Elämänmittaisia kasvutarinoita, joissa jokainen on tekijä
Opistotarinat avaa Tampereen seudun työväenopiston arkea, ammattiryhmien työtä ja ainealueita. Minkälaista työ ja opiskelu vapaan sivistystyön parissa on? Miten ajankohtaiset ilmiöt näkyvät opistossa?
Maarit Jaakkola sai kuvataidekoulusta ainekset toimittajan ja tutkijan ammattiin: “Kuviksessa sain kosketuksen luovaan minääni”
Media- ja kulttuurintutkija, dosentti Maarit Jaakkola opiskeli Tampereen kaupungin lasten ja nuorten kuvataidekoulussa 1987–1996. Innokas oppilas nautti opintomatkoista ulkomaille ja löysi kotipesänsä piirtämisestä ja maalaamisesta. Lopulta kuvataidekoulu määritti myös hänen työuransa suunnan.
Maarit Jaakkolan ura kulttuurijournalistina alkoi Satakunnan Kansan kesätyössä. Myöhemmin hän teki kulttuurijournalismista pro gradunsa, lisensiaatintyönsä ja väitöskirjansa.
Pohjoismaisen tutkimuskeskuksen toisena johtajana Göteborgin yliopistossa työskentelevä Maarit Jaakkola on kiitollinen siitä, että päätyi vanhempiensa kannustamana Tampereen kaupungin lasten ja nuorten kuvataidekoulun pääsykokeisiin keväällä 1987.
Jaakkolan opiskelu kuvataidekoulussa johti kauaskantoisiin seurauksiin ja vaikutti jopa hänen ammatillisen profiilinsa muotoutumiseen, vaikkei hän jatko-opinnoissaan päätynytkään suoraan kuvataiteen pariin. Jaakkola opiskeli vuosituhannen vaihteessa Tampereen yliopistossa journalistiikkaa, silloista tiedotusoppia.
Ensimmäisen kesätyöpaikkansa toimittajana hän sai kulttuuritoimituksesta pääosin kuvataidekoulutaustansa vuoksi.
– Minut oli valittu kesätoimittajaksi Satakunnan Kansan uutistoimitukseen, mutta kun kulttuuritoimituksen edellisen kesän sijainen oli estynyt, rekrytoivan uutispäällikön katse kääntyi minuun harrastustaustani takia. Kulttuurijournalistiksi yleensä erikoistutaan vasta vuosien uutistyön jälkeen, mutta minusta tuli kulttuurijournalisti ensi yrittämällä!
Helsingin Sanomien ja STT:n kulttuuritoimituksissa työskenneltyään Jaakkola teki kulttuurijournalismista pro gradunsa, lisensiaatintyönsä ja väitöskirjansa. Hän on kansainvälisestikin harvinainen kulttuurijournalismin ja -kritiikin tutkija, ja lisäksi hän on toiminut kuvataidekriitikkona. Jaakkola on yhä Suomen arvostelijain liiton jäsen.
Jaakkolan tuoreimmat tieteelliset kirjat Reviewing Culture Online (Palgrave Macmillan 2022) ja Pedagogical Opportunities of the Review Genre (Routledge 2024) käsittelevät kulttuurikritiikkiä sosiaalisessa mediassa.
Rauhaisa satama
Jaakkola muistaa kuvataidekoulun rentouttavana vastapainona musiikkiharrastukselle, jota rytmittivät tutkintojen suorittaminen ja esiintymiset raatien edessä.
– Viulunsoittoon verrattuna kuvataidekoulu oli kuin rauhaisa satama, johon saattoi paeta. Ei meitä arvioitu mitenkään julkisesti, mutta rakentavaa, yksilöllistä palautetta saimme töistämme. Muistan ne onnekkaan hurmiolliset illan tunnit, kun koulun jälkeen saattoi kaikessa rauhassa syventyä edistämään omaa työtään tärpätiltä tuoksuvassa maalausluokassa tai painaa kätensä saveen ja etsiä muotoa jollekin työlle.
Jaakkolan omaksi mieliosa-alueeksi kuvataiteessa muodostui piirustus ja maalaus, jossa sai uppoutua kuvanteon ytimeen. Kuvataidekoulu opetti konkreettisen käsityön ja mekaaniset tekniikat eri kuvataiteenlajeissa.
– Ehkä on hyväkin, ettei valittavana tuohon aikaan vielä ollut mediataidetta; audiovisuaalisen tekemisen saloihin olen saanut perehtyä riittävän syvällisesti toimittajan, tiedottajan ja mediakasvattajan työssäni.
Lapsuuden lumo
Kuvataidekoulun opetuksessa Jaakkola arvostaa erityisesti sitä, että koulun opettajat olivat ammattitaiteilijoita.
– Heillä oli alansa tekniikat hallussa, ja he tiesivät, mistä puhuivat. He ottivat jokaisen lapsitaiteilijan vakavasti ja uhrasivat ihailtavasti voimia jokaisen yksilön tukemiseen.
Nykyään kuvataidekoulussa työskentelee neljä päätoimista opettajaa ja yli 30 tuntiopettajaa.
Jaakkola pitää erinomaisena sitä, että opetuksessa yhdistettiin käytäntöön teoriaa ja sivistystä saumattomasti. Opit konkretisoituivat myöhemmin taidehistorian luennoilla yliopistossa.
– Kun seurasin Anna Kortelaisen esitelmiä, sain kiinni siitä tutusta lapsuuden lumoutuneisuuden tunteesta, jota koin kuvataidekouluaikoina tutustuessamme taidehistorian merkkiteoksiin opettajiemme johdolla. Muistan myös, että Vesa Toukomaa luki meille veistostyön ohessa ääneen Homeroksen Iliasta ja Odysseiaa.
Juttu jatkuu kuvan jälkeen.
Kaikuja kansainvälisyyteen
Kuvataidekoulu on historiansa aikana tehnyt säännöllistä yhteistyötä ulkomaisten oppilaitosten kanssa. Maarit Jaakkola pääsi kuvataidekoulun matkassa ensiksi Saksan Esseniin.
– Piirsin Kölnin tuomiokirkon, ja se annettiin saksalaisille lahjaksi Essenin kaupungintalolla. Tutustuin matkalla myös ensimmäiseen saksankieliseen ystävääni Riekeen.
Essenin-matka oli Jaakkolan ensikosketus Saksaan, vaikka hän oli opiskellut kieltä ensimmäisenä vieraana kielenään. Myöhemmin Jaakkola opiskeli toisen maisterintutkintonsa yliopistossa juuri germanistiikasta.
13-vuotiaana Jaakkola osallistui kuvataidekoulun kanssa Islannissa pohjoismaiseen kuvataidekonventtiin. Matka oli ensimmäinen ilman vanhempia tehty ulkomaanmatka.
– Asuin isäntäperheessä Kópavogurissa Reykjavíkin lähellä, ja teimme pohjoismaisten nuorten kanssa yhteisen näyttelyn. Kokemus avasi silmiäni pohjoismaisuuteen, jonka parissa työskentelen nykyään.
Jaakkola kävi pari kuukautta sitten uudelleen Islannissa samoissa maisemissa, joita hän hämmästeli 30 vuotta sitten.
– Tällä kertaa hämmästelin sitä, miten moni ympyrä ihmisen elämässä voikaan sulkeutua!
Luovuuden voima
Kuvataidekoulu liitettiin hallinnollisesti Tampereen työväenopistoon vuonna 1997. Sara Hildén -akatemia kuvataidekoulusta tuli vuonna 2003, kun oppilaitos alkoi järjestää laajan oppimäärän mukaista taiteen perusopetusta kuvataiteessa myös aikuisille. Jaakkolaa harmittaa omassa kuvataidetaipaleessaan ainoastaan se, ettei hän päässyt jatkamaan harrastusta Sara Hildén -akatemiassa aikuisiällä.
– Olin aikuisopetuksen muotoutuessa etääntynyt kuvataideharrastuksesta sen verran, etten enää päässyt alaan kiinni, ja muutin Ruotsiin, jossa asun edelleen.
Kuvataidekoulun opit ovat kuitenkin läsnä Jaakkolan perheen nykyarjessa.
– Kahdeksanvuotias poikani tunnetaan ystäväpiirissämme 'piirtäjäpoikana', ja hän aloitti stop motion -videoiden tekemisen omatoimisesti ollessaan neljävuotias. Julkaisen hänen videoitaan YouTube-kanavalla ja piirustuksiaan Instagram-kanavalla nimeltä Supersnabbkillen.
Poika aloittaa pian piirustuskurssin paikallisessa kulttuurikoulussa, mutta Jaakkolaa huolettaa, ettei Ruotsin kulttuurikoulun taso yllä lähellekään Suomen kuvataidekoulua.
– Suomessa on kattavan kuvataidekoulu- ja konservatorioverkoston ansiosta lapsille ainutlaatuisen korkeatasoinen kuvataiteen ja musiikin perusopetus.
Jaakkolalla on yhä kotonaan joukko erilaisia, kuvataidekoulussa tehtyjä töitä öljy- ja akvarellimaalauksesta keramiikkaan, grafiikkaan ja tekstiilitöihin. Työt muistuttavat tutkijaa luovuuden voimasta.
– Kuviksessa sain kosketuksen luovaan minääni ja kehityin tekniikoissa, joilla voi kanavoida intuitiivisia ideoita tai ylipäänsä ideoida lisää. Sain uskallusta luottaa omaan sisäiseen voimaani toteuttaa visioita.
Jätä kommentti
Aivan ihanaa ja sisältä lämmittävää luettavaa maalaavan kummitädin luettavaksi. Olen niin onnellinen sun puolesta , että löysit tämän alan, etkä esim. hammaslääketiedettä tms. 🤣
Jatkakaa valitsemallanne tiellä Alvin ja sinä. 🌹🌹🌹
This is a wonderfully written article on a very wonderful person. Her academic achievements speak volumes about her personality and character. One interesting thing about Maarit Jaakkola is the fact that she has succeeded to turn her hobbies into a profession. She is admirable!