Opiskelijat ratkovat Tampereen ja Helsingin kaupungin liikennehaasteita
Kaupunkikehityksen ja liikenteen tiivissä hackaton-tapahtumassa on mukana kaikkiaan 100 opiskelijaa kahdeksassa joukkueessa Aalto-yliopistosta, Helsingin yliopistosta, Tampereen korkeakouluyhteisöstä ja Hämeen ammattikorkeakoulu HAMKista.
Opiskelijden tehtävänä on visioida, millainen on tulevaisuuden uudistuva ja houkutteleva kaupunginosa Tampereella tai Helsingissä ja suunnitella konkreettisia ratkaisuja vision toteuttamiseksi. Tamperelaiset joukkueet saivat valita yhden kaupunginosan, joka voi olla keskusta, Peltolammi-Lakalaiva, Hiedanranta tai Kaukajärvi. Pääkaupunkiseudun joukkueilla oli valittavana uudistuvat keskusta, Malmi, Kannelmäki tai Pihlajamäki. Yhtenä ratkottavana haasteena ovat toimivat ja kestävät matkaketjut Helsingin ja Tampereen kaupunginosien välillä.
Opiskelijoita on sparraamassa Tampereen ja Helsingin kaupungin liikenne- ja kaupunkisuunnittelijoita sekä asiantuntijoita Väylävirastosta, Fintraffic Tieltä, Helsingin seudun liikenteeltä, Aalto-yliopistosta, HAMKista ja liikenteen tutkimuskeskus Verneltä. Kisan toteuttaa Ramboll.
Tamperelaiset joukkueet esittelivät töitään 25.10.2024. Opiskelijoiden esityksissä nousivat esille vahva raideliikenne, erilaiset uudet liikkumisen palvelut ja älykkäät järjestelmät. Villeimpinä ideoina mainittiin vartin junamatka Helsinkiin, lentävä taksi ja gondolihissi Messukeskukseen.
Tampereen kaupungilta opiskelijoita ovat evästämässä ja tsemppaamassa suunnittelupäälliköt Ari Vandell ja Juha-Pekka Häyrynen. Opiskelijat pääsevät ratkaisemaan oikeita pulmia, ja kaupungit saavat uusia näkökulmia ja vinkkejä opiskelijoilta. Kaupungit saavat samalla tilaisuuden näyttäytyä kiinnostavana tulevaisuuden työpaikkana opiskelijoille.
–Mielenkiintoista kilpailussa on riittävän väljä ja uudenlaiseen ajatteluun inspiroiva tehtävänanto yhdistettynä todellisiin kaupunginosiin. Kilpailutöihin voi syntyä ideoita, jotka eivät ole juuri nyt toteutuskelpoisia, mutta jäävät tavoitteina elämään eri tasoille kaupungin suunnitteluprosesseihin, arvioi Juha-Pekka Häyrynen.
Haastekisan palkinnot julkistetaan ja jaetaan torstaina 31.10.2024.