Tampere jatkoon Euroopan innovaatiopääkaupunkikilpailussa
Tampere jätti kesäkuussa hakemuksen Euroopan innovaatiopääkaupunkikilpailuun sen pääkategoriassa, joka on tarkoitettu yli 250 000 asukkaan kaupungeille. Euroopan komissio tiedotti 28.8.2024 kilpailun jatkoon päässeistä kaupungeista, joiden joukossa Tampere on. Tampereen lisäksi pääkategoriassa kilpailevat Bristol, Espoo, Tallinna, Torino ja Iso-Britanian West Midlands Combined Authority.
Kilpailussa etsitään eurooppalaista kaupunkia, joka on parhaiten tukenut uusia innovaatioita ja toiminut hyvänä esimerkkeinä muille kaupungeille. Viime vuosien voittajakaupunkeihin lukeutuvat Lissabon, Aix-Marseille Provencen metropolialue, Barcelona, Dortmund, Leuven, Nantes, Ateena, Pariisi ja Amsterdam.
Tampereen kärki kilpailussa on kestävä urbaani kehitys sekä metaversumin hyödyntäminen kaupunkilaisten ja yritysten hyväksi. Tampereen menestyminen kilpailussa voisi tuoda esimerkiksi tamperelaisille yrityksille yhteistyömahdollisuuksia sekä näkyä kaupunkilaisille yhä sujuvampina palveluina.
Kilpailun pääpalkintona on miljoona euroa, ja kaksi toiselle sijalle sijoittunutta kaupunkia saavat 100 000 euron palkinnon. Kilpailussa arvioidaan kaupunkien näyttöjä kokeilujen, yhteistyöverkostojen, älykkäiden ratkaisujen monistettavuuden ja tulevaisuuden visioiden saralla.
Tampere viitoittaa tietä metaversumin hyödyntämisessä
– Kuuden kärkikaupungin joukkoon pääseminen oli hieno uutinen. Emme olisi lähteneet tähän kilpailuun, ellei meillä olisi aidot mahdollisuudet voittoon. Tampere uskaltaa viitoittaa tietä metaversumin hyödyntämisessä sellaisillekin alueille, joissa ei ole vielä käyty. Meiltä löytyy jo käyttöön vietyjä innovatiivisia ratkaisuja, teknologiset alustat, osaaminen ja halu mennä eteenpäin, toteaa johtaja Teppo Rantanen Tampereen kaupungilta.
Esimerkkeinä innovatiivisista ratkaisuista Tampereen hakemuksessa mainitaan muun muassa keskustan kävijävirtoja ennakoiva Pulssi-sovellus, älykkäitä tapahtumaturvallisuusratkaisuja kehittänyt SURE-ohjelma, kaupungin älyteknologiaa hyödyntävät valaistusratkaisut sekä teiden kunnossapitoa helpottavat sensorijärjestelmät. Esimerkeistä monet perustuvat kaupungin IoT-alustan, eli kaupungin yhteiseen datakeskuksen hyödyntämiseen.
Lisäksi hakemus esittelee euroopanlaajuista CitiVerseä kehittävää x-CITE-hanketta ja sen tavoitteita hyödyntää XR:n eli lisätyn todellisuuden ratkaisuja elämysten luomisessa muun muassa Nokia Arenalla.
Kestävyys, sosiaalinen monimuotoisuus ja yhdenarvoisuus ovat myös tärkeä osa Tampereen viestiä eurooppalaisessa kilpailussa. Kilpailuhakemuksessa mainitaan Tampere Junior -kehitysohjelma, jossa kerättiin dataa tamperelaisista lapsiperheistä, jotta palvelut osattaisiin kohdistaa yhä paremmin perheiden tarpeisiin.