Viinikanlahden alue Pyhäjärven rannassa kokee tulevina vuosina täydellisen muodonmuutoksen. Kun Viinikanlahden aluetta tällä hetkellä hallitseva jätevedenpuhdistamo piakkoin siirtyy Sulkavuoren uumeniin, alkaa puhdistamolta vapautuvalle alueelle rakentua uusi, noin 3 000 asukkaan rantakaupunginosa. Alueen toteutus tehdään vaiheittain noin kymmenen vuoden aikana.
Alueelle rakennetaan kaupunkimaisia asuntokortteleita sekä koulu, päiväkoti, liikuntahalli, päivittäistavarakauppa, hotelli ja muita liiketiloja. Puistomainen rantavyöhyke viritetään palvelemaan kaikkien kaupunkilaisten sekä matkailijoiden vapaa-aikaa. Keskustan parhaisiin järvimaisemiin tulee satama, soutu- ja melontakeskus, uimaranta, sauna, leikkipaikka ja oleskelualueita palveluineen. Aukiot, puistot ja korttelipihat rakennetaan vehreiksi ja viihtyisiksi.
Viinikanlahti kytketään keskustaan ja sen moninaisiin palveluihin kahdella uudella kävelyn ja pyöräilyn sillalla. Kävely- ja pyöräreitit jatkuvat rantoja pitkin kaikkiin suuntiin. Pysäköinti on keskitetty kahteen parkkitaloon. Alueen sisäiset kadut ovat turhalta autoliikenteeltä rauhoitettuja. Tampereen ja Pirkkalan välinen raitiotie rakennetaan Hatanpään valtatielle, ja Viinikanlahden kohdalle tulee kaksi pysäkkiä.
Viinikanlahden uudesta kaupunginosasta järjestettiin kansainvälinen arkkitehtuurin ja maisema-arkkitehtuurin ideakilpailu 2019–2020. Voittanut kilpailuehdotus on toiminut jatkosuunnittelun pohjana. Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 19.8.2024 asemakaavan, joka on lainvoimainen.
Miltä Viinikanlahden alue näyttää osana kehittyvää Tampereen keskustaa? Tutustu aineistoihin
Havainnekuvat (2024)
Viinikanlahden uusi kaupunginosa - havainnekuva asemakaavan hyväksymisvaiheesta 2024.
Ilmakuva uudesta Viinikanlahdesta (2024). Kuva: Arkkitehtitoimisto NOAN.
Videot (2024)
Sisältöä ei voida näyttää
Tätä sisältöä ei valitettavasti voida näyttää, koska et ole hyväksynyt vaadittavia evästeitä kategoriasta Toiminnalliset. Voit hyväksyä evästeet vasemmassa alakulmassa olevan Evästeasetukset-kuvakkeen kautta tai napsauttamalla alla olevaa Hyväksy evästeet -painiketta.
Lyhyillä videoilla voit tutustua Viinikanlahden erityispiirteisiin. Linkkilistan jälkeen kerrotaan, mitä asioita linkatuilla videoilla näkyy.
Kaupunkiaukion tunnelmaa: Videossa kuljetaan pitkin Vesitehtaanraittia Viinikanlahden aukiolle. Aukiolla on ravintoloiden ja liiketilojen terasseja, istutuksia, istuskelupaikkoja ja puita. Taustalla näkyy Viinikanlahden satama.
Kävely rantareitillä: Videossa kuljetaan rantapuiston laiturireittiä pitkin kohti satamaa. Vieressä näkyy kosteaa rantaniittyä ja järvimaisema.
Uusi soutu- ja melontakeskus, sauna ja uimaranta: Videossa kuljetaan soutu- ja melontakeskuksen pihan kautta kohti uimarantaa. Matkalla ohitetaan saunarakennus ja uimahyppytorni.
Saapuminen keskustasta Viinikanlahden siltaa pitkin: Videossa tullaan Ratinannokasta Viinikanlahden siltaa pitkin kohti uutta Viinikanlahden satamaa ja rantapuistoa. Satamassa on myyntikojuja ja kahvilarakennus terasseineen.
Viinikanlahden kansainvälinen ideakilpailu järjestettiin 2019-2020. Kilpailun voittajaksi valittiin kilpailuehdotus nimeltä "Lakes & Roses" (Arkkitehtitoimisto NOAN Oy) . Tuomaristo arvosti kilpailutyön kaupunki- ja maisema-arkkitehtuurin hyvää kokonaisotetta ja kaupunkikuvan selkeyttä. Kilpailun jälkeinen yleis- ja asemakaavasuunnittelu tehtiin kilpailun voittajatyön pohjalta.
Kilpailuun liittyvät aineistot löytyvät kilpailusivustolta.
Viinikanlahden suunnittelun ja toteutuksen aikataulu
2019-2020
Alueen asemakaavoitus käynnistyi ja Viinikanlahdesta järjestettiin kaksivaiheinen kansainvälinen ideakilpailu. Kilpailun voitti arkkitehtitoimisto NOAN.
2021-2024
Viinikanlahden alueen yleissuunnittelu ja asemakaavoitus. Asemakaavan hyväksyminen kaupunginvaltuustossa 19.8.2024. Asemakaava lainvoimainen 9.10.2024. Raitiotien rakentaminen Hatanpään valtatiellä käyntiin loppuvuodesta 2024.
2025
Vuoden 2025 jälkeen Viinikanlahden jätevedenpuhdistamon purkutyöt, maa- ja vesialueiden kunnostukset, muu esirakentaminen ja talonrakentaminen.
2030
2020-luvun lopulla Viinikanlahdessa valmiina ensimmäinen uusi silta, raitiotie pysäkkeineen, ensimmäiset asuin- ja liikekorttelit ja asukkaat, koulu ja päiväkoti, työpaikkoja sekä virkistysalueita palveluineen.
2035
Viinikanlahden kaupunginosan arvioitu valmistuminen kokonaisuudessaan vuonna 2035. Aikataulu tarkentuu alueen suunnittelun ja toteutuksen edetessä.