Hatanpään arboretumin viikon kasvi

Hatanpään arboretumissa ja verkossa esitellään joka viikko viikon kasvi 24.5.2024 alkaen elokuun lopulle saakka. Kasvi vaihtuu aina perjantaisin. Nuoliopaste arboretumin ison perennaryhmän pohjoispäässä osoittaa viikon kasvin suuntaan. Kasvin vieressä olevassa taulussa kerrotaan kasvin alkuperästä, ominaisuuksista, kasvuolosuhteista sekä annetaan hoitovinkkejä.  

Rohtovirmajuuri

Valeriana officinalis

Viikon kasvi 28.6.-4.7.2026
 

Rohtovirmajuuri eli valeriaana on vanha, rauhoittava lääkeyrtti. Hyväntuoksuiset kukat ovat vaaleanpunaiset tai valkoiset. Se on melko hyvä mesikasvi perhosille.

Rohtovirmajuuri on yleisimmillään Ahvenanmaalla ja Lounais-Suomessa, mutta ulottaa levinneisyysalueensa Keski-Suomen rajoille saakka. Rohtovirmajuuren alkuperäisiä kasvupaikkoja ovat rantaniityt ja jokitörmät, mutta se on huomattavasti yleistynyt levitessään ihmisen raivaamille kosteille ja multaville niityille.

Virmajuurista lähtee etenkin kuivattaessa kuvottava lemu, suurissa kasvustoissa kävelykin voi aiheuttaa suoranaista pahoinvointia. Syypää on isovaleriaanahappo, joka kuuluu jalkahienkin koostumukseen. Kollikissojen mielestä haju on vallan vastustamaton ja saa ne kevättalven kiima-aikaan vastaavaan hurmokseen: eläin saattaa kaivaa juuria maasta, piehtaroida kasvin päällä ja syödäkin sitä. Muinaisegyptiläiset, joiden pyhän eläimen virmajuuri sai näin valtaansa, kunnioittivat kasvia suuresti.

Virmajuurirohto vaikuttaa ihmisiinkin, mutta päinvastoin kuin kissoihin eli rauhoittavasti. Tätä vaikutusta on käytetty niin levottoman mielen, sydämen kuin mahankin tyynnyttämiseen. Aikojen kuluessa virmajuurta on käytetty melkeinpä kaikkiin mahdollisiin vaivoihin – kasvin suomalainen nimikin sisältää yhden hoitokohteen, virman eli epilepsian, kaatumataudin. Tieteellinen sukunimi on johdettavissa latinan teonsanasta valere, ’pystyä’ tai ’olla vahva’, mikä heijastaa suurta luottamusta kasvin voimiin. Vielä nykyäänkin rohtovirmajuuri on vaikuttavana aineena apteekkivalmisteissa ja kasvi on aktiivisen lääketieteellisen tutkimuksen kohteena.

Lähteet:
hyotykasviyhdistys.fi
luontoportti.com

Rauduskoivu

Betula pendula

Viikon kasvi 20.-27.6.2024

Koivuja (Betula) on nelisenkymmentä lajia, puita, pensaita ja varpuja.  Koivujen runko on vaalean tai tummahkon tuohen peittämä.  Koivut kukkivat lehtien puhjettua.  Pienet kukat ovat yksineuvoisia, kukinto on norkko tai paremminkin lukuisista pikkuviuhkoista muodostunut kerrannaiskukinto.

Rauduskoivu on Suomen kansallispuu. Se tunnetaan myös "riippa"- ja "vihdaskoivuna". Rauduskoivu on paljon valoa vaativa, runsaasti versova pioneeripuu, joka valtaa nopeasti paljaat alueet. Märillä tai tulvaisilla kasvupaikoilla rauduskoivu ei menesty. Hieskoivusta rauduskoivun erottaa mm. riippuvista oksista ja tummasta, halkeilevasta tyvikaarnasta. Lehden laita on toissahalaitainen, hieskoivulla kertaalleen sahalaitainen.
Elinkaarensa aikana rauduskoivu tuottaa noin 3 miljardia pähkylää (siementä), joista keskimäärin noin yhdestä kasvaa täysikokoinen puu.

Rauduskoivusta tavataan meillä kolmea muunnosta, etelänrauduskoivu, muhkurarunkoinen visakoivu ja pohjoisessa Suomessa tavattava lapinrauduskoivu.  Rauduskoivusta tunnetaan myös useita liuskalehtisiä muotoja, mm. loimaankoivu ja pirkkalankoivu.  

Visakoivu on rauduskoivun perinnöllinen, mutaatiosta johtuva muunnos, ei oma lajinsa eikä alalajikaan. 
Kyynelkoivu on rauduskoivun leveälatvainen ja riippaoksinen lajike.

Hieskoivu on rauduskoivua yleisempi.  Metsätaloudessa rauduskoivu on selvästi hieskoivua suositumpi. Rauduskoivu on hyvä vaneri- ja huonekalupuu. 

Molemmat koivulajit ovat arvokkaita metsäluonnon monimuotoisuuden kannalta. Esimerkiksi jotkin kirvat ja sienet ovat koivulajiriippuvaisia, mutta lahottajille käyvät niin raudus- kuin hieskoivupökkelöt.

Länsisuomalaiset vihtovat, itäsuomalaiset vastovat. Oikea vastan/vihdan tekoaika on yleensä juhannuksen tienoista heinäkuun alkupuolelle. Ennen sitä koivunlehdet ovat liian pehmeitä ja sen jälkeen lehdet irtoavat herkemmin. Vastaksien/vitsaksien taittaminen ei ole jokamiehen oikeutta, vaan siihen täytyy aina olla maanomistajan lupa.

"Vastominen eli vihtominen pitää aloittaa päästä ja edetä ajamalla taudit pois varpahista varvikkoon, sormenpäistä sammaleen", sanoo suomalainen kansanviisaus.

Lähteet

luontoportti.com 
sauna.fi
metsalehti.fi
suomenluonto.fi 
suomalainentaimi.fi

Pioni

paenóia

Viikon kasvi 14.–19.6.

Pioni kuuluu vanhoihin perinneperennoihin. Euroopassa pionien kasvatus on alkanut viimeistään 1500-luvulla, mutta Kiinassa jo paljon aiemmin. Suomeenkin pioneja on tuotu jo 1600-luvulla. Vuoripioni on vanha lääkekasvi, ja Elias Tillandz mainitseekin sen nimellä Caatuvaisen taudin juuri vuonna 1683. Nimi viittasi epilepsiaan, johon kasvin juuresta ja siemenistä on aikoinaan tehty lääkettä.
Suomen samoin kuin monen muunkin Euroopan kielen pionin nimitykset johtuvat kasvin latinankielisestä nimestä paeónia, joka puolestaan tulee kreikasta. Se pohjautuu parantavaa ja hoitavaa tarkoittavaan adjektiiviin.

Luonnossa tavataan määritystavasta riippuen 25-40 pionilajia Aasiassa, Euroopassa ja läntisessä Pohjois-Amerikassa.  Kiinanpioni on puutarhojen yleisin pionilaji. Sen lajikkeita sekä kiinanpionin ja muiden pionilajien välisiä risteymiä on tuhansia.

Toukokuun lopussa avautuvat jo kaukasianpionin vaaleankeltaiset terälehdet, sitten ovat vuorossa tilli-, kartano- ja kuolanpionit.  Kesäkuun puolivälissä kukkivat kerrannaiset tarhapionit.

Pionit viihtyvät aurinkoisella paikalla.  Istutusohje yleiselle kiinanpionille: kasvualustan tulee olla läpäisevä, 50 cm syvä.  Istutuskuopan pohjalle laitetaan lannoitetta, palanutta karjanlantaa, kanankakkaa tms.  Taimi istutetaan samaan syvyyteen kuin se ruukussa oli.  Lopuksi kastelu, muutoin pioneja kastellaan vain tarvittaessa, muutaman kerran kesässä.

Eri lajeille on erilaisia istutus- ja hoito-ohjeita.

Juhanoja, Orrainen, Räty, Särkkä, Uimonen: Viheralueiden suomalaiset perennat, 2023

Japaninsiipipähkinä

Pterocarya rhoifolia 

Viikon kasvi 7.–13.6.

Jalopähkinäkasveihin (Juglandaceae) kuuluvalla siipipähkinällä on näyttävät, saarnimaiset lehdet ja pitkät, roikkuvat hedelmänorkot, joihin siipipalteiset pähkinät ovat kiinnittyneet. Siipipähkinän pähkinöissä on syötävää tuskin enempää kuin kotoisen mäntymme siemenissä, eivätkä ne muistuta juuri nimeksikään serkkujaan saksanpähkinää tai pekaania.   Koristeelliset norkot kuitenkin antavat puulle loppukesästä hyvin omaleimaisen ilmeen. Ruskistuvat siemennorkot pysyvät puussa vielä pitkään lehtien putoamisen jälkeen.

Nimensä mukaisesti kasvi on kotoisin Japanista, jossa se luontaisesti kasvaa kosteilla paikoilla, kuten järvien ja jokien varsilla.  Kasvaessaan siitä tulee koristeellinen, leveälatvuksinen puu.

Siipipähkinä tarvitsee ravinteikkaan, kostean ja syvämultaisen kasvupaikan. Maan eteläisimmissä osissa laji menestyisi ilmeisesti melko hyvin myös kosteassa savipitoisessa maassa. Siipipähkinän suurin ongelma on sen arkuus keväthalloille, jolloin hallaöinä lehdet hyvin helposti paleltuvat mustuen. Hallanarkuus tulee ottaa huomioon kasvupaikkaa valittaessa.

Puut ovat komeimmillaan pihojen ja puistojen suojaisilla paikoilla, kuten rakennusten seinustoilla, metsän reunassa tai erityisesti veden äärellä kasvaessaan.

Juglandaceae-heimon puut ovat tunnettuja arvokkaasta puuaineestaan. Saksanpähkinästä saatava pähkinäpuu aseenperissä ja korulippaissa tai hikkoripuutavara tennismailoissa ovat tästä hyviä esimerkkejä. Myös siipipähkinöillä on mielenkiintoinen tummanruskea rungon poimuja ja oksakohtia aaltoillen myötäilevä sydänpuu ja kontrastina kirkkaan vaalea pintapuu.

Atsaleat

Rhododendron

Viikon kasvi 31.5.– 6.6.
 

Atsaleat ovat kauneimpia kukkivia koristepensaitamme, jotka kukkivat värikkäästi alkukesällä. Eri lajikkeita yhdistämällä saat kukintakauden jatkumaan keväästä alkukesään. Kauniit, sirot lehdet puhkeavat täyteen kokoonsa yleensä vasta kukinnan jälkeen. Atsalean hienot värit piristävät puutarhaa kasvukauden eri vaiheissa.  Syksyllä lehdet saavat upean syysvärin.

FinE-lajikkeeksi valittu kevätatsalea lienee kestävin atsaleamme, sillä se talvehtii hyvin Keski-Suomen korkeudella saakka. Hyvin haarautuvasta pensaasta tulee noin metrin korkuinen ja jokseenkin yhtä leveä. Lehdistö on kirkkaanvihreä, syksyllä loistavan oranssi tai kirkkaanpunainen. Se kukkii punavioletein, tuoksuvin kukin touko-kesäkuun vaihteessa. Kukinta on runsasta joka vuosi.

Pystykasvuinen, myöhään kukkiva puistoatsalea ’Tarleena’ on myös kotimainen FinE-kasvi.  Sen kirkkaanpunaisista nupuista avautuu vaaleanpunaiset kukat keltaisin laikuin. Se on runsaskukkainen. Ruskaväri on punaruskea-viininpunainen.

FinE-kasvi on Suomessa tutkittu, ilmastollisesti kestävä, terve, lajikeaito, käyttö- ja koristearvoltaan hyvä koristekasvi, hedelmä- tai marjalajike. FinE-kasvit lisätään testatuista emokasveista, jotka on puhdistettu tärkeimmistä kasvitaudeista ja tuhoojista.

Atsaleat viihtyvät aurinkoisella tai varjoisalla paikalla, mutta kukkivat runsaimmin aurinkoisella tai puolivarjoisella paikalla. Peitä juuristoalue katteella.  Atsaleoiden leikkaustarve on vähäinen. Poista katkenneet tai kuivuneet oksat. Lannoita Havu-Rodo -lannoitteella keväällä ja kukinnon jälkeen.
 

Voikukka

Taraxacum

Viikon kasvi 24.–30.5.

Voikukka on monivuotinen ruoho. Sen pääjuuri on pystysuora, yleensä erittäin vahva. Se kasvaa 10–50 cm korkeaksi. Voikukka on usein monivartinen, jonka varsi on haaraton, lehdetön, ontto ja pehmeä vana. Se sisältää runsaasti maitiaisnestettä.

Voikukka on mykerökukkainen. Mykerö sijaitsee yksittäin vanan kärjessä.  Se kukkii (huhti–)touko–heinäkuussa. Se voi kukkia vielä myöhään syksyllä.  Lehdet ovat tyviruusukkeena.

Hedelmä on kapean vastapuikea, nystermäinen, 3–6 mm pitkä pähkylä, jonka kärjessä varren päässä on hapsihaivenia.

Voikukka kasvaa usein ihmistoiminnan piirissä kuten niityillä, pientareilla ja joutomailla. Myös rannoilla ja kosteikoissa sitä esiintyy.

Harva kasvi on niin tavallinen, yleisesti tunnettu ja ankarasti vihattu kuin voikukka. Meikäläiset voikukat tunnetaan kollektiivinimellä Taraxacum officinale, mutta oikeastaan voikukista tulisi puhua monikossa, sillä ne ovat valtavan monimuotoinen, Suomessa noin 500 pikkulajin muodostama ryhmä.

Etenkin nurmikkojen ja pihojen hoitajien mielestä voikukkia voisi olla huomattavasti vähemmän. Taistelu tehokkaasti sikiäviä voikukkia vastaan on usein tuomittu ihmisen tappioon. Toisaalta vallankin alkukesällä voikukat koristavat kasvupaikkaansa loistavankeltaisin kukinnoin. Myöhemmin kesällä laskuvarjomaisten pähkylöitten puhaltelu tuottaa iloa lapsille ja lapsenmielisille.

Lehdet maittavat hyvin koti- ja lemmikkieläimille. Sopivat ne ihmisenkin salaattipöytään. Juurista on paahdettu kahvinkorviketta, mykeröistä saa oivaa simaa ja viiniä. Monenlaista rohdoskäyttöäkin voikukalla on.