Tampereen kaupunki käynnistää kohdeavustushaun välityömarkkinatoimijoille

Tampereen kaupunki myöntää varoja välityömarkkinatoimijoille suunnattuun avoimeen kohdeavustushakuun. Haku käynnistyy tammikuussa 2025. Tampereen kaupungin työllisyys- ja kasvupalvelujen budjetista kohdeavustushakuun osoitetut varat mahdollistavat toiminnan jatkumisen ja kehittämisen määräaikaisen rahoituksen puitteissa.

Tampereen kaupunki avaa välityömarkkinatoimijoille avoimen kohdeavustushaun tammikuussa 2025.
Välityömarkkinoiden toiminta on ollut uhattuna rahoituspulmien vuoksi. Valtion työllisyyspoliittiset toiminta-avustukset kolmannelle sektorille ovat perinteisesti tukeneet toimintaa, joka edistää työttömien työnhakijoiden työllistymistä. Valtion avustukset päättyivät 30.9.2024. 

Pysyvämpiä ratkaisuja etsitään

Tampereen kaupunki on ilmoittanut aiemmin, että työvoimapoliittiset avustukset eivät sisälly kaupungin budjettiin. TE-palvelu-uudistuksen myötä Tampereen seudun kuntien muodostama työllisyysalue keskittyy lakisääteisiin tehtäviin ja välityömarkkinatoimijoiden mahdollinen tukeminen on kunkin kunnan omassa harkinnassa kuntien yleisen toimialan puitteissa. Tampereen kaupunki on nyt päättänyt turvata akuutissa tilanteessa olevien välityömarkkinatoimijoiden toimintaedellytyksiä tarjoamalla määräaikaista kehittämisrahoitusta. 

– Varsin usein mahdollisuus siirtyä pitkästä työttömyydestä tai työvoiman ulkopuolelta suoraan avoimille työmarkkinoille on osoittautunut vaikeaksi. Erityisen vaikeaa se on silloin, kun työttömyys on korkealla. Toimivat välityömarkkinat ovat tärkeä osa työllisyyden edistämisen kokonaisuutta ja hyvinvoinnin turvaamista yhteiskunnassa, kertoo Tampereen kaupungin työllisyysjohtaja Regina Saari.

Tampereen kaupunki käynnistää myös välityömarkkinoiden kehittämisohjelman. Ohjelman toteutukseen liittyviä ulkoisia rahoitusmahdollisuuksia kartoitetaan parhaillaan. Lisäksi kevään aikana aloitetaan välityömarkkinastrategian valmisteluTavoitteena on löytää kestävämpiä rahoitusratkaisuja ja kehittää palvelujen vaikuttavuutta ja tuloksellisuutta.

– Nyt on tarpeellista turvata välityömarkkinoiden toiminnan jatkuvuus. Kohdeavustuksella saamme aikaa etsiä toimivat mallit järjestää välityömarkkinat yhteistyössä välityömarkkinoiden toimijoiden, valtion ja hyvinvointialueen kanssa. Haaste on kansallinen ja yhteistyökykyä sekä joustavuutta tarvitaan kaikilta osapuolilta, toteaa elinvoiman palvelualueen lautakuntien apulaispormestari Jouni Markkanen.

Lisätietoja

Regina Saari
Työllisyysjohtaja
Puhelin:
050 346 9603
Jouni Markkanen
Apulaispormestari
Puhelin:
0405429514
Teksti: Marja-Liisa Tuomisaari ja Petra Mattila
Jaa sosiaalisessa mediassa