Työväenopiston 1910- ja 1920-luku

Levottomuudet laskevat varjon työväenopiston ylle

1910-luvun alkupuolen ajan työväenopiston arki lipui tasaisesti eteenpäin, mutta ajat enteilivät poliittisten jännitteiden purkautumista. Teuvo Virtanen pitää vuoden 1974 historiikissa työväenopiston menestyksen salaisuutena opistotyötä ymmärtävää, tarmokasta johtokuntaa. Johtokunnan porvarillista maailmankuvaa tasapainottivat siihen kuuluvat työväenyhdistysten ja raittiusseurain valitsemat sosiaalidemokraatit. Johtokunnan valta oli yllättävän suuri, sillä se valitsi opistolle aina johtajan, vakinaiset opettajat, hyväksyi opiston opetussuunnitelman ja piti huolta opiston maineesta. Johtokuntatoiminta päättyi työväenopistossa vuonna 1992.

Autonomian ajan loppuvaiheilla työväenopiston rehtori Johan A. Pärnänen piti opiston johdosta kaksi välivuotta, joista toisen hän työskenteli Tampereen Teatterin johtajana 1915–1916. Pärnäsen aikaan työväenopisto alkoi kokeilla uusia metodeja, ja teini-ikään ehtineen työväenopiston tarjonta laajeni oppilaitoksen kehittäessä toimintaansa vastaamaan ajankohtaisiin ilmiöihin.

Terveyttä pula-aikojen keskelle

Esimerkiksi 1910-luvulla työväenopisto järjesti terveysaiheisia luentoja, jotka teemana kuuluvat opiston tarjontaan vielä yli 100 vuotta myöhemmin. Vuonna 1916 B. Mitro luennoi terveysnäkökulmasta ilmastosta, asunnoista, likaisuuden poistamisesta ja tarttuvista taudeista. Aiheet kiinnostivat opiskelijoita, jotka myös huvittuivat Mitron toilailusta luentosalissa. Hänellä oli suuret ja kolisevat kengät, ja toisinaan hän onnistui kolhimaan jalkansa kokeissa tarvittaviin ämpäreihin.

Pulatalvena 1917 lehtori Aaro R. Hellaakoski piti erikoislaatuisiksi kuvattuja luentoja leivästä täydelle salille. Hellaakoski saapui paikalle kuluneessa villatakissa ja tallukoissa mukanaan kolme tai neljä suurta limppua, jotka oli leivottu korvike- ja jäteaineista. Luennon aikana hän leikkasi limpuista sopivia siivuja, jotka yleisön täytyi jakaa, jotta kaikille riitti maistiaisia.

Vallankumous näkyy opetuksessa

Venäjän vuoden 1917 levottomuudet eivät juurikaan vaikuttaneet työväenopiston toimintaan, mutta vallankumoukset näkyivät opetussisällöissä. Keväällä rehtori Pärnänen luennoi keisarikunnan tilanteesta ja vallankumouksen synnystä. Samana vuonna poliisi ja Hämeen läänin kuvernööri kuitenkin keskeyttivät opettajatar Matilda Zidbäckin luennon Aseet pois. Zidbäck ei saanut rangaistusta rauhan aatteen luennosta, sillä selvisi, että keisari oli palkinnut vuonna 1912 julkaistun Bertha von Suttnerin kirjan, johon luento perustui.

Suomen itsenäistymisen jälkeen tammikuun alussa 1918 työväenopisto suhtautui tulevaisuuteen vielä luottavaisesti. Vaikka työväenopiston opettajakunta ja johto oli porvarillista ja opiskelijat työväenluokkaisia, oli tilanne opistossa säilynyt rauhallisena. Jännitteet eivät vaikuttaneet opetukseen, mutta poliittisen ilmapiirin yleinen kireys vähensi ilmoittautumisia ja lisäsi poissaolijoiden ja keskeyttäneiden määrää, sillä opiskelijoiden huomio oli ajankohtaisissa asioissa.

Opiskelijakato iskee

Lopulta työväenopiston toiminta jouduttiin keskeyttämään 30.1.1918. Epäselväksi jäi, johtuiko lukukauden keskeytys tuolloin valkoisen senaatin päämiehenä toimineen P. E. Svinhufvudin lähettämästä kiertokirjeestä, jossa kehotettiin keskeyttämään työ paikkakunnilla, joilla punakaartin katsottiin häiritsevän virastojen toimintaa vai siitä yksinkertaisesta syystä, että sisällissota oli alkanut.

Sisällissodan jälkeen opiskelijamäärä oli laskenut kaiken kaikkiaan 62 %. Alun rauhallisesta ilmapiiristä huolimatta työväenopiston vuoden 1918 toimintakertomukseen kirjattiin ”opiskelun olleen verraten levotonta ja yleisen mielenmasennuksen näkyneen suurina poissaoloina tunneilta”.

Vähäeleinen 20-vuotisjuhla

Sisällissodan jälkeisten raskaiden aikojen vuoksi työväenopisto juhlisti 20-vuotistaivaltaan aiempia merkkipäiviä vähäeleisemmin vuonna 1919. Juhlatunnelma saatiin kuitenkin kasaan runsaalla ohjelmalla. Tervehdyspuheen piti opistolainen Mauri Lehtonen, juhlapuheen rehtori Pärnänen ja 20-vuotisen opistotoiminnan esittelyn Emmanuel Lammi. Perinteisen juhlarunon lausui Kaarina Rantala. Juhlissa kuultiin myös rouva Emma Ryselinin lauluesitys ja opiston opiskelijoiden esittämä Bernhard Shaw’n Napoleon-näytelmä.

Vuosikymmenen aikana opistotoiminta oli laajentunut ja levinnyt niin, että Suomessa syntyi hiljalleen tarve luoda järjestelmällinen mahdollisuus oppilaitosten väliseen yhteydenpitoon. Työväenopistojen liitto perustettiin Suomen työväenopistojen toisessa edustajakokouksessa vuonna 1919. Liiton toiminnan tarkoitukseksi kirjattiin ”työväenopistoaatteen edistäminen, työväenopistojen yhteisetujen valvominen sekä vuorovaikutuksen ylläpitäminen työväenopistojen välillä”. Työväenopistojen liitto muutti nimensä Kansalais- ja työväenopistojen liitoksi vuonna 1967 ja vuonna 2009 Kansalaisopistojen liitoksi (KoL ry). 

Kuvamuistoja

Laki turvaa toiminnan ja kirjastotalon ovet avautuvat

Suomessa astui voimaan vuonna 1921 oppivelvollisuuslaki, mikä tarkoitti sitä, että jokaisen suomalaisen oli suoritettava vähintään kuusivuotinen kansakoulu. Muutos kasvatti työväenopiston tarjoaman opetuksen suosiota, vaikka jotkut suhtautuivat oppivelvollisuuslakiin epäillen ja peläten pakollisen kansakoulun kasvattavan huonoja työntekijöitä. Vielä 1920-luvulla harjoitusaineet keskittyivät puuttuvien kansalaiskoulutaitojen ja -tietojen opettamiseen, mutta maan koulutustason noustua opetus muuttui luonteeltaan taitoja täydentäväksi.

Ensimmäisen 25 toimintavuoden ajan työväenopiston opetus painottui yleissivistäviin luentoihin, jotka erosivat tavanomaisista koulutunneista siten, ettei niistä tullut läksyjä. Yleisimpiä oppiaineita opistossa olivat Suomen historia, taloustiede, luonnontieteet, terveysoppi, laulu ja kirkkohistoria. Aluksi opetustarjonnasta evätystä yhteiskuntaopista tuli hyvin suosittu. Ensimmäiset opintopiirit aloittivat vuonna 1924.

Kielivalikoima kasvaa vauhdilla

Työväenopiston opiskelijoita kiinnostivat myös kielet. Ruotsia opistossa pystyi opiskelemaan jo vuonna 1907. Englanti tuli valikoimaan vuonna 1921, esperanto 1922, saksa 1929 ja ranska ja venäjä 1940. Puolassa 1880-luvulla luodun, keinotekoisen kansainvälisen apukielen esperanton ryhmät olivat kysyttyjä, mutta lopulta kieli katosi opiston tarjonnasta 1990-luvulle tultaessa. Suosituimmaksi aineryhmäksi kielet nousivat kuitenkin vasta 1940-luvulla. Nykyään Tampereen seudun työväenopistossa voi suomen, ruotsin, saamen ja viittomakielen lisäksi opiskella yli 20 kieltä.

1920-luvulla myös kuvataiteiden opetus kehittyi työväenopistossa. Maalauksesta ja piirustuksesta tuli suosittua, ja työväenopisto alkoi palkata kuvataiteita varten myös eläviä malleja, joita on ollut vuosittain 4–5. Myöhemmin mallien palkaksi kirjattiin 15 markkaa tunnilta, ja alastomuuslisää sai viisi markkaa.

Vapaana maailman myrskyistä

Vuonna 1924 julkaistiin opistossakin opettaneen Emmanuel Lammin kirjoittama opiston 25-vuotishistoriikki Tampereen työväenopisto 25-vuotias 1899–1924. Historiikissa opiskelija Ida Järvinen muisteli työväenopiston täyttäneen kiitettävästi tehtävänsä puoluepoliittisesti sitoutumattomana toimijana. Järvinen piti opistoa pyhättönä, jossa sai tuntea olevansa erillään kaikista riidoista ja jossa pystyi hetken levähtämään “vapaana maailman myrskyistä”.

Järvinen toivoi historiikissa myös lisää opiskelijoita työväenopistoon. Historiikin julkaisuaikaan muutamaa poikkeusta lukuun ottamatta melkein kaikki opiskelijat olivat ruumiillisen työntekijöitä, ja kolmasosa opiskelijoista oli vailla mitään koulutusta. Lammi totesi teoksessaan opiston tavoittaneen juuri sen väestönosan, joka oli jäänyt osattomaksi yhteiskunnan järjestämistä opiskelumahdollisuuksista.

Kirjastotalo valmistuu

Työväenopiston tilat aiemmissa toimipaikoissa Raittiustalolla ja Tampereen työväentalolla olivat olleet ahtaat. Pulmaa helpotti Keskustorin viereen vuonna 1925 valmistunut kirjastotalo, johon työväenopisto muutti, vaikka uusikaan toimipiste ei ollut kyllin suuri vastaamaan kasvaneen opiskelijamäärän vaatimuksiin. Opisto sai käyttöönsä kaksi luokkahuonetta, kirjastohuoneen ja kahden metrin levyisen kansliahuoneen.

Kirjastotalon vihkiäiset olivat suuri seurapiiritapahtuma, josta uutisoitiin Helsingissä asti. Kenkätehtailija Emil Aaltonen lahjoitti talon rakentamiseen miljoona markkaa ja vielä 200 000 markkaa Aleksis Kiven patsaan pystyttämiseksi. Wäinö Aaltosen Hengetär siunaa runoilijaa -veistos sijoitettiin rakennuksen eteen ottamaan vastaan kirjaston ja työväenopiston kävijät. Nykyään kirjastotalo tunnetaan Kulttuuritalo Laikkuna, jossa toimii muun muassa Lastenkulttuurikeskus Rulla.

Valtionapulaki helpottaa toimintaa

1920-luvulla myös valtio alkoi osoittaa arvostusta kansalaisopistoja kohtaan ja tukea oppilaitoksia lakisääteisesti niiden talouden turvaamiseksi. Vuonna 1927 säädetty valtionapulaki yhtenäisti opistojen tarkoitusta, rakennetta ja toimintaa ylipäätään. Laissa todettiin, että työväenopiston tarkoitus on kansalaisten ja aikuisen nuorison sivistyksen kohottaminen ja kansalaiselämässä tarpeellisten tietojen ja taitojen hankkimisen mahdollistaminen.

Työväenopiston opiskelijoiden toimikunnat järjestäytyivät toverikunnaksi vuonna 1924, vaikka opiskelijoilla oli ollut vilkasta vapaa-ajan virkistystoimintaa alusta asti. Toverikunnan ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Mikko Syrjä. Vuonna 1929 työväenopiston toverikunta hankki Ylöjärven Antaverkan kylästä Näsijärven rannalta Metsäpirtti-tilan, joka nimettiin uudelleen Kesäpirtiksi. Talkoovoimin pyörivän Kesäpirtin tontti laajeni 1960-luvulla, kun yhdistys osti viereisen Teerimäen kiinteistön.

Vuodesta 1992 lähtien Tampereen (seudun) työväenopiston opiskelijat ry:nä tunnetun opiskelijayhdistyksen tarkoitus on valvoa työväenopistossa opiskelevien opiskelijoiden yleisiä ja yhteisiä sosiaalisia sekä opiskeluun liittyviä etuja. Merkittävä osa toimintaa on Kesäpirtin ylläpitäminen ja vuokraaminen, ja myös työväenopisto järjestää pirtin ympäristössä kursseja. 

Tämän historiasivuston tiedot perustuvat kahteen aiemmin tehtyyn Tampereen työväenopiston historiikkiin: Emmanuel Lammin kirjoittamaan 25-vuotishistoriikkiin Tampereen työväenopisto 25-vuotias 1899–1924 ja Teuvo Virtasen teokseen Suomen ensimmäinen työväenopisto 75 vuotta – Tampereen työväenopisto 1899–1974. 

Lähteinä on käytetty myös työväenopiston opinto-oppaiden tietoja, opiston julkaisemia lehtiä, Sampolan arkiston materiaaleja sekä aikalaishaastatteluita. Kaikkien Sampolan arkistosta löytyvien kuvien alkuperää ei ole pystytty selvittämään eikä niiden kuvaajatietoja ole juurikaan saatavilla.