Hyvinvointia edistävään kulttuuritoimintaan voidaan ohjata eri keinoin
Syyskuussa 2023 järjestetyssä Kulttuurihyvinvoinnin palveluohjaus Pirkanmaalla (KUPPI) – projektin päätöstilaisuudessa esiteltiin erilaisia keinoja, joilla asukkaita voidaan ohjata hyvinvointia edistävään kulttuuritoimintaan.
Tampereen G Livelabissa järjestetyn tilaisuuden tallenne on katsottavissa Kulttuuri Tampere Youtube- kanavalla Kulttuurihyvinvoinnin palveluohjaus Pirkanmaalla (KUPPI) -hankkeen päätöstilaisuus - YouTube
Lokakuussa päättyvää, Tampereen kaupungin koordinoimaa projektia on ollut toteuttamassa 19 Pirkanmaan kuntaa sekä Pirkanmaan hyvinvointialue. THL:n terveyden edistämisen määrärahalla rahoitetussa projektissa on kehitetty ratkaisuja siihen, miten kulttuuri ja taide olisivat entistä tasapuolisemmin kaikkien saavutettavissa ja siten kulttuurin keinoin voitaisiin parantaa väestön hyvinvointia.
Keskeisimpinä tuloksina kehitettiin mm. lähetemalleja, joilla etenkin haavoittuvassa asemassa olevia voidaan ohjata kulttuurin ja taiteen pariin. Lisäksi syntyi kuntien kulttuuritarjontaa yhteen kokoavia palvelutarjottimia sekä alueellisia suunnitelmia mm. kulttuurihyvinvoinnin edistämiseksi Pirhan sairaalapalvelussa. Kuntatoimijoiden verkostoitumisesta ja yhteistyön vahvistumisesta muodostui tärkeä projektin sivutuote. Päätöstilaisuus kokosi yhteen kehittämistyön tulokset, joita esittelivät projektin toimijat Tampereen ja Sastamalan kaupungeista.