Tampereen stadionin historia
Ratinanniemi oli alkuaan korkea hiekkaharju, joka oli osa Kalevankankaan-Pyynikin yhtenäistä harjujonoa. Vielä 1900-luvun alussa kaupunki suunnitteli paikalle hallintokeskusta. Tämä suunnitelma kuitenkin unohtui, kun ratinaa alettiin käyttää hiekanottopaikkana. Ratinanniemeltä vietiin mm. suodatinhiekkaa useiden kaupunkien vesijohtolaitoksiin. 1920-luvulle tultaessa Ratinaan olikin syntynyt valtava kuoppa, jolla oli pituutta 250 metriä, leveyttä 130 metriä ja syvyyttä 17 metriä. Hallintorakennuksia ei paikalle enää ajateltu, mutta asemakaava-arkkitehti E. Kaalamo kehitteli ajatuksen Ratinan stadionista vuonna 1932. Ajatus stadionista tuntui ensin suureelliselta eikä valtuusto hyväksynyt sen asemakaavaa. Sen sijaan se päätti rajoittaa Ratinanniemen hiekanottoa, jotta rakentaminen olisi myöhemmässä vaiheessa mahdollista.
Talvella 1936 sijoitettiin Ratinaan kunnallinen luistinrata, joka sekin oli tamperelaiseen malliin ajastaan edellä: siellä oli sähkövalaistus. Kesällä soramontussa vieraili mm. tivoli. Ratinan kenttä oli puolustusvoimain käytössä aina kevääseen 1945. Sodan jälkeen 21.4.1950 esitettiin suunnitelma Ratinan urheilukeskukseksi.
Ensimmäisen ehdotuksen teki arkkitehti Ilmari Niemeläinen. Ehdotusta puolsi Tampereen Urheilutalosäätiö, jossa vaikuttivat kaikki Tampereen urheilupiirit. Tämän jälkeen suunnitelmasta antoi lausuntonsa kaupunginhallituksen asettama toimikunta. Toimikunta totesi mm. että suunnittelevalle arkkitehdille annetut ohjeet olivat liian monitahoiset eikä ahtaalle Ratinanniemelle voitu sijoittaa kaikkia rakennuksia. Toimikunta supistikin suunnitelmaa poistamalla ehdotuksesta messutalon, verkkopallosuojukset, ulkouimalan ja hotellirakennuksen sekä vähentämällä voimistelusaleja ja toimistotiloja. Alueelle tulisi sijoittaa ainoastaan kilpaurheilua varten urheilukenttä, pienoisstadioni katsomoineen ja puku- ym. suojineen, sisärata, koripallohalli, uimahalli, jokunen voimistelu- ja voimailusali sekä toimistohuoneita ja mahdollisesti keilarata. Urheilukentän katetulle katsomolle toimikunta asetti vaatimuksen 5 000 istumapaikasta ja avokatsomosta, jossa olisi seisomapaikkoja 20 000. Avokatsomo tulisi myös varustaa irroitettavilla istuimilla niin, että jos kaikki katsomotilat käytettäisiin istumatiloina, katsojia mahtuisi kentälle 15 000.
Toimikunnan katselmuksen jälkeen laitettiin pystyyn toinen kilpailu, johon saatiin uudet ehdotukset arkkitehdit Ilmari Niemeläiseltä ja Yrjö Lindegreniltä. Suunnitelmat erosivat toisistaan jonkun verran mm. Niemeläisen piirtämä pääkatsomo palveli nimenomaan katsomona, kun taas Lindegrenin pääkatsomon alusta oli käytetty tarkoin. Autojen pysäköinti oli Lindegrenin suunnitelmassa siirretty kokonaan muualle mm. Nalkalantorille, ja stadionille saisivat ajaa vain kutsuvieraat. Niemeläisen suunnitelmassa liikennettä helpottamaan oli taas suunniteltu Ratinan niemeä kiertävä tie. Tietä olikin jo aloitettu 1930-luvulla rakentaa työttömyystöillä niemen ympäri. Kilpailun tulos oli toimikunnassa yksimielinen ja toimikunta päätti ehdottaa kaupunginhallitukselle, että lopullinen suunnitelma Ratinan urheilukeskuksesta tilattaisiin Lindegreniltä. Kaupunginvaltuusto hyväksyi kokouksessaan 24.1.1951 Lindegrenin suunnitelman. Samassa kokouksessa päätettiin myös suunnitelman ensimmäisen rakennusvaiheen toteuttamisesta.
Seuraava vuosi 1952 oli olympiavuosi ja kisoja silmälläpitäen oli luonnollista, että ensimmäiseksi rakennettaisiin alueen kenttä ja katsomo. V. 1948 kaupunki viemäröi ja muokkasi kentän pohjan ja ruoho keskikentälle oli kylvetty jo 10.9.1949. Samaan aikaan rakennettiin myös 400 metrin juoksurata ja kansainväliset mitat täyttävä jalkapallokenttä. Juuri alkaneesta rakennussäännöstelystä johtuen Tampereen kaupunki ei kuitenkaan saanut välttämätöntä rakennuslupaa. Tästä ei kuitenkaan lannistuttu, vaan urheilulautakunta esitti, että puku-, ravintola-, puhelin-, radiointi- sekä muut tarvittavat suojat rakennettaisiin tilapäisiksi samoin kuin katsomo. Nämä eivät täyttäneet kovin suuria vaatimuksia, mutta joitakin olympiakisojen ohjelmaan kuuluneita jalkapallo-otteluita kentällä kuitenkin pelattiin (ks. olympiakisojen otteluista lisää alempana).
Yrjö Lindegren kuoltua suunnittelutyö annettiin Aulis Blomstedtille. Hän sai työnsä valmiiksi vuonna 1955 ja stadion toimikunta hyväksyi pääpiirustuksen huhtikuussa 1955. Työ todettiin erittäin onnistuneeksi, ja erityisen innokkaasti odotettiin sisäurheilulajeja varten suunniteltuja harjoitustiloja, joista oli huutava pula Tampereella. Itse stadionin katsomon katsottiin olevan silti kaikista tähdellisin ja kiireellisin. Ilman sitä Tampereelle ei olisi mahdollista saada arvokilpailuja. Katsomo sai kuitenkin odottaa aina vuoteen 1966 saakka, jolloin Ratinan stadion lopulta valmistui.
Vuosien varrella tapahtui kuitenkin vielä pari muutosta. Ensinnäkin kaupunki päätti v. 1952 toteuttaa uimahallin erillisenä yrityksenä ja se valmistuikin jo v. 1956. Suuri sisäurheiluhalli poistettiin myös suunnitelmista. Kun v. 1960 sitten piti päättää rakennustöiden aloittamisesta, nousi jälleen uusia kysymyksiä. Näistä suurin koski stadionin sijaintipaikkaa, joka oli alkanut mietityttämään. Useat tahot esittivät, että stadionia ei rakennettaisikaan Ratinaan vaan Kaupin urheilupuistoon. Ajatuksen kannattajat perustelivat näkemystään sillä, että Ratina oli liian ahdas paikka, jonne ei mahtuisi pysäköintipaikkoja. Lisäksi aluetta kaavailtiin linja-autoaseman laajentamiseen ja uusien liikenneväylien rakentamiseen. Asian virallisessa käsittelyssä kaupungin asemakaavaosasto, insinööriosasto, rakennustoimiston johtaja ja yleisten töiden lautakunta vastustivat ja vain kiinteistölautakunta puolusti stadionin rakentamista Ratinaan.
Näiden väittelyjen aikana tuli esiin vielä eräs puute rakennussuunnitelmissa. Pääkatsomorakennuksen maapohjaa ei ollut tutkittu riittävästi ja nyt todettiin kantavan maapohjan olevan vasta 30 metrin syvyydessä. Tämä korotti rakennuskustannuksia ja siitä syystä pidettiin asiallisena rakennuksen keventämistä. Kaupunginhallitus päätyi vielä kerran tilaamaan uudet piirustukset ja suunnitelmat, tällä kertaa arkkitehti Timo Penttilältä. Hän sai tehtävän v. 1961, mutta joutui vielä kertaalleen muuttamaan suunnitelmaa, jotta rakennus sai kaupunginvaltuustossa hyväksynnän 17.10.1962.
Nykymuotoisen stadionin rakentaminen alkoi syyskuussa 1963 ja juhlallinen peruskiven muuraus suoritettiin Tampereen päivänä 1.10.1963. Rakennustyöt on suoritettu kaupungin oman talonrakennusosaston työnä, vain erikoistöissä on käytetty yksityisiä urakoitsijoita. Rakennustöitä johtivat rakennusinsinööri Esko Uusi-Rauva, insinööri Raimo Eskelinen sekä vastaavana mestarina Jukka Grönlund. Tampereen stadion valmistui vuonna 1966 ja vihkiäiset pidettiin Kalevan kisojen yhteydessä 13.8. Juhlan avauksen suoritti rakennustoimikunnan puheenjohtaja Kalle Kaihari ja vihkiäispuheen piti kaupunginjohtaja Erkki Lindfors. Stadionin rakennustoimikuntaan kuuluivat puheenjohtaja Kalle Kaihari, jäseninä kauppias Otto Salonen, dilp.ins Erkki Pylkkänen, toimittaja Toivo Järvinen sekä sihteeri, urheilutoimenjohtaja Pentti Heinonen.
Tampereen stadionin peruskunnostamisvaihe 1 alkoi 2001 syksyllä, telinevoimistelusalin laajennus- ja peruskorjauskustannukset olivat 1,6 miljoonaa euroa. Kesäkauden 2002 päätyttyä alkoivat sisäliikuntatilojen perusparannustyöt ja pääkatsomon betonirakenteiden kunnostustyöt. Keväällä 2003 päästiin pinnoittamaan katsomoa ja kesän kynnyksellä alkoivat kuppi-istuinten asennustyöt. Yhteensä istuimia asennettiin stadionille 10 500 ja lopullinen paikkaluku 17 000 saatiin, kun kaarteisiin rakennettiin lisäkatsomot. Remontin aikana liikuntatilat olivat käytössä. Kustannusarvio koko projektille oli 5,5 miljoonaa euroa.
Tampereen stadionin peruskunnostamisvaihe 2 alkoi keväällä 2004, kun osa lisäkorjaustarpeesta tuli ilmi kehitysvaihe 1:n aikana. Muun muassa vesivaurioiden laajuus oli yllättävän suuri. Vaiheen 2 työkohteet olivat pääkatsomon laatan vesieristyksen korjaus ja katsomon takaosan pintaremontti, äänentoistolaitteiden nykyaikaistaminen, ikkunoiden uusiminen, valaisinpylväiden kunnostus ja valaisimien uusiminen, klubitilan parvekkeen kunnostus ja pääsisäänkäynnin katon maalaus. Myös ilmastointi uudistettiin remonttien yhteydessä. Työn suorittajat: Rakennuttaja Tampereen kaupungin tilakeskus, suunnittelu Arkkitehtitoimisto Arch-Aic oy arkkitehti Jarmo Sepän johdolla. Rakennussuunnitelmat A-Insinöörit, LVI-suunnittelu Insinööritoimisto Erkki Leskinen Oy, sähkösuunnittelu Sähkötekniikka Oy Kari Siren. Paanurakenne toimi pääurakoitsijana, sähkötyöt suoritti Peko Oy.
Nurmikenttä uusittiin ja kastelujärjestelmä asennettiin 2003. Toimintakertomuksista ilmenee stadionin käytön olleen aktiivista valmistumisesta tähän päivään asti. Yleisurheilukilpailuja ja eritasoisia jalkapallo-otteluita on järjestetty n. 100 joka kesäkausi. Myös stadionin sisäliikunta on eri muodoissaan liikuttanut keskimäärin sataatuhatta tamperelaista. Stadionin käyttäjät ovat päiväkotilaisia, koululaisia, työikäisiä, eläkeläisiä ja huippu-urheilijoitakin.
Liikuntapalvelut – silloinen vapaa-aikalautakunta – toimi Tampereen stadionilla vuodesta 1966 vuoteen 1985. Suvantokatu 4:ään vapaa-aikalautakunta muutti, kun Tampereen stadionin tilat kävivät organisaatiouudistuksen myötä ahtaiksi. 1.9.2010 Liikuntapalvelut aloitti toimintansa uudestaan Tamperen stadionin tiloissa.
Ratinan urheilukentällä pelattiin vuoden 1952 olympialaisten jalkapallo-otteluja
Helsingin olympiakisojen ohjelmaan kuuluneita jalkapallo-otteluja pelattiin Helsingin ohessa myös Tampereella, Turussa, Lahdessa ja Kotkassa. Heinäkuun 15. ja 16. päivinä pelattiin yhdeksän karsintaottelua, joista kaksi Tampereella. Varsinaiset olympiaottelut pelattiin heinäkuun 19. ja elokuun 2. päivän välisenä aikana. Näistä kolme pelattiin Tampereella, viimeisin oli uusintaottelu Jugoslavia - Neuvostoliitto. Jugoslavia oli ottanut hopeamitalin jo Lontoossa vuonna 1948. Toinen hopeamitali tuli Helsingin olympialaisissa Jugoslavian hävittyä loppuottelussa Unkarille 2-0. Jugoslavian ja Neuvostoliiton karsintaottelua oli Tampereella seuraamassa ennätysyleisö, 20 000 henkilöä.
15.7. Tanska-Kreikka 2-1
16.7. Usa-Italia 0-8
20.7. Jugoslavia-Neuvostoliitto 5-5
21.7. Ruotsi-Norja 4-1
22.7. Jugoslavia-Neuvostoliitto 3-1 (uusinta)
Jugoslavia pääsi jalkapallon loppuotteluun: Unkari-Jugoslavia 2-0
Tampereen kaupunki ja Suomen olympiakomitea nimeävät tämän aukion Olympia-aukioksi 30.5.2002