Mies nimeltä Lauri Viita
Lauri Arvi Viita oli kirvesmies Emil Viidan ja hänen vaimonsa Alfhild Josefinan kahdeksasta lapsesta nuorin. Hän syntyi 17. joulukuuta 1916 Pispalassa, joka tuolloin vielä kuului Pirkkalan kuntaan. Hän kävi Tampereen klassillista lyseota viisi ja puoli luokkaa ja erosi sitten koulusta. Hän meni töihin rakennuksille. Vapaa-aikoinaan Viita osallistui setlementti Ahjolan ja urheiluseura Pispalan Tarmon toimintaan. Tarmossa hän oli jopa sihteerinä ja puheenjohtajana.
Jo kouluaikoinaan Viita kirjoitti runoja ja hänen kynämiehentaidoilleen oli käyttöä myös Tarmossa, mutta ajatus kirjailijaksi pyrkimisestä kypsyi vasta jatkosodan aikana. Kohta sodan jälkeen Viita tutustui muihin aloitteleviin kirjailijoihin Tampereen kaupunginkirjaston johtajan Mikko Mäkelän keräämässä keskustelupiirissä, jonka toinen keskeinen henkilö oli Väinö Linna.
Kiitetty esikoisteos, vuonna 1947 ilmestynyt runokokoelma Betonimylläri vei Viidan rajuun elämänmuutokseen. Hän jätti rakennustyöt, ensimmäisen perheensä sekä selkeät Tampereen kuviot. Päätoimiseksi kirjailijaksi ryhtynyt Lauri Viita avioitui toisen tuoreen esikoiskirjailijan Aila Meriluodon kanssa.
Kahdeksan vuotta kestäneestä avioliitosta ei tullut helppoa. Perhe asui ensin Aila Meriluodon vanhempien nurkissa Pieksämäellä ja sitten Muroleen kanavan lähellä Näsijärven saaressa, missä Viidan mielenterveys alkoi vakavasti horjua. Vuodesta 1952 alkaen perhe asui Helsingissä, mutta Lauri Viita oli useita jaksoja mielisairaaloissa. Sairaalajaksot pitenivät niin, että 1960-luvulla Viidan tosiasiallinen koti oli Kellokosken mielisairaala. Sieltä hän kyllä poistui usein tuttaviensa ja ystäviensä luo tai tapaamaan kolmatta perhettään.
Viidan elinaikana hänen mielensä sairautta pidettiin skitsofreniana. Viidan elämänpolkua ja sairaushistoriaa myöhemmin perusteellisesti tutkinut psykiatrian professori Raimo K. R. Salokangas on kuitenkin todennut, että Viita sairasti maanis-depressiivistä mielisairautta eli nykytermein psykoottista kaksisuuntaista mielialahäiriötä. Mielenterveysongelmat eivät tyystin tyrehdyttäneet Viidan kirjoitustyötä. Hän oli ajoittain hyvässä työvireessä ja julkaisi sairausaikanaan vielä useita teoksia.
Lauri Viita kuoli 22. joulukuuta 1965 Helsingissä vammoihin, jotka oli saanut edellispäivänä liikenneonnettomuudessa Mäntsälässä. Hänet haudattiin Kalevankankaan hautausmaalle Tampereelle.