Kaukajärven koulun asemakaavamuutoksen kaksi luonnosvaihtoehtoa nähtävillä

Kaukajärven koulun alueen rakennusoikeutta lisäävän asemakaavan muutoksen kaksi luonnosvaihtoehtoa ja muuta valmisteluaineistoa on nähtävillä kaupungin verkkosivuilla ja Tampereen palvelupisteessä 24.10.2024 saakka sekä suunnittelupäivystyksessä 21.10. kello 16–18 Kaukajärven kirjastossa. 
Kaukajärven koulun asemakaava-alueen rajaus virastokartalla

Osoitteessa Juvankatu 13 on tarkoitus mahdollistaa suuremman koulun, päiväkodin, kirjaston ja nuorisotilan toteutus Kaukajärven koulun tontille. Uusiin tiloihin tulee mahtumaan noin 1300 oppilasta ja 160 päiväkotilasta. Nykyisessä 700 oppilaan koulussa toimivat esikoulu ja peruskoulun luokat 1-9, joissa on 720 oppilasta ja yhteensä 60 opettajaa. 

Suunnittelualue sijaitsee Kaukajärven kaupunginosassa noin 7 kilometriä keskustasta kaakkoon. Alueeseen kuuluu Kaukajärven koulun tontti sekä osa Muinaishaudanpolkua. Alueen koko on yhteensä noin 3,3 hehtaaria. Tontilla sijaitsee Harry Schreckin suunnittelema ja vuonna 1971 valmistunut Kaukajärven koulurakennus. Nykyinen rakennus on 1-3-kerroksinen. 
Kirjasto ja päiväkoti sijaitsevat nykyisin koulun eteläpuoleisella tontilla. Myös vapaa-aikatalo, joka tulee säilymään tontillaan, sijaitsee koulun eteläpuolella.

Vaihtoehtojen kuvausta

Kaavaluonnoksesta on laadittu kaksi vaihtoehtoa, joista ensimmäisessä nykyinen koulurakennus on mahdollista purkaa ja korvata kokonaisuudessaan uudisrakennuksella. Toisessa vaihtoehdossa puolestaan rakennusta on mahdollista purkaa vain osittain, jolloin Juvankadun viereiset, Kaukajärven katukuvassa perinteikkäät siivet säilyisivät. 

Molemmat vaihtoehdot sallivat myös säilyttämisen kokonaisuudessaan. Molemmissa vaihtoehdossa rakennusoikeutta on osoitettu 19 000 kerrosneliömetriä.  Nykyisellään koulurakennuksessa on 6769 kerrosneliötä.
Molemmissa vaihtoehdoissa suurin sallittu kerrosluku on neljä. Ylimmän kerroksen yläpuolelle saa sijoittaa lisäksi ilmanvaihtokonehuoneen.

Pihaan tulee istuttaa lisää puita, jotka tuovat paitsi viihtyisyyttä ja varjoisia oleskelupaikkoja, myös tukevat itä-länsisuuntaista ekologista yhteyttä. Lisäksi tontin länsi- ja pohjoisreunalla tulee säilyttää olemassaolevia puita ja täydentää niitä uusilla istutuksilla. Alueen suunnittelussa ja rakentamisessa on otettava huomioon pohjaveden suojelu sekä meluasiat. 

Liikenneturvallisuus huomioon

Tontin Juvankadun puoleisesta reunasta on osa rajattu katualueeseen, jotta Juvankadulla ja etenkin bussipysäkin kohdalla liikenneturvallisuutta on mahdollista parantaa.
Koulun kaakkoispuolella Muinaishaudanpolkua on mahdollista linjata uudelleen siten, että polku yhdistyy Muinaishaudankadun pohjoispuolelle.
Saatto- ja huoltoliikenne sekä pysäköinti sijoittuvat molemmissa vaihtoehdoissa tontin pohjoisosaan ja rakennuksen eteläpuolella on liikennemelulta suojattu leikkipiha urheilupaikkoineen. Pyöräpysäköinti sijaitsee suunnitelmassa pääosin tontin lounaiskulmassa.

Kaavoituspäivystys ja seuraava vaihe

Kaukajärven koulualueen asemakaavoittaja ja muita suunnittelijoita on tavattavissa maanantaina 21.10.2024 klo 16.00-18.00 Kaukajärven kirjastossa, os. Käätykatu 6. Mahdolliset mielipiteet tulee jättää nähtävillä olon aikana kaupungin kirjaamoon.

Luonnosvaiheen ja siitä tulleen palautteen jälkeen vaihtoehdoista kehitetään yksi asemakaavaehdotus, joka tulee yhdyskuntalautakunnan kautta nähtäville. 

Alueella on käynnissä myös vuosina 2023–2025 toteutuva Kaukajärven ja Annalan kaupunginosaohjelma. Kaupunginosaohjelman edustaja on myös paikalla kirjastolla.

Lisätietoja

Marjut Lund-Rahkola
Projektiarkkitehti
Puhelin:
044 486 3496
Teksti: Anna-Leea Hyry
Jaa sosiaalisessa mediassa