Elämänmittaisia kasvutarinoita, joissa jokainen on tekijä
Opistotarinat avaa Tampereen seudun työväenopiston arkea, ammattiryhmien työtä ja ainealueita. Minkälaista työ ja opiskelu vapaan sivistystyön parissa on? Miten ajankohtaiset ilmiöt näkyvät opistossa?
Soitinrakentaja ammentaa luonnosta – 100-vuotiaan Jaakko Rajalan viulut soivat yhä maailmalla
Vilppulassa huhtikuussa 1924 syntynyt Jaakko Rajala opetteli lapsena soittamaan viulua, mutta soittohaaveet kaatuivat sodassa sattuneeseen miinaräjähdykseen, joka teki sormet tunnottomiksi.
Koska tuntoa lukuun ottamatta sormet olivat kunnossa, soitto-opettaja yllytti Rajalaa hakemaan soitinrakentajaksi, ja hän päätyikin helsinkiläisen viuluntekijän oppipojaksi kuudeksi vuodeksi.
Tampereen seudulle palannut Rajala alkoi opettaa itse 1970-luvulla, ja lopulta työväenopistoissa Tampereella ja Nokialla vierähti vuosikymmeniä. Hän työskenteli myös Tampere Filharmonian jousisoittajien luottorakentajana ja -korjaajana.
– Toisinaan viulistit tulivat oppiini. He halusivat tietää, minkälainen viulu oikeasti on ja mistä sointi syntyy.
78 osaa sopusoinnissa
Rajalan mukaan soitinrakennuksessa tärkeintä on monipuolinen osaaminen, sillä työssä on kiinnitettävä huomioita kaikkiin kokonaisuuden osiin, jotta ne ovat sopusoinnissa keskenään. Viulussa on 78 yhteen sovitettavaa osaa, joista yksikään ei ole turha.
– Tekniset taidot eivät yksin riitä, vaan musiikillinen ymmärrys on tärkeää. Absoluuttinen sävelkorva auttaa kummasti.
Soitinrakentajan täytyy erottaa matalat ja korkeat koputusäänet.
– Kyllä tässä työssä on pitänyt luottaa omiin sormiin ja korviin. Perusjuttu on se, että naputellaan ja kuulostellaan, että koko soittimen linja kulkee yhtenäisesti.
Kädenjälki soi kaukomaillakin
Viimeisimmän viulunsa Rajala on rakentanut vuonna 1981, mutta varsinaiselle eläkkeelle hän jäi vasta 85-vuotiaana 2000-luvulla. Rajala ei pysty sanomaan rakentamiensa soittimien tarkkaa määrää, mutta arvioi, että hänen käsissään on valmistunut yhteensä noin 400 viulua, alttoviulua ja selloa.
Luomukset soivat edelleen ympäri maailman, sillä etenkin Rajalan alttoviuluja on myyty paljon Ruotsiin ja Norjaan sekä Sveitsiin ja muualle Keski-Eurooppaan. Kauimmas ovat päätyneet Japaniin lähteneet soittimet.
Soitinrakennuksen tulevaisuudesta Rajala ei ole huolissaan eikä hänen mielestään nuoria tarvitse siihen patistaakaan. Opiskelun voi aloittaa melkein missä iässä tahansa.
– Tulijoita kyllä on. Nuori, joka haluaa harrastuksen aloittaa, usein sitä myös jatkaa.
Viulun voi tehdä vuodessa
Rajala vierailee yhä säännöllisesti opistojen soitinrakennustunneilla, sillä hän nauttii opiskelijoiden työvaiheiden seuraamisesta. Viimeksi Rajala osallistui loppukeväästä Tampereen seudun työväenopiston kurssille.
Itse tehty soitin on mahdollista saada valmiiksi kokonaisen lukuvuoden aikana, mutta työtä voi myös jatkaa seuraavana lukuvuonna, kunhan ilmoittautuu uudelleen.
Ammattilaiselta viulun rakentaminen vie muutaman kuukauden.
– Soittimia ei rakenneta hätäisesti, vaan se vaatii kuulostelua.
Rajala huomauttaa korvan olevan tarkimmillaan aamuyöllä kello kolmen ja neljän aikaan.
– Vaimo ihmetteli, kun heräsin öisin koputtelemaan viulua, mutta tottui toki siihen 70 vuoden avioliiton aikana.
Reseptinä luonto
100 vuotta huhtikuussa täyttänyt Rajala on virkeä ja terävä. Hän laittaa ruokansa itse, nauttii Tammelantorilla käynnistä ja ulkoilee.
– Hyvän muistin salaisuus on sen käyttäminen.
Vaikka pitkään ikään ei voi vuorenvarmaa reseptiä kirjoittaa, Rajala ajattelee luonnon antaneen paljon. Hän vaelsi Lapissa niin yksin kuin perheen kanssa ja viihtyi tammukkapuroilla.
– Kun yövyin laavuilla enkä teltoissa, opin kuuntelemaan luontoa ja kokemaan kaikki sen äänet. Porotkin tulivat usein tervehtimään tulien äärelle. Aamun koittaessa ne olivat kadonneet. Meillä oli sellainen hieno yhteisymmärrys.
Soitinrakentajalle luonnon kuunteleminen on tärkeää, sillä työssä on kyse nimenomaan äänistä ja niiden soinnista. Luonnossa liikkuessa myös kunnioitus sitä kohtaan kasvaa.
– Kunpa ihmiset malttaisivat pysähtyä ja olla ihan hiljaa. Antaisivat kuukkelin laskeutua kädelle, ottaa makupalan ja antaa linnun sitten lentää rauhassa pois.
Jätä kommentti
Olipa tosi mukavaa lukaista tämä kirjoitus Jaakko Rajalasta. Minulla on hänen tekemänsä viulu nro 60. Sitä olen soitellut jo vajaat 50 vuotta, välillä ahkerasti, ja välillä vähän taukojakin pitäen lähinnä pelimannipiireissä. Soi se yhden kesän teatterinkin lavalla musiikkinäytelmässä. Se on minulle tärkeä luottoystävä vielä näin vanhempanakin. Paljon aurinkoisia päiviä läheisten kanssa ja terveyttä Jaakolle toivottelen Ylöjärveltä.