Vuosi 2024 toi Nysselle ennätysmäärän asiakkaita: tilastoja voi seurata nyt myös Nyssen verkkosivuilla
Nysse-liikenteessä rikottiin vuonna 2024 uusia päivä- ja kuukausikohtaisia matkustajamääräennätyksiä. Koko vuonna Nyssen kyydissä tehtiin yhteensä 53,7 miljoonaa matkaa. Kasvua edellisvuodesta on noin 6,5 % prosenttia, jolloin matkoja tehtiin 50,4 miljoonaa.
Ratikkamatkoja tehtiin noin 16,6 miljoonaa, mikä on 30,9 % kaikista Nysse-matkoista. Myös ratikkamatkojen määrä kasvoi merkittävästi, kun edellisvuonna matkoja tehtiin ratikalla noin 14,7 miljoonaa (noin 29 % Nysse-matkoista).
Eniten matkustajia vuoden aikana keräsivät ratikkalinjat 3 (10,5 miljoonaa) ja 1 (6,1 miljoonaa) ja bussilinja 8 (4,6 miljoonaa). Vuonna 2023 käytetyimmät linjat olivat samat, mutta silloin bussilinjalla 8 oli vielä ratikkalinjaa 1 enemmän matkustajia. Päätepysäkkien vaihto keskustassa tasoitti ratikkalinjojen keskinäistä kuormitusta suunnitellusti.
Nysse-liikenteen viime vuosien matkustajamäärän kasvu on ollut selvästi suurempaa kuin Helsingin tai Turun seudulla.
”Joukkoliikenteen 2020-luvun kehittämistoimenpiteiden lisäksi kasvu on seurausta pitkäjänteisestä joukkoliikenteeseen perustuvasta kaupunkisuunnittelusta Tampereella ja seudulla. Sitä työtä on tarpeen jatkaa ja lisätä panoksia enemmän myös bussiliikenteen kehittämiseen. Tarvitsemme ehdottomasti myös uudistuvaa bussipalvelua”, joukkoliikennejohtaja Mika Periviita toteaa.
Nyssen keskeisille bussireiteille suunnitellaan parhaillaan uudenlaista bussipalvelua, jossa laatutaso pyritään saamaan mahdollisimman paljon ratikkaa vastaavaksi esimerkiksi pysäkki-infran ja asiakaskokemuksen osalta.
Tutki matkamääriä Nyssen tilastosivulla
Nyssen kyydissä tehtyjä matkoja voi nyt tarkastella vuosi-, kuukausi- ja päivätasolla myös osoitteessa nysse.fi/tilastot. Tiedot päivittyvät sivulle kerran kuukaudessa.
”Matkamäärät ovat yksi keskeisimmistä joukkoliikenteen mittareista. Seuraamme matkamäärien kehitystä tiiviisti suunnittelussa, ja nyt osa siitä päästään julkaisemaan myös laajempaan käyttöön”, asiakkuuspäällikkö Riikka Salkonen toteaa.
Tilastot on viety sivulle upotettuna sisältönä, ja ne näkyvät vasta, kun sivustolla käytettävät evästeet on hyväksytty. Evästeasetuksia voi muuttaa sivunäkymän vasemmasta alakulmasta.
Asiakastyytyväisyys pysyi korkealla tasolla
Nysse seuraa säännöllisesti asiakkaidensa tyytyväisyyttä. Vuonna 2024 asiakastyytyväisyys pysyi ennallaan niin bussi- kuin ratikkamatkustajien osalta. Yleisarvosana Nysse-alueen bussilinjoille oli 4,2/5 kuten edellisvuonnakin, ratikkalinjoille 4,5 (4,5) ja liityntäbussilinjoille 4,2 (4,3).
Tutkimuksen mukaan tyytyväisimmät matkustajat olivat sekä busseissa että ratikoissa yli 65-vuotiaita, mutta erot eri-ikäisten välillä olivat lopulta pieniä. Bussiliikenteessä parhaimman arvosanan sai viimevuotiseen tapaan matkustamisen turvallisuuden tunne (4,5/5), ja tulos jopa koheni hieman edellisvuodesta (4,4/5). Hyvän arvosanan sai myös bussin reitin sopiminen omiin tarpeisiin (4,4/5). Myös ratikkaliikenteessä matkustaminen koettiin turvalliseksi (4,7/5). Pysäkin kunto sai yhtä hyvän arvosanan. Liityntäliikenteessä oltiin erityisen tyytyväisiä istumapaikkojen riittävyyteen (4,5/5).
Heikoimmat arvosanat Nysse-liikenteen käyttäjät antoivat sekä bussien että liityntäbussien siisteydestä (4,0/5). Ratikkaliikenteessä heikoimman arvosanan sai istumapaikkojen riittävyys (4,1/5). Tulos on kuitenkin hieman parempi kuin edellisvuonna (3,9/5).
Linjoittain tutkimuksessa seurataan asiakkaiden suositteluhalukkuutta (NPS eli Net Promoter Score). Tulosta voidaan pitää erinomaisena, kun NPS on 40 tai suurempi. Suositelluimmat Nysse-linjat vuonna 2024 olivat ratikkalinjat 1 ja 3 (NPS 74) sekä bussilinjat 30 (NPS 59) ja 2 (NPS 56).
Nyssen asiakastyytyväisyystutkimus toteutetaan kuukausittain. Vastaukset kerätään ratikoihin ja busseihin jalkautuen. Yhteensä vastaajia oli lähes 18 000 eri kellonaikoina ja vaihtelevissa kuormitustilanteissa. Nyssen kumppanina asiakaskokemustiedon keräämisessä on Roidu Oy.