Ihmisiä tutustumassa Tampereen pienoismalliin mallin ympärillä.

Muu osallistuminen

28.1.2025 - 31.12.2026

Kehitä ja tee yhdessä

Hae mukaan Puutarhakadun työmaaraatiin

Kiinnostaako sinua, miten Puutarhakadulla pääsee kulkemaan tulevan katuremontin aikana? Haluatko vaikuttaa työmaan asioihin? Puutarhakadun työmaaraatiin etsitään nyt jäseniä - hae mukaan 16.2. mennessä!

Puutarhakadun uudistaminen alkaa maaliskuussa. Katuremontti tulee vaikuttamaan monella tapaa tamperelaisten elämään. Työmaan melu, kaivannot ja muut vaikutukset tuovat oman haasteensa monen arkeen. Kadulla voi liikkua ja asioida koko remontin ajan, mutta poikkeusjärjestelyt muuttavat totuttuja kulkureittejä. 

Puutarhakadun työmaa haluaa pitää haitat mahdollisimman pieninä asukkaiden, yrittäjien ja muiden toimijoiden sekä kadun kulkijoiden kannalta.

Kutsumme nyt teitä, joiden elämään ja arkeen Puutarhakadun remontti vaikuttaa, hakemaan mukaan työmaaraatiin. Työmaaraati on joukko ihmisiä, jotka kokoontuvat muutaman kerran katuremontin aikana kuulemaan ja keskustelemaan työmaasta ja sen vaikutuksista.

Työmaaraadin kautta toivomme saavamme arvokasta palautetta erilaisista ratkaisuista sekä syvempää ymmärrystä, miten erilaiset järjestelyt vaikuttavat ihmisten arkeen.

Toiveena on, että työmaaraadin jäsenet edustavat monipuolisesti alueen asukkaita, käyttäjiä, yrittäjiä ja muita toimijoita.

Valitsemme hakijoista työmaaraatiin mahdollisimman monipuolisen noin 15 hengen joukon, jotta esiin nousee mahdollisimman monenlaisia näkemyksiä ja arjen havaintoja. Näin voimme yhdessä keskustellen pohtia haasteisiin mahdollisimman monen kannalta toimivia ratkaisuja.

Ilmoitamme kaikille hakeneille tuloksista helmikuun loppuun mennessä.

Työmaaraadin järjestää Tampereen kaupunki yhteistyössä Tampereen Infran ja Tampere Tunnetuksi ryn kanssa.

Työmaaraadin tapaamiset

Työmaaraadin tapaamisissa urakoitsija avaa tarkemmin työmaan toimintaa. Raati pääsee keskustelemaan omien mieltymystensä mukaan. Aiheita voivat olla esimerkiksi työmaan vaikutukset, mitä eri vuorokaudenaikoina tehdään, millaisia työvaiheita on tulossa, valmis katuympäristö ja liikenteen poikkeusjärjestelyt erilaisten kulkijoiden kannalta. Esille nostettujen teemojen ratkaisuista raportoidaan seuraavissa tapaamisissa.

Työmaaraadin tapaamisia järjestetään 4–5 katuremontin eli vuosien 2025–2026 aikana. Tapaamiset pidetään työmaan etenemisen aikataulussa, jotta saamme keskustella ja palautetta työmaan eri vaiheissa.

Työmaaraadin ensimmäinen tapaaminen on maalis-huhtikuussa ja seuraavat syksyllä 2025 sekä vuoden 2026 aikana. Tapaamiset järjestetään ilta-aikaan ja ne ovat noin kahden tunnin mittaisia. Toivomme, että hakiessasi raatiin sitoudut olemaan mukana tapaamisissa vuoden 2026 loppupuolelle asti.

Puutarhakadun uudistaminen

Puutarhakatu uudistetaan Vanhankirkonpuiston ja Hämeenpuiston välisellä osuudella. Katuremontti alkaa maaliskuussa 2025 ja jatkuu vuoden 2026 lopulle asti. Katusaneeraus tehdään, koska vesi- ja viemäriputket ovat tulleet käyttöikänsä päähän ja ne pitää uusia. 

Uudistuksessa parannetaan kävelyn ja pyöräilyn olosuhteita ja liikenneturvallisuutta sekä muutetaan katuympäristöä viihtyisämmäksi. Myös hulevesien eli sade- ja sulamisvesien hallintaa parannetaan.

Mikko Siiro
Rakennuttajainsinööri