Pärrinkoskella pidetään puron kunnostustalkoot 3.8. – tule mukaan!

Tule mukaan Sarankulmaan Pärrinkoskelle talkoilemaan puron taimenkannan ja luonnon hyväksi lauantaina 3.8. kello 11 vaikka koko perheen voimin.

Pärrinkoskessa on esiintynyt taimenta luontaisesti 2000-luvun alussa, jonka jälkeen kanta on hävinnyt. Taimenkantaa pyritään palauttamaan mäti-istutuksin, jotka käynnistettiin vuonna 2019.  

Pärrinkosken kunnostuksella parannetaan taimenen elin- ja lisääntymisoloja.  Talkoolaiset voivat esimerkiksi siivota puron uomasta roskista muodostuneita patoja ja lisätä puroon kutusoraikkoja ja poikaskivikkoa. Jokaiselle talkoolaiselle löytyy varmasti sopivaa tekemistä.  Talkoopaikka sijaitsee Peltolammi-Pärrinkosken luonnonsuojelualueella Sarankulman puolella.  

Talkoot alkavat lauantaina klo 11. Talkoopaikkaan pääsee polulta, joka lähtee osoitteesta Patamäenkatu 17. Talkoisiin voi osallistua oman aikataulun mukaan.  Varaudu talkoisiin lämpimällä ja säänmukaisella vaatetuksella. Talkoissa saat tarvittavat varusteet ja työkalut, ja talkoolaisille tarjotaan juomat ja muonitus.

Pärrinkoskella pidetään myös sähkökoekalastusnäytös. Koekalastuksella selvitetään taimenen esiintymistä Pärrinkoskella ennen kunnostustoimia. Mikäli haluat seurata koekalastusta, tule paikalle viimeistään klo 10.30.

Pärrinkosken perinnemaisemaa hoitaa tänä kesänä lammaslauma, jota voi myös käydä aidan takaa seuraamassa.

Ilmoittaudu talkoisiin

Ilmoittaudu talkoisiin, jotta järjestäjät osaavat varata oikean määrän muonitusta (linkki alla).

Talkoot järjestää Kokemäenjoen vesistönsuojeluyhdistys ry:n Pirkanmaan kunnostustoimet -hanke yhteistyössä Tampereen kaupungin kanssa. Hanketta rahoittaa Pohjois-Savon ELY-keskus kalatalouden edistämiseen tarkoitetuilla kalastonhoitomaksuvaroilla.

Tampereen kaupunki on saanut rahoitusta Kunta-Helmi-hankkeesta Uudenmaan ELY-keskukselta Peltolammi-Pärrinkosken luonnonhoito- ja ennallistamistoimiin vuosille 2023–2024.
 

Lisätietoja

Sami Ojala
Kokemäenjoen vesistön vesiensuojeluyhdistys ry: Ympäristöasiantuntija
Puhelin:
050 512 3358
Salla Leppänen
Tampereen kaupunki: Erikoissuunnittelija
Puhelin:
044 423 5406
Kuvat: Salla Leppänen
Jaa sosiaalisessa mediassa