Nurmin tarkistettu osayleiskaavaehdotus uudelleen nähtäville

Nurmin tarkistettu osayleiskaavaehdotus asetetaan uudelleen nähtäville yhdyskuntalautakunnan 17.12.2024 tekemällä päätöksellä. Kaava tulee nähtäville ennen joulua ja pidetään nähtävillä tammikuun loppuun asti. Nähtävillä olon aikana järjestetään vuorovaikutustilaisuus alueen asukkaiden ja muiden toimijoiden kanssa.

Nurmin golfkentän yleissuunnittelu on edennyt syksyn aikana yhteistyössä kaavoituksen kanssa. Golfkenttätoimintaan ja asuntorakentamiseen varattavat alueet ovat selkeytyneet suunnittelun myötä, ja ne voidaan osoittaa yleiskaavassa erillisinä aluevarauksina. Nurmin asemakaavojen luontoselvitykset täydentävät yleiskaavan selvitysaineistoa.

Kenttäsuunnittelussa on huomioitu asukkailta saatua palautetta muun muassa Ketaranniemen säilyttämisestä rakentamattomana. Nurmin asukasmäärätavoite on edelleen noin 4000. Tarkempi rakentamisen ohjaus tapahtuu asemakaavoituksessa, johon on pyritty jättämään riittävästi suunnitteluvaraa.

Osayleiskaavan ehdotus oli nähtävillä viime kesänä. Kaavasta saatiin keskeiset viranomaislausunnot sekä 26 muistutusta. Kaavaa esiteltiin yleisötilaisuudessa 18.6.2024 Olkahisten koululla. Palautetta on otettu huomioon mahdollisuuksien mukaan ja eri intressejä yhteen sovittaen.

Osayleiskaavan tarkistamisen alue rajautuu pohjoisessa Sorilanjokeen, lännessä Niihamanselkään ja etelässä valtatiehen 9. Idässä suunnittelualue rajautuu voimassa olevan Nurmi-Sorilan osayleiskaavan mukaisesti Näätäsuohon, Hyötyvoimankadun päähän ja Lintukalliontiehen.

Muutoksia kaavaehdotukseen

Tarkistetun kaavaehdotuksen perusrakenne on säilynyt samana kuin ensimmäisessä kaavaehdotuksessa, mutta saadun palautteen perusteella kaavakarttaa on tarkistettu monelta osin.

Asuinrakentaminen on eriytetty golfkenttäalueesta ja sitä on siirretty. Ketaranniemeen aiemmin osoitettu uusi pientaloalue on poistettu ja niemi on osoitettu golf- ja virkistysalueeksi. Ohjeellinen ulkoilureitti on osoitettu kiertämään koko niemi. 

Opetus-, kulttuuri ja matkailupalvelujen sekä asumisen aluetta kristillisen koulun kohdalla on laajennettu hieman lännen suuntaan. Nurmintielle on tehty pieni oikaisu Kovapään tilan kohdalle, jotta uudelle asuinrakentamiselle jää paremmin tilaa tien molemmin puolin. Golfkentän toteutusta ja asemakaavoitusta varten laadittu yleissuunnitelma on kaavaselostuksen liitteenä.

Pyöräilyn pääreittejä on täydennetty. Golfkentän länsireunaan on lisätty etelä-pohjoissuuntainen pyörätie, joka täydentää pyöräilyreitin rengasmaiseksi golfkentän ympärille sekä parantaa pohjois- ja etelärantojen välistä yhteyttä. Lisäksi uuden ohitustien varteen on lisätty pyöräilyn pääreittimerkintä myös tien pohjoisosalle. 

Ohjeellisten ulkoilureittien linjauksia on tarkistettu muinaisjäännösten kohdalla, kaava-alueen eteläosassa rannoilla sekä golfkentällä. Lauritanhuan ulkoilureittiä on linjattu turvallisemmaksi.

Satama on osoitettu aluemerkinnän sijaan kohdemerkinnällä. Lintukallion viheryhteys on siirretty liito-oravan latvusreitille. Korttelirajoja on hieman tarkistettu. 

Kaava-alueen länsiosaan on lisätty yleiskaavan toteuttamiseen liittyvä kokonaissuunnitelman tarvealue -merkintä. 
Kaava on tavoitteena saada hyväksyttäväksi kevääseen 2025 mennessä. Asemakaavoitus on aloitettu yleiskaavatyön rinnalla golfkentän alueella, ja työ jatkuu vaiheittain.

Lisätietoja

Mikko Nurminen
Esittelijä, Kaupunkiympäristön palvelualue Johtaja
Puhelin:
040 801 2665
Pia Hastio
Valmistelija Yleiskaavapäällikkö
Puhelin:
040 801 6917
Juha Mäkelä
Kaavatyön koordinointi Projektiarkkitehti
Puhelin:
040 180 7109
Teksti: Anna-Leea Hyry
Jaa sosiaalisessa mediassa