Hyppää sivuvalikkoon

Niemenrannan tontti (jatkuva haku)

Haettavana oleva tontti (837-264-7923-3) sijaitsee Niemenrannan ns. kolmosalueella. Asemakaavalla nro 8496 ja kahdella aiemmalla kaavalla on entinen teollisuusalue muutettu asuntoalueeksi.

Sijainti kartalla

Asemakaavan muutos 8496 koskee Tampereen Lielahden kaupunginosassa sijaitsevan korttelin 2500 tonttia nro 31 sekä satama-aluetta, Lentävänniemen kaupunginosassa sijaitsevaa vesi ja virkistysaluetta ja Niemenrannan kaupunginosassa sijaitsevaa katu- ja virkistysaluetta.


Vesialueita lukuun ottamatta alue oli alun perin Metsä Board Oyj:n omistuksessa. Kaavamuutoksen yhteydessä käytyjen neuvottelujen ja sopimusten perusteella kaupungin omistukseen on tullut joitakin asuintontteja sekä yksi lähipalvelurakennusten korttelialuetta oleva tontti päiväkotia varten.


Tässä tonttihaussa on haettavana yksi asuinkerrostalojen korttelialuetta oleva tontti kohtuuhintaiseen asuntotuotantoon (aran pitkä/lyhyt korkotuki tai kuntakonsernin oma ARA- vuokratasoa vastaava vuokra-asuntotuotanto). Tontti sijaitsee korttelissa, joka on pääosin yksityisen omistuksessa. Korttelin 7923 tonttien 1, 2 ja 4 rakennukset ovat jo valmistuneet ja otettu käyttöön.
 

Asuntojakauma 

Tontinluovutuksen tavoitteena on monipuolinen asuntojakauma. Pienasuntoihin vahvasti painottuva asuntojakauma ei ole tavoitteiden mukainen.  Kaupunki edellyttää, että kohteen asuntojen lukumäärästä vähintään 25 % toteutetaan vähintään kahden makuuhuoneen perheasuntoina. Perheasuntojen keskipinta-alan tulee olla vähintään 65 m2. Asuntojakauman toivotaan sisältävän myös suuremmille perheille sopivia asuntoja (asunnossa vähintään 3 makuutilaa). Kaikkien asuntojen keskipinta-alan tulee olla vähintään 45 m2. Asuntojakauma tarkastellaan hankekohtaisesti. Asuntojakauma tulee esittää tontinkäyttösuunnitelman esittelyn yhteydessä, ennen tontin lopullista luovuttamista.


Asuntokokojakaumaa tarkasteltaessa jätetään huomioimatta tontille mahdollisesti rakentuvat opiskelija-asunnot tai ikääntyneille rakennettavat asunnot.
 

Rasite- ja yhteisjärjestelysopimukset

Haettavana oleva tontti on ollut vuokrattuna, mutta vuokralainen luopui tontista. Vuokralainen on ollut osapuolena korttelin 7923 tonttien haltijoiden kesken laadituissa rasitesopimuksessa, jolla on sovittu kunnallistekniikan runkolinjoista, joka sisältää talous-, jätevesi- ja hulevesijohdot sekä runkolinjan poikkivedot. Lisäksi on laadittu yhteisjärjestelysopimus, jolla on sovittu asuinrakentamisen toteuttamisen edellyttämistä yhteisjärjestelyistä ja niihin läheisesti liittyvistä asioista. Sopimukset ovat hakumateriaalin liitteenä. Rasite- ja yhteisjärjestelysopimukset, oikeuksineen ja velvollisuuksineen siirtyvät tontin 837-264-7923-3 vuokrasopimuksen allekirjoituksella vuokralaiselle.

Tonttien 837-264-7923-2 ja 3 yhteinen autohalli

Edellä mainittujen rasite- ja yhteisjärjestelysopimusten lisäksi tontin 3 haltija on ollut mukana tontin 2 vuokralaisen kanssa yhdessä sopimassa tonttien 2 ja 3 välisistä yhteisistä suunnitelmista, joista pääosa on koskenut yhteisen autohallin suunnitelmia ja toteutusta.


Tontti 2 on vuokrattu Tampereen Vuokra-asunnot Oy:lle (TVA). Rakennustyöt tontilla 2 aloitettiin 12/2021 ja työt valmistuivat 3/2023. Tontin 2 kanssa rakennettava autohalli voidaan ottaa käyttöön, kun tontilla 3 oleva autohalliosuus valmistuu.


Korttelin sisäpihan alla on kaikkien tonttien pysäköintipaikkoja. Yhteisjärjestelysopimusluonnoksen mukaisesti pysäköinti on jaettu kahteen eri halliosuuteen, tonttien 1 ja 4 autopaikat ovat tonttien 1 ja 4 alueella ja tonttien 2 ja 3 autopaikat tonttien 2 ja 3 alueella. Autohalleilla on yhteinen sisäänajo ainoastaan tontin 4 kautta. Yhteisjärjestelysopimuksessa on kirjaukset yhteisen sisäänajon rakentamis- ja ylläpitokustannusten jakoperusteista. Varsinaiset autohallien rakentamis- ja ylläpitokustannukset on sovittu siten, että tonttien 1 ja 4 haltijat vastaavat oman hallin kustannuksista ja tonttien 2 ja 3 haltijat oman hallin kustannuksista.


Tontin 2 haltija ja tontin 3 aikaisempi haltija ovat sopineet yhteisen autohallin osalta seuraavasti:


Suunnittelijat


Molemmilla tonteilla oli samat suunnittelijat ja sama ryhmä laati myös yhteisen autohallin suunnitelmat, liite 1. Autohallin rakentaminen tonteille sisältyi molempien tonttien omiin rakennuslupiin.


Rakentamissuunnitelma


Tonttien 2 ja 3 haltijat sopivat hallin yhteisestä rakennuttamisesta. Autohallin rakentaminen sisällytettiin tontin 3 kokonaisurakkalaskentaan eritellyllä hinnalla. Tarkoitus oli, että tontin 3 urakoitsija rakentaa koko hallin asuinrakennuksen yhteydessä. 


Kustannusten jako


Autohalliin suunniteltiin 25 autopaikkaa, jotka on sovittu jaettavaksi tonttien rakennusoikeuksien suhteessa. Tontin 2 rakennusoikeus on 2800 k-m2 ja tontin 3 rakennusoikeus on 1600 k-m2. Autopaikat jakautuvat hallissa siten, että tontille 2 autopaikkoja tulee 15 ja tontille 3 autopaikkoja tulee 10. Autohallin rakentamis- ja ylläpitokustannukset jaetaan samalla rakennusoikeuksien suhteella. 


Tilanne


Tontin 3 haltijan luopuessa tontista tontin 2 haltija joutui käynnistämään autohallin rakentamisen oman tontin osalle, jotta rakenteilla oleva hanke saatiin tehtyä urakkasopimuksen mukaisesti valmiiksi ja rakennus voitiin ottaa pelastusteineen asuinkäyttöön keväällä 2023. Yhteisen autohallin kantavat rakenteet (anturat, seinät, pilarit, palkit ja yläpinnan laatta vesieristeineen) rakennettiin hankkeen pääurakoitsijan toimesta tontin 2 osalle ja osittain rakenteita oli tehtävä myös tontille 3, liite 2. Autohallin maanvaraiset lattiarakenteet on tarkoitus tehdä yhtenäisenä rakenteena vasta tontin 3 autohallin rakentamisen yhteydessä. Autohallin rakentaminen minimilaajuudessaan on tarkoittanut rakennusaluetta laajemmalle alueelle maanrakennustöitä tontilla 3, liite 3. Tontin 2 haltijan näkemyksen mukaan autohalli rakennetaan edelleen yhteystyössä tontin 3 tulevan haltijan kanssa siten, että loppuosan toteutus tehdään tontin 3 rakentamisen yhteydessä. Tontin 3 autohallin ja pihakannen rakenteet tulee yhteensovittaa tontin 2 autohallin rakenteiden kanssa.


Autohallin rakentamiskustannuksiin lasketaan yhteen tontin 2 haltijalle jo tulleet hallin rakentamiskustannukset tonteille 2 ja 3 tulevat kustannukset koko korttelin yhteisistä autohallikustannuksista ja hallin loppuosan rakentamiskustannukset. Kokonaiskustannus jaetaan alkuperäisen suunnitelman mukaan rakennusoikeuksien suhteessa. 


Tontin 2 rakennushankkeen yhteydessä tontin 3 puolelle ulottuvasta rakentamisesta on sovittu kaupungin rakennusvalvonnan ja kiinteistötoimen kanssa.


Autohalliosuus tontille 2 valmistui pintarakenteineen keväällä 2023.
 

Pilaantuneen maaperän kunnostukset

Alueella on aikoinaan sijainnut Niemen saha ja sen lautatarhat vuosina 1889-1970. Alueella harjoitetun sahatoiminnan johdosta alueen maaperä on ollut paikoin pilaantunut. Alueella on toteutettu useita pilaantuneen maaperän puhdistustöitä vuosien 2008-2014 välillä. Kunnostukset on toteutettu Pirkanmaan ympäristökeskuksen (nyk. ELY-keskus) päätöksen PIR-2007-Y-151-114 mukaisesti. Hakumateriaaleissa on esitetty kunnostuksiin liittyvät raportit.

Päivitetty 11.10.2024