valmis kylvöjä ja istutuksia varten. Syksyn aikana tehtiin nurmikon poisto, asennettiin kedon kasvualusta sekä rakennettiin väliaikainen aita kedon ympärille, sillä kävely kehittyvällä kedolla vaikeuttaa kasvuun lähtöä. 

Kalliota otettiin pohjien teon yhteydessä aiempaa enemmän näkyviin. Hyväkuntoinen puusto säilytettiin.

Paikallisia kasvilajeja kedolle

Liisanpuiston kedon kylvöissä ja istutuksissa käytetään kasvilajeja, joiden siemenet on kerätty Kalevasta. Istutukset ja kylvöt tehdään lokakuun lopussa yhdessä paikallisten asukkaiden kanssa. Käytettäviin kasvilajeihin kuuluvat muun muassa jänönapila, nuokkukohokki, mäkitervakko, kelta-apila, neidonkieli ja ukontulikukka. Kesällä 2025 nähtävissä on ketokasvien lehtiruusukkeita ja mahdollisesti pientä kukintaa. Keto kehittyy pitkään, ja kasvien peittävyys ja kukinnan voimakkuus lisääntyvät vuosien varrella. 

Kedon tarkoitus on tuottaa monimuotoisuutta ja väriä kaupunkikuvaan. Paikallisten luonnonkasvien käyttö viheralueilla on yksi keino vaalia harvinaistuvaa ja uhanalaista ketojen lajistoa.

Ketotöiden urakoitsijana toimii Tampereen Infra Oy. Kasvillisuudesta vastaa paikallinen luonnonsuojeluyhdistys Villi vyöhyke ry. Työn tilaaja on Tampereen kaupunki.
 

Ulkoilijoita Liisanpuiston kukkakedolla Kalevan kirkon takana.
Liisanpuiston keto havainnekuvassa (kuva Jere Nieminen)

Lisätietoja

Kirsi Mäntysaari-Ukkola
Tampereen kaupunki: Viherasiantuntija
Puhelin:
044 423 5778
Jere Nieminen
Villi vyöhyke ry:
Puhelin:
040 522 4476
Jaa sosiaalisessa mediassa