Tamperelaisten illassa virisi vilkas keskustelu Lielahden tulevaisuudesta ja koko läntisen Tampereen kehityksestä

Lielahden koulun aula täyttyi maanantai-iltana, kun tamperelaiset saapuivat pormestarin ja valtuuston puheenjohtajan asukasiltaan. Tilaisuudessa puhuttiin erityisesti läntisen Tampereen asuinalueiden kehityksestä, liikennejärjestelyistä ja luonnonsuojelun merkityksestä kaupungin tulevaisuudelle.

Pormestari Kalervo Kummola avasi illan käsittelemällä Tampereen kasvua ja sen mukana tuomia mahdollisuuksia ja haasteita. Uudet asuinalueet, kuten Ojala, Nurmi-Sorila ja Viinikanlahti, ovat pormestarin mukaan avainasemassa vastaamaan kaupungin vetovoimaisuuden tuomiin tarpeisiin.

-Kasvun ohella turvallisuuden tunne ja asukkaiden hyvinvointi ovat teemoja, joihin kaupunki kiinnittää erityistä huomiota, pormestari Kummola alleviivasi.

Apulaispormestari Matti Helimo toi esiin, miten kaupungin on panostettava koulutukseen, vaikka taloudellinen tilanne on tiukka. Lisäksi hän muistutti liikunta- ja kulttuuritoiminnan merkityksestä kaupungin elinvoimalle ja yhteisöllisyydelle.

-Henkilöstön oikea määrä ja osaaminen ovat avainasemassa, jotta voimme tarjota laadukasta opetusta tulevaisuudessakin, Helimo painotti.

Lielahti, Niemenranta ja Hiedanranta – alueet muutoksessa

Kaupunkiympäristön palvelualuejohtaja Mikko Nurminen maalasi kuvaa siitä, miten Lielahti ja sen naapurialueet tulevat muuttumaan Tampereella eniten tulevien vuosikymmenten aikana. Joukkoliikenteen kehitys, erityisesti raitiotie, tulee Nurmisen mukaan mullistamaan alueen saavutettavuuden.

-Uusille asuinalueille ei luoda vain koteja, vaan myös kulttuuria ja palveluita kaupunkilaisille, hän linjasi.

Osallistujien ääni kuuluviin

Illan aikana yleisö pääsi aktiivisesti esittämään kysymyksiä ja tuomaan esiin huolenaiheitaan. Asukasillan juontaja, viestintäjohtaja Katja Kannonlahti johdatti osallistujien äänen kuuluviin. Keskustelua herättivät erityisesti liikennejärjestelyt, kuten liityntäpysäköinti ja joukkoliikenteen saavutettavuus. Luonnonsuojelu nousi myös vahvasti esiin – monet kysymykset koskivat luontokatoa, metsien hakkuuta ja kaupungin strategioita luonnon monimuotoisuuden turvaamiseksi.

Asukasillat tarjoavat tamperelaisille mahdollisuuden osallistua kaupungin päätöksentekoon ja esittää suoraan kysymyksiä kaupungin johdolle. Tilaisuuksiin ovat tervetulleita kaikki tamperelaiset sekä muut Tampereen asioista kiinnostuneet. Tämän illan vilkas keskustelu oli jälleen osoitus siitä, kuinka tärkeää kaupunkilaisille on vaikuttaa kotikaupunkinsa tulevaisuuteen.

Seuraavat asukasillat jatkuvat ensi vuonna, ja toivotamme kaikki kiinnostuneet lämpimästi tervetulleiksi mukaan.

Asukasilta 2.12.2024
Tamperelaisten ilta pormestarin kanssa Lielahden koululla 2.12.2024.

Lisätietoja

Neea Loimuvirta
Erityisavustaja
Puhelin:
040 543 5412
Jaa sosiaalisessa mediassa