Siirry sisältöön Siirry suoraan hakuun

Uudet vanhemmat voivat nyt vahvistaa tunnetaitojaan digitaalisen ohjelman avulla

Julkaistu 12.3.2018 14.24

Tampereen kaupungin ja Oriveden neuvolat ovat ottaneet käyttöön uuden digitaalisen ohjelman, jonka avulla lasta odottavat ja pienten lasten vanhemmat voivat kehittää ja vahvistaa omia tunnetaitojaan.

Tunne taitosi vanhempana -ohjelma on vanhempien hyvinvoinnin ja jaksamisen tueksi kehitetty sähköinen verkko-ohjelma, josta on hyötyä koko perheelle. Ohjelma tarjoaa vanhemmalle tietoa, monipuolisia harjoituksia sekä pohdintatehtäviä, jotka auttavat kohtaamaan muuttuvan tilanteen ja arjen paineet. Harjoitukset voi tehdä yksin tai yhdessä kumppanin kanssa netissä, omassa rauhassa ja oman aikataulun mukaan. Ohjelmaa voi käyttää myös puhelimella.

Ohjelmassa paneudutaan muutokseen, läheisiin ihmissuhteisiin, omaan jaksamiseen sekä huoliin, pelkoihin ja syyllisyyden tunteisiin. Muutoksiin kuuluvat odotusaikaan ja synnytykseen sekä uneen ja valvomiseen liittyvät asiat.

Ihmissuhteita käsittelevässä osiossa käydään läpi parisuhdetta, turvaverkkoa ja erilaisia vanhempaan kohdistuvia paineita. Jaksamista mietitään omien arvojen, oman ajan sekä läsnäolemisen taidon näkökulmasta. Huolia, pelkoja ja syyllisyydentunteita avataan ja lähestytään armollisen suhtautumisen näkökulmasta.

Ohjelma käyttöön jo raskauden alussa tai lastenneuvolasta

Nyt käyttöön otettu verkko-ohjelma on syntynyt Tampereen kaupungin järjestämän ideakilpailun tuloksena. Hyvinvointia digitaalisilla ratkaisuilla -kilpailussa etsittiin välineitä, jotka motivoivat ja kannustavat kaupunkilaisia oman terveyden, hyvinvoinnin ja omahoidon edistämiseen. Verkko-ohjelman ovat kehittäneet yhteistyössä Headsted Oy ja Tampereen kaupunki.

Asiakkaiden kokemukset verkko-ohjelmasta ovat olleet myönteisiä. Vanhemmat ovat saaneet apua esimerkiksi huolten ja pelkojen käsittelyyn sekä omien ajatusten ja tunteiden kohtaamiseen. Ohjelmasta on ollut apua myös vanhemman itsetuntemuksen lisäämiseen. Osa käyttäjistä on käynyt ohjelman teemoja läpi yhdessä puolison kanssa ja siitä on virinnyt hyviä keskusteluja aiheista, jotka muuten eivät arjessa tulisi puheeksi.

Tunne taitosi vanhempana -ohjelmasta kerrotaan Tampereen kaupungin ja Oriveden neuvoloiden asiakkaille raskauden alussa ja lastenneuvolassa. Oman neuvolan puoleen kannattaa kääntyä muutenkin, mikäli perhe haluaa tarkempaa tietoa Tunne taitosi -verkko-ohjelmasta.


Lisätietoja

Tampereen kaupunki
Suunnittelija
Pia Hietanen
puhelin 050 468 4078
sähköposti [email protected]

Headsted Oy
Toimitusjohtaja
Kirsikka Kaipainen
puhelin 050 323 3212
sähköposti [email protected]


Teksti Johanna Toivanen