Kaupunginvaltuusto teki isoja kaupunkikehitykseen liittyviä päätöksiä

Tampereen kaupunginvaltuusto teki vuoden viimeisessä kokouksessaan 16.12.2024 useita kaupunkikehittämiseen liittyviä merkittäviä päätöksiä. Käsittelyssä oli muiden muassa Hakametsän urheilukampuksen mahdollistavan asemakaavan hyväksyminen, Särkänniemen elämysalueen kehittämiseen liittyvä pääomittaminen sekä omavelkaisen takauksen ja sijoituksen myöntäminen Finnpark Parkisto Oy:lle.

Kaupunginvaltuusto päätti yksimielisesti, että Särkännimen elämysalueen toimintaa pääomitetaan. Tampereen Särkänniemi Oy:n sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon tehdään enintään 25,7 miljoonan euron sijoitus. Sijoitus sisältää noin 13,6 miljoonan euron rahalla tehtävän pääomasijoituksen sekä noin 12,1 miljoonan euron arvoisen alueen tonttien apporttisijoituksen. 

Tonttiapportteihin kuuluu Särkänniemen kehittämisen kannalta keskeiset huvipuiston, hotellin ja vesipuiston, pysäköinnin sekä liike- ja toimistorakennusten tontit. Lisäksi valtuusto hyväksyi sijoitusten edellyttämät muutokset vuoden 2025 talousarvioon.

Toimenpiteellä katsotaan olevan positiivinen merkitys paikalliseen elinkeinoelämään, työllisyyteen, verotuloihin ja elinvoimaan. Kyseessä on omistajan sijoitus yhtiöön, jolla yhtiön oma pääoma ja sitä kautta rahoitusasema vahvistuu.

Särkänniemen kehityshankkeeseen sisältyviä kokonaisuuksia ovat mm. rantaravintolat ja tapahtumakatu, hotelli, järvikeskus ja kylpylä sekä mediamaailma. Kehitysloikka muuttaa Särkänniemen toiminnan ympärivuotiseksi kokonaisuudeksi, jossa on tarjolla elämyksiä useaksi päiväksi. Alueella on käynnissä jo useita kehitystä mahdollistavia hankkeita.

Särkänniemi-konserni aikoo rahoittaa kehittämissuunnitelmansa toteutuksen kaupungin tekemän sijoituksen lisäksi velkarahoituksella. Yhtiön taloudellisena tavoitteena on kasvattaa konsernin liikevaihto koko hankkeen toteuduttua yli 40 miljoonaan euroon, liikevoitto yli 7 miljoonaan euroon ja mahdollistaa selvästi nykyistä korkeampi osingonmaksukyky.

Takaus ja sijoitus Finnpark Parkisto Oy:n toiminnan edistämiseksi

Valtuusto äänesti Finnpark Parkisto Oy:tä koskevista kaupunginhallituksen esityksistä. Äänin 57­ - 9, 1 tyhjä ääni valtuusto päätti myöntää omavelkaisen takauksen Finnpark Parkisto Oy:n lainarahoitukselle, jonka yhteenlaskettu enimmäismäärä on enintään 75 miljoonaa euroa.

Lisäksi valtuusto päätti äänin 58 - 8, 1 tyhjä ääni, että yhtiön sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon tehdään 15,5 miljoonan euron sijoitus. Valtuusto äänesti myös esityksestä, että yhtiölle myydään kolme tonttia. Päätös tonttien myynnistä syntyi äänin 57 - 8, 1 tyhjä ääni, 1 poissa. Tonttien yhteenlaskettu kauppahinta on 15, 5 miljoonaa euroa.

Finnpark Parkisto Oy edistää P-Hämpin ensimmäistä, noin 500 autopaikan laajennusta Rautatiekadun alle sekä Viinikankadun uutta maanalaista ajoyhteyttä. Hankkeet toteutetaan yhteishankintana kaupungin kanssa. Sekä laajennus että sinne johtava ajoyhteys tukevat kaupungin strategista tavoitetta siirtää maanpäällistä pysäköintiä maanalaisiin pysäköintilaitoksiin sekä kehittää maanpäällistä kaupunkia viihtyisänä ja sujuvana liikkumisen ympäristönä. 

Finnpark Parkisto Oy:n tarvitsema rahoitus on tarkoitus hankkia osakepääomaan, sijoitetun vapaan oman pääoman rahastoon tehtävillä pääomasijoituksilla, vieraan pääoman rahoituksella ja kiinteistökehittämisestä kertyvillä tuotoilla. 

Finnpark Parkisto Oy on perustettu toteuttamaan julkisena hankintayksikkönä Tampereen kaupungin alueella toteutettavia pysäköintilaitoksia tai -alueita, jos ne eivät markkinaehtoisesti toteudu. Tampereen kaupunki omistaa yhtiöstä 49 prosenttia suorana omistuksena ja 51 prosenttia sataprosenttisesti omistetun Finnpark Oy:n kautta. Toteutusmalli on kustannuksiltaan kaupungille edullisempi kuin pysäköinnin toteuttaminen suoraan omana toimintana.

Kissanmaan, Kalevan ja Uudenkylän kaupunginosiin sijoittuva asemakaava hyväksyttiin

Valtuusto hyväksyi Hakametsän urheilukampuksen mahdollistavan asemakaavan perusteellisen keskustelun päätteeksi. Asian palauttamisesta takaisin valmisteluun äänestettiin (äänet 4 jaa – 63 ei).

Tavoitteena on kehittää Hakametsän alueesta uusi ja kaikille avoin liikunnan, urheilun ja asumisen kokonaisuus. Alueen vanha jäähalli saa suojelumerkinnän. Uudella Kissanmaan, Kalevan ja Uudenkylän kaupunginosiin sijoittuvalla asemakaavalla luodaan mahdollisuudet kehittää Hakametsän alueesta liikunnan, urheilun ja koulutuksen kampus. Se tulee tarjoamaan monipuoliset puitteet niin harrastajille, urheilutoimijoille, huippu-urheilulle, tutkimus- ja kehitystyölle kuin alan yrityksillekin. 

Asemakaava-alueen ytimenä on Hakametsän vanhan jäähallin kortteli, johon on varattu rakennusala uudelle harjoitushallille ja siihen liittyvälle pysäköintirakennukselle. Jäähallin ympärille muodostetaan kolme uutta korttelia, joista yksi toimii hallin kanssa alueen liikunnallisena keskittymänä.

Tulevaan hybridikortteliin on kaavassa osoitettu mahdollisuus rakentaa monipuolisesti erilaisia toimintoja, kuten liikunta-, opetus-, liike- ja majoitustilaa. Kaava mahdollistaa myös uuden lukio-opiskelun toimipisteen perustamisen.

Kaupunki omistaa noin 15,8 hehtaarin laajuisen suunnittelualueen. Kampustoimintojen lisäksi esitetyt asumisen korttelit vastaavat kaupungin strategisia tavoitteita kaupunkirakenteen tiivistämisestä keskeisten joukkoliikennereittien tuntumassa. Asemakaavassa on lisäksi esitetty tilavaraukset viher- ja virkistysyhteyksille sekä viherpalveluille. 

Vuonna 2020 suunnittelualueelle järjestettiin konsepti- ja toteutuskilpailu. Kilpailun voittanut työ ja siitä kehitetty Hakametsä Sport Campus -konsepti on toiminut asemakaavoituksen pohjana.

Lisätietoja

Juha Yli-Rajala
Konsernijohtaja
Puhelin:
040 743 6356
Tero Tenhunen
Hankejohtaja
Puhelin:
050 540 2860
Arto Vuojolainen
Liiketoiminta- ja rahoitusjohtaja
Puhelin:
050 345 1397
Teksti: Raija Lindell
Kuvat: Laura Happo
Jaa sosiaalisessa mediassa