3–4-vuotiaat
Varhaiskasvatuksen Taidekaaressa Tampereen kaupungin varhaiskasvatuksen 3-4 -vuotiaat pääsevät kokeilemaan taidetyöskentelyä taiteen ammattilaisen ohjauksessa omassa päiväkodissaan.
Tavoitteena on tarjota lapsille uusia kokemuksia eri taiteenlajeista omassa tutussa ympäristössään. Taidetoiminnan tuominen lasten ulottuville omaan toimintaympäristöön lisää lasten ja perheiden yhdenvertaisuutta ja kulttuuritoiminnan saavutettavuutta. Yhteisötaiteilijan työskentelyaika kussakin yksikössä riippuu lasten lukumäärästä ja on noin 3-10 päivää toimintakaudessa.
Taidekaari ja Vasu
3-4-vuotiaiden Taidekaari-sisällöt tukevat seuraavia Tampereen varhaiskasvatussuunnitelman laaja-alaisen osaamisen ja oppimisen alueita:
4.5. OPPIMISEN ALUEET / ILMAISUN MONET MUODOT
Ilmaisun eri muodot tarjoavat lapsille keinoja kokea ja hahmottaa maailmaa heitä puhuttelevalla ja innostavalla tavalla. Taiteellinen ilmaisu tarjoaa lapsia motivoivia keinoja havaintojen, tunteiden ja luovan ajattelun näkyväksi tekemiseen. Ilmaisun eri muotoihin tutustutaan moniaistisesti, erilaisia työtapoja, oppimisympäristöjä sekä lähiympäristön kulttuuritarjontaa hyödyntäen.
4.5. OPPIMISEN ALUEET / MINÄ JA MEIDÄN YHTEISÖMME
Varhaiskasvatuksen tehtävä on kehittää lasten valmiuksia ymmärtää lähiyhteisön monimuotoisuutta ja harjoitella siinä toimimista. Tehtävää lähestytään eettisen ajattelun, katsomusten, lähiyhteisön menneisyyden, nykyisyyden ja tulevaisuuden sekä median näkökulmista. Toiminnassa voidaan käyttää monipuolisesti esimerkiksi satuja, musiikkia, kuvataidetta, leikkiä, draamaa, erilaisia mediasisältöjä sekä vierailijoita, vierailuja ja lähiympäristön tapahtumia.
![kuva tytöstä soittamassa kanteletta](/sites/default/files/styles/highlighted_content_liftup_with_image_xs_image_style/public/2022-08/tytto_ja_kantele_juva_k2021.jpg?h=71976bb4&itok=snQAHe2X)
Mia Ylä-Nojonen
Kokonaisuutta Taidekaaressa koordinoi:Sähköpostiosoite on muotoa [email protected].