Työväenopiston 1930- ja 1940-luku

Kesäkauden riemut ja lausunnan ilot hiljenevät sota-aikaan

1930-luvulle tultaessa työväenopiston luentomuotoinen opetus oli pitkälti muuttunut ryhmäopetukseksi eli opinto- ja keskustelupiireiksi, joiden ydin oli opiskelijoiden ja opettajan vuorovaikutuksessa. Into opiskella heijastui keskusteluihin, joissa toivottiin työväenopistolle omaa opistorakennusta. Haaveet toteutuivat vasta liki 30 vuotta myöhemmin, kun Sampola valmistui Liisankallioon Kalevan kaupunginosaan vuonna 1962.

Uusi vuosikymmen ja kiristyvä maailmantilanne näkyivät opiston toiminnassa, ennen kuin maailmanhistorian mullistukset näkyivät kansalaisten arjessa. Englanti sivuutti suosiossa ruotsin ensimmäistä kertaa 1930-luvun aikana, ja sodan alettua saksan suosio kasvoi kaikkia kieliä suuremmaksi, mutta opiskeluinto laantui rauhan laskeuduttua vuonna 1945.

Koulutustaso nousee

1930-luvulla Suomen yleisen koulutustason nousu alkoi näkyä myös työväenopiston opetuksessa. Aiemmin opetus oli keskittynyt ensisijaisesti puutteellisten tietojen ja taitojen paikkaukseen, mutta 1930-luvulla voitiin jo olettaa, että jokainen oli käynyt kansakoulun, ja luku- ja kirjoitustaidottomuus oli käytännössä hävinnyt Suomesta.

Rehtori J. A. Pärnänen oli syvästi kiinnostunut kaunoluvusta, ja hänen aikanaan opiston lausujat olivat onnistuneet keräämään mainetta kaupungissa, ja menestyksekkään toiminnan ansiosta entiset opiskelijat olivat alkaneet ohjata lausuntaa opistossa. Vuosina 1936–1942 lausuntaa opetti näyttelijä Tuure Junttu.

Lisää laitteita ja lukukausia

Työväenopiston johtokunnan tavoitteena oli ollut jo koko autonomian ajan kasvattaa opiston audiovisuaalisten laitteiden valikoimaa. Vuonna 1935 opisto sai ensimmäisen elokuvakoneen filmeineen ja vuonna 1938 radion, jonka ansiosta ensimmäinen radio-opiskelun opintopiiri käynnistyi.

Lukuvuoden 1938–1939 kevätkaudella työväenopiston johto ja Toverikunta innostuivat kokeilemaan uutena toimintamuotona kuusi viikkoa kestävää kesälukukautta. Ryhmien opetuspaikaksi määrättiin Ylöjärven Antaverkan kylässä sijaitseva Kesäpirtti. Kokoon opisto sai kuitenkin vain kolme ryhmää: naisten uinti- ja urheiluryhmän, yhteislaulupiirin ja balalaikkaorkesterin. Seuraavan kerran kesälukukautta kokeiltiin vasta 1950-luvulla.

Opiskelijamäärä kasvaa sodasta huolimatta

Työväenopiston lukuvuosi keskeytyi 30.11.1939 talvisodan alkamiseen. Kun talvisota päättyi maaliskuussa 1940, opisto ei katsonut enää hyödylliseksi jatkaa kesken jäänyttä lukuvuotta. Seuraava lukuvuosi 1940–1941 onnistui välirauhan turvin.

Yleismaailmallinen taloustilanne vaikutti työväenopiston toimintaan koko vuosikymmenen ajan, mutta lähestyvästä kansainvälisestä kriisistä huolimatta opiskelijamäärän onnistui liki kaksinkertaistua, sillä vuonna 1938 opiskelijoita oli 1734, kun vielä vuonna 1928 opiskelijoita oli vain 914. Välirauhan aikana vuonna 1940 opiston opiskelijamäärä ylitti ensimmäisen kerran 2000 rajapyykin.

Kuvamuistoja

Maailmansota heijastuu opiskelijatoimintaan

Sota-aika toi työväenopistoon nimekkäitä luennoitsijoita. Välirauhan aikana opistolla luennoi Helsingin yliopiston rehtori, tuleva pääministeri Edvin Linkomies vanhan ajan diktaattoreista ja kenraali Aarne Sihvo väestönsuojelutoimenpiteistä. Yleisluennot toimivatkin tiedotustilaisuuksina, joissa kuntalaiset saivat tärkeitä ohjeita. Lukuvuonna 1941–1942 puolet kaikista luennoista käsitteli toista maailmansotaa. Osa luennoista tavoitteli yleistä mielialan kohentamista kannustaen jaksamiseen ja voittamiseen.  

Jatkosodan aikana työväenopisto järjesti opetusta keskeytyksettä, vaikka sota näkyi väistämättä opiskelijamäärissä, sillä nuoret miehet joutuivat rintamalle. Sivistystoimi Suomessa joutui sota-aikana sopeutumaan vaikeisiin aikoihin, mutta samalla vakaa opetustoiminta toi lohtua ja tukea kansalle.

Jälleenrakentaminen laajentaa opistoverkkoa

Kun jatkosota päättyi vuonna 1945, koulutusjärjestelmä pyrki edesauttamaan paluuta normaaliin, ja työväenopistot tarjosivat yhä monipuolisempaa koulutusta ja kulttuuritoimintaa. Jälleenrakentamisen aika laajensi opistoverkostoa, ja opistojen päämääränä nähtiin sosiaalisen vastuuntunnon ja aktiivisuuden kasvattaminen.  

Sodan jälkeen työväenopisto onnistui palaamaan kriisiä edeltäneelle tasolle, ja opistotyöhön tarttui noin 80 tuntiopettajaa. 1940-luvun jälkipuolella luonnontieteelliset aiheet, kuten lääketiede ja terveydenhuolto, nousivat suosioon ja täyttivät kolmasosan luento-ohjelmasta. Rauhankaipuu ja Yhdistyneiden Kansakuntien perustaminen sekä muuttuneet suhteet itänaapuriin näkyivät myös ohjelmassa.

Opiskelijayhdistys piristyi sodan jälkeen ja sijoitti vuonna 1948 M/S Otava -nimiseen laivaan, jonka yhdistys osti Tampereen purjehdusseuralta yhdessä Työväen Kesäkodin kanssa. M/S Otava oli kapea ja raskas, syvällä uiva vene, joka oli saanut nimensä Näsijärvessä sijaitsevalta saarelta. 12 metriä pitkä, 20 henkeä vetävä alus liikennöi Tampereelta Ylöjärvelle Kesäpirtille ja Kesäkodille. Opiskelijayhdistys luopui Otavasta vuonna 1952. Otavan tarina päättyi kauppojen ja epäonnisen sattumuksen jälkeen Mustalahden satama-altaaseen, josta se lopulta hinattiin Kesäpirtille. Metalliosat myytiin, ja puuosat käytettiin Kesäpirtillä.

Tämän historiasivuston tiedot perustuvat kahteen aiemmin tehtyyn Tampereen työväenopiston historiikkiin: Emmanuel Lammin kirjoittamaan 25-vuotishistoriikkiin Tampereen työväenopisto 25-vuotias 1899–1924 ja Teuvo Virtasen teokseen Suomen ensimmäinen työväenopisto 75 vuotta – Tampereen työväenopisto 1899–1974. 

Lähteinä on käytetty myös työväenopiston opinto-oppaiden tietoja, opiston julkaisemia lehtiä, Sampolan arkiston materiaaleja sekä aikalaishaastatteluita. Kaikkien Sampolan arkistosta löytyvien kuvien alkuperää ei ole pystytty selvittämään eikä niiden kuvaajatietoja ole juurikaan saatavilla.